On Ellenin aika

Ellen Thesleff -kirjabuumi ei ole silkka sattuma.

Kirjallisuus 16.02.2018 06:00
PÄIVI ÄNGESLEVÄ

Vasemmalta oikealle: Thesleffin siskokset Gerda, Ellen ja Thyra. © SVENSKA LITTERATURSÄLLSKAPETIN ARKISTO

Taidemaalari Ellen Thesleff (1869–1954) oli Suomen kultakauden keskeinen taiteilija, värin ja ilmaisun mestari. Älykäs ja herkkä oman tien kulkija omistautui taiteelle ja uskoi lujasti kykyihinsä.

Ellen oli itseriittoinen, ironinen, jopa piikikäs. Hän halusi olla kaikessa paras.

Tuon kaiken olen kuullut Thesleffin suvulta. Lasteni isoisän isoäiti oli Thyra Thesleff, Ellenin sisar. Olen viettänyt kesiä suvun huvilalla Ruoveden Muroleessa ja katsellut vastarannan tiheää metsää ja Kissasaarta, joita Ellen maalasi. Ihmetellyt, miksi hän jäi aikalaisensa Helene Schjerfbeckin varjoon. Ellenistä oli kirjoitettu varsin vähän.

Kunnes tuli syksy 2017.

Elokuussa julkaistiin Kati Tervon Iltalaulaja (Otava), romaani nuoresta apulaistytöstä ja ikääntyvästä taiteilijasta Muroleen huvilalla kesällä 1945. Syyskuussa ilmestyi Hanna-Reetta Schreckin järeä elämäkerta Minä maalaan kuin Jumala (Teos).

Sattumaa, arvelin. Mutta helmikuussa tuli jälleen romaani, Pirkko Soinisen Ellen (WSOY), Thesleffin fiktiivinen Firenzen-päiväkirja vuosilta 1894–1939.

 

Mistä yhtäkkinen kiinnostus Ellen Thesleffiin?

Sen tiesin, että Schreck oli tutkinut taidehistorian lopputyössään tanssia ja liikettä kuvataiteessa. Hän keskittyi Thesleffin tanssillisiin töihin. Vuonna 2008 hän kuratoi taidekeskus Retretin Thesleff-näyttelyn.

”Thesleffin työt kiehtoivat, koska olin intohimoinen tanssija”, Schreck sanoo.

Mitä enemmän hän paneutui Thesleffiin, sitä enemmän hän kiinnostui.

Kirjallinen aineisto on valtava, mutta kirjeet ja päiväkirjat ovat ruotsiksi, ja Thesleffin käsiala on epäselvää. Siksi hänestä on kirjoitettu vähän, Schreck arvelee.

Suomenkielistä elämäkertaa ei ollut. Taidehistorian professori ehdotti, että Schreck laatisi sellaisen. Hän innostui, sai apurahoja ja ryhtyi työhön.

Elämäkerran kanteen tuli valokuva Ellenistä.

 

Keväällä 2014 Pirkko Soininen näki saman valokuvan ja lumoutui.

Hän ei tiennyt, kuka kuvassa oli, mutta tunsi, että voimakas persoona vangitsi hänet. Häntä huimasi, iholle nousi kylmä hiki.

Nainen oli Ellen Thesleff, ja hänestä Pirkko Soininen kirjoittaisi romaanin. Minä-muodossa ja päiväkirjana, intiimisti.

Soininen heittäytyi Ellenin elämään ja ”kävi päänsisäisiä keskusteluja” tämän kanssa. Hän piti aihetta uniikkina, kunnes kuuli Kati Tervon kirjoittavan romaania Ellenistä.

Tervo taas oli saanut innoituksen tädiltään.

Hän kertoo, että täti oli halunnut taiteilijaksi. Hän sairasti skitsofreniaa ja pystyi käymään kerran vuodessa Helsingissä. Silloin hän halusi nähdä Thesleffin töitä. Täti kuoli 2003. Tervo siivosi kuolinpesää ahdistuneena.

”Täti ihaili Ellenin maalauksia. Ne työt lohduttivat myös minua, rakensivat siltaa tätiin”, Tervo kertoo.

Hän ajatteli, että palaisi vielä Elleniin. Heitä yhdisti myös Näsijärvi, jonka rannalla kumpikin oli viettänyt 60 kesää.

 

Nyt on Ellenin aika, Kati Tervo sanoo. Hänestä Thesleff on taiteilijana tuore ja tuntematon, sillä Suomessa on ollut ”vain yksi naistaiteilija, Helene Schjerfbeck”.

Hanna-Reetta Schreckin mukaan ”Helenestä luotiin hauras ja sairaalloinen kuva, ja ne piirteet yhdistettiin naiseen”.

”Hänen elämästään kirjoitettiin jo vuonna 1917. Ellen käytti älyään, leikkasi hiuksensa ja pukeutui housuihin. Sellainen uhkasi miestä, perhettä ja yhteiskuntaa.”

Thesleff oli voimakas ja itsenäinen kosmopoliitti. Taide oli hänelle jatkuvaa kokeilua.

Schreck arvelee, että juuri näistä syistä Ellen Thesleff sopii tähän aikaan.

Valinnat
KUVATAIDE

Meret Oppenheim ei ole yhden teoksen klassikko.

Runokokoelma

Markku Into kirjoitti viimeiset runonsa palvelutalossa.

Musiikki

Aki Rissanen ei soita tavallista pianojazzia.

TEAttERi

Esko Salminen sähköistää perhedraaman.

PELITÄRPIT

Tietokirja

Vuonna 1918 ei mietitty, mitä oltiin tekemässä.

Sisältö