Tie Suomen uuteen sisällissotaan

Tuomas Niskakankaan esikoisromaanissa omistavaa luokkaa ei ole siunattu älynlahjoilla.

romaani 19.02.2021 06:00
Markus Ånäs

Voiko olla kotimaista poliittista trilleriä, jossa suomalaista yhteiskuntarauhaa ei uhkaa Venäjä? Ennakkotapauksia ei tule mieleen, mutta Tuomas Niskakangas (s. 1980) osoittaa, että uhka voi tulla muualtakin kuin itänaapurista. Roihu kuvaa, miten Suomessa voisi syttyä sisäsyntyisesti uusi sisällissota.

Helpolla rauhalliset suomalaiset eivät kuitenkaan aseisiin tartu. Tarvitaan rajuja yhteiskunnallisia muutoksia.

Helsingin Sanomien taloustoimittaja Niskakangas on päässyt työssään kurkistamaan kulissien taakse, ja ilmeisesti hän ei ole pitänyt näkemästään. Yritystoiminta perustuu Roihussa ahneudelle eikä omistavaa luokkaa ole siunattu älynlahjoilla, niin pontevasti se ajaa maata kohti lopullista tuhoa pikavoittojen toivossa.

Roihussa Suomi on ajautunut oikeistolaiseen dystopiaan.

Koronapandemiaa seuranneen talousromahduksen myötä valta on keskittynyt oikeistolle, joka hallitsee politiikkaa, poliisia ja asevoimia, ja sen kannattajat dominoivat katuja.

Tavallinen kansa on ajettu ahtaalle, totaalinen sosiaalitukijärjestelmän romahduttaminen on vienyt jopa asunnot. Julmurit ovat lakkauttaneet kulttuurin.

Roihun maailmankuvassa järkevää, faktoihin perustuvaa ajattelua edustavat ainoastaan vasemmistolaiset. Oikeistolaiset poliitikot ovat vain tahdottomia puhuvia päitä, jotka tottelevat Killaksi kutsutun maan rikkaimpien miesten puolijulkista konklaavia.

Niskakankaan skenaarion liikkeellepanevana voimana on varallisuuserojen dramaattinen kasvu. Roihu on kuin varoitus: kommunistinen vallankumous on oikeistolaisen taloudenpidon looginen seuraus. Vaihtoehtokin annetaan. Tekoälyä hyödyntävässä uudessa sosialismissa ”kukin saisi tarpeidensa mukaan”.

Niskakangas on lukenut Ayn Randin Kun maailma järkkyi -kirjan tarkasti. Roihussa oikeistolaisen ajattelun klassikkoteokselle isketään silmää pitkin matkaa.

Roihu on kokeneen sanomalehtimiehen kaunokirjallinen debyytti – ulkopuolisille hän tulee lipsauttaneeksi myös paljastuksia valtamedian tähtitoimittajien tiedonsaantimenetelmistä.

Kun Roihu rauhoittuu alun maanisesta, kaikki kappaleet koukkuun lopettavasta rytmistä, siitä sukeutuu mainio jännityskirja, joka kannustaa ajattelemaan.

Vaihtoehtoista tulevaisuutta luonnehtivaa Niskakangasta eivät pidättele sovinnaisuuden kahleet. Kuka vielä väittää, että taloustoimittajat ovat suuryritysten maasuttamia propagandisteja?

Tuomas Niskakangas: Roihu. 523 s. Otava, 2021.

Valinnat
elokuva

The Assistant käsittelee näkymätöntä julmuutta.

sarjatärpit

Sarjatärpeissä Kyllä BBC hoitaa, Ohuella langalla ja Blood.

romaani

Kirjailija, muusikko ja saamelaisaktivisti Niillas Holmberg kirjoitti esikoisromaaninsa suomeksi.

sarjakuva

Esseet täydentävät Kuti-lehden historiaa esittelevän antologian visuaalista antia.

levy

Arlo Parks tähtää levottomuuden herättämisen sijasta empatiaan.

Sisältö