Arvio: Markku Pääskynen teki kirjan, jonka loppusivuille haluaa kurkkia

Sielut kuvaa katoamisen aiheuttaman ahdistuksen ja hädän tuntuvasti.
Kirjat 8.11.2015 15:00

Pieni keltamekkoinen tyttö, alakoululainen, on kadonnut keväisenä aamuna koulumatkaltaan. Sietämättömiä ovat kysymykset, sietämättömimpiä ovat ahdistus ja hätä, niille ei ole nimeä, niillä on kohde, ajattelee lapsen äiti Aino. Raskaana oleva Aino hätäilee kotona, odottaa ja pelkää puhelimen ääntä, isä Kristian kulkee kaupunginosan teillä ja metsiköissä huhuilemassa Maijaa.

Huolestuneiden etsijöiden joukko kasvaa. Isovanhemmat saapuvat tueksi. Paikallisradio toistaa tietoa Maijan katoamisesta, poliisiin on otettu yhteyttä. Liikkuvan etsintäpartion muodostaa kaksi naapuruston aloitekykyistä poikaa, Taito ja Ilari.

Markku Pääskynen kuvaa katoamisen aiheuttaman ahdistuksen ja hädän niin tuntuvasti, että melkein kurkin loppusivuille: Miten käy? Eihän käy ihan huonosti? Luen kuitenkin kirjan sivu sivulta, lause lauseelta, niin kuin se lienee tarkoitettu luettavaksi. Ympäristö, ideat, moraali, aforistisuus houkuttavat etenemään hitaahkosti.