Aino Kallaksen elämäkerta avaa tuoreita näkökulmia – Suomessa suhde Eino Leinoon on leimannut tulkintoja

Arvio: Aino Kallaksen elämäkerta on mallisuoritus.

Aino Kallas
Teksti
Outi Hytönen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kirjailija Aino Kallaksen (1878–1956) elämään on voinut tutustua laajojen päiväkirjojen ja lukuisten artikkelien ja tutkimusten kautta, mutta vasta kirjallisuudentutkija Silja Vuorikurun uusi teos kokoaa yksiin kansiin yleisesityksen Kallaksen elämästä ja koko tuotannosta.

Elämäkerta toistaa väkisinkin aiemmin julkaistuja tietoja ja tarinoita. Vuorikuru löytää kuitenkin tuoreita näkökulmia. Hänen väitöskirjansa aihe Raamatun asemasta Kallaksen tuotannon intertekstinä kulkee sujuvasti mukana.

Toisena vielä tutkimattomana teemana Vuorikuru nostaa esille Kallaksen tuotannossa toistuvat merikuvaukset. Kallaksen isä, suomalaisuusasian edistäjä Julius Krohn kuoli hukkumalla tyttären ollessa kymmenvuotias. Traaginen kokemus on saanut Kallaksen kuvaamaan merta kohtalokkaana ja synkkänä.

Virolaisen miehensä Oskar Kallaksen kanssa Aino ehti asua Helsingissä, Pietarissa, Tartossa, Tallinnassa ja Lontoossa. Aino Kallaksen tuotantoa pidetäänkin sekä suomalaisen että virolaisen kirjallisuuden osana.

Mielenkiintoisella tavalla Vuorikuru tuo esille, miten erilaisin painotuksin Kallas muistetaan.