Karun maan lihalliset kukat

Lapin sota loimuaa Johanna Laitilan esikoisromaanissa.

romaani
Teksti
Niina Holm
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nuoren naisen kasvu maahan, kehoon ja kieleen on Johanna Laitilan esikoisromaanin aihe. Lilium regale on väkevä naiskuvaus lähihistoriamme dramaattisissa kehyksissä. Sukupolviromaanin aikajänne yltää Lapin sodasta meidän päiviimme. Mummon, Hilja-äidin, Elisa-tyttären ja Aino-tyttärentyttären keskeltä päähenkilöksi nousee Tornionjokilaaksossa aikuiseksi varttuva Else.

Lapin sota loimusi myös Minna Rytisalon Lempin sekä Katja Ketun Kätilön taustalla. Rovaniemeläislähtöinen Laitila kirjoittaa kuitenkin kiistattoman omaäänisesti yksilön tunteista ja sisäisistä taisteluista. Sota ja sen vaikutukset piirtävät Elsen kasvutarinalle viiltävät rajat.

Else on isän tyttö, kunnes sota ottaa isän. Elselle jää kaipaukseensa eksynyt äiti ja sadistinen, sodan runtelema Urho-eno. Lopulta kotikin on uhattuna, mutta evakkomatka koituu tytön onneksi: aika Ruotsissa avartaa Elsen kieltä ja mieltä. Ikäisestään Ingasta Else löytää sielunsiskon, jonka kanssa hän opettelee halukkaasti omanlaistaan olemisen tapaa.

Lilium regale on niitä teoksia, joita on luettava vähän kerrallaan. Tiheä, runollinen ilmaisu pakottaa aisteja ja täyttää suun. Dialogia höystää mehevä meän kieli, jonka lomassa praatathaan myös ruotsia. Luonnosta ammennettujen kielikuvien verevä vyöry maistuu aluksi liiankin voimakkaalta. Sitten tarina alkaa vetää ja teksti hengittää.