Suuri televisiotuotanto Kaamos oli katastrofi Lapissa: palkkoja maksamatta, dieselkin loppui, kuvaukset keskeytetty

Reality-tuottaja Markos Annala ryhtyi tekemään esikoisdraamanaan valtavaa hanketta. Hänen mukaansa tärkeä rahoituserä kaatui ”jonkun muodollisen seikan vuoksi".

kaamos
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomalainen rikossarja Kaamos oli alkujaan kunnianhimoinen hanke.

Pääosia näyttelemään kiinnitettiin Kai Vaine, Armi Toivanen, Janne Kataja ja Kari Väänänen. Sarjassa suomalainen Europolin rikostutkija palaa lapsuusmaisemiinsa Utsjoelle ja törmää kaamoksessa suuriin salaisuuksiin.

Kaamos on jaksokohtaiselta panostukseltaan Ruudun suurimpia sisältöjä”, kertoi Nelosen kotimaisten ohjelmien silloinen päällikkö Unne Sormunen tiedotteessa marraskuussa 2018.

Kaamoksen eli englanniksi Polar Night Crimesin budjetti oli yli kaksi miljoonaa euroa. Rahoitusta on Neloselta ja kansainväliseltä myyntiagentilta DRG:ltä sekä Suomesta myös yksityiseltä rahastolta.

Kaamosta kuvattiin Utsjoella viisi viikkoa parhaimmillaan yli 50-henkisellä työryhmällä, josta osa oli Liettuasta. Monet työryhmästä olivat Lapissa valmistelujen vuoksi jo useita viikkoja aiemmin.