Yksinäinen mesenaatti

Uusi elämäkerta avaa myös Amos Andersonin yksityistä puolta.

elämäkerta
Teksti
Tero Miettinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kulttuurin tukemiseen kului Amos Andersonilta (1878–1961) nykyrahassa ainakin parikymmentä miljoonaa euroa. Merkitys oli valtava köyhässä maassa, jossa yhteiskunnan varat menivät muihin kohteisiin. Jälki näkyy yhä monessa paikassa, kuten Amos Rex -museossa tai Svenska Teaternissa.

Andersonin ura liikemiehenä ja mesenaattina tunnetaan, mutta lehtikeisarin ristiriitainen persoona on jäänyt vieraammaksi. Andersonia vaivasi ulkopuolisuuden tunne, vaikka hän toimi yhteiskunnan ja kulttuurielämän huipulla.

”Amos oli köyhistä oloista, eikä voinut hankkia akateemista koulutusta. Hänen uskonnollisuuttaan vierastettiin ja etenkin kiinnostusta mystiikkaan ihmeteltiin”, kertoo Olav S. Melin. Uudessa kirjassaan hän avaa myös Andersonin yksityistä puolta.

Amos ei pitänyt vakaumustaan salassa. Joskus kristillisyys tosin pantiin hyllylle bisneshankkeita sotkemasta. Andersonin versio oli erikoinen sekoitus lapsuuden metsähenkiä ja evankelista herätysliikettä, luterilaisuutta sekä katolisuutta. Intohimona oli katolinen kirkkotaide, pyhimykset ja luostarielämä.

”Lapsuuden Kemiössä uskonnollisuus oli vahvaa. Amoksen suhde ankaraan isään oli etäinen, äiti oli epävakaisuudestaan huolimatta tärkeämpi”, Melin kuvailee. Saaristokylän karut olot jättivät jälkensä veljiinkin mielenterveys- ja alkoholiongelmineen. Myös Amos oli taipuvainen masennukseen. ”Äiti kuoli Amoksen ollessa Saksassa opiskelemassa. Se painoi loppuelämän.”

Politiikassakin Anderson käväisi eikä viihtynyt. Rkp:n edustajana ja vain auttavasti suomea puhuneena Turun tuomiokirkon korjaaminen oli hänelle kielikysymystä tärkeämpää. Hyvällä ei katsottu maalaisliittolaisten kanssa veljeilyä. Andersonilla oli sympatioita Saksaan nuoruutensa opintojen vuoksi, mikä oli 1930-luvulla vaikea asia. Hän piti suunsa aiheesta soukalla, eikä hyväksynyt Hitlerin politiikkaa.

Johtajana Amos oli kulmikas, yhteiskunnan vaikuttajien piireissä hillitty, mutta odotti kunnioitusta. Rennompi Amos näkyi kulttuuripiirien seuranvietoissa, etenkin teatterilaisten parissa. Perheettömäksi jäämistä seliteltiin aikoinaan psyykkisillä sukurasitteilla tai mahdollisella hedelmättömyydellä. Nykyisin asian merkitys tuntuu erikoiselta, mutta ehkä sukupuolinen suuntautuminenkin lisäsi kokemusta ulkopuolisuudesta.

Ulkomailla saattoi elää vapaammin, kuten Italiassa. Maan ihailusta jäi kiinteistösijoittajan tärkeän korttelin nimeksi lyhennys Forum Romanumista ja Roomaan Villa Lante.

Olav S. Melin: Den ensamme mecenaten. 223 s. Vidi-Press, 2020.