Täällä se Väinö on
Väinö Karjalaisesta tuli sukupolvensa kysytty ja kehuttu musiikkituottaja.
Uuden suomalaisen musiikin ystävä ei ole päässyt menneenä vuonna Väinö Karjalaista pakoon, kunhan on vain osannut katsoa oikeisiin paikkoihin. 26-vuotiaan Karjalaisen nimi on toistunut levyjen tuotantotiedoissa ja kansivihkoissa.
”Juttuja oli tehty pitkään. Nyt ne oli syytä pistää ulos, kun tuli koronahellitys”, Karjalainen sanoo.
”Se on ehkä se tylsä vastaus. Mutta on se sitäkin, että työtä undergroundissa on tehty pitkään, ja nyt se on alkanut saada huomiota.”
Väinö Karjalainen oli tuottamassa Pekka Nisun Papillonia, Ursus Factoryn Onnellista sukupolvea ja Arpan Kinovalon alla -albumia. Hän miksasi Sepikan debyytin En kestä kylmää lailla ahvenen. Erityisesti kaksi jälkimmäistä nostettiin lehdistössä vuoden parhaimmistoon.
Tammikuussa ilmestyy vielä Tiisu-yhtyeen kolmas levy. Sen Karjalainen on tuottanut yhtyeen kanssa. Hän on myös bändin basisti.
Kaikki mainitut ovat plus-miinus kolmekymppisiä tekijöitä, jotka ovat löytäneet suosiota musiikkilehdistöstä ja yliopistokaupungeista – ihan kuin suomirock 1990-luvulla siis.
Nykyään se vain on marginaaligenre, ja artistit korkeintaan täyden Tavastia-klubin kokoluokkaa.
Toistuva puhe suomirockin paluusta on Karjalaisen mielestä vähän median temppu ja ”retromaniaan nojaamista”.
”Mulle suomirock ei ole kovin tärkeää, enkä sitä ole oikein koskaan kuunnellut”, hän sanoo.
”Mun mielestä mun isän musiikki ei myöskään ole kovin hyvä prototyyppi suomirockista. Mulla on paljon bänditovereita, jotka diggaa suomirockia hirveästi, mutta ei sieltä koskaan tule ajatusta, että nyt me tuodaan Hassisen kone takaisin.”
”Musta on hienoa, että ihan hirveästi Arpan ja muiden kohdalla sitä ei ole toisteltu.”
karjalainen pitää itseään ensisijaisesti muusikkona, mutta tuotanto- ja äänitystöitä on tullut koko ajan lisää. Hän on opiskellut kandidaatintutkinnon teoreettisesta fysiikasta.
Hän perusti muusikkokollega Pekka Nisun kanssa nelisen vuotta sitten Kvark-studion Helsingin Vallilaan. Karjalainen tosin puhuu työhuoneesta.
”Kaupallisen musiikkistudion pitäminen tänä päivänä on täysin absurdi ajatus. Kun raha on alalta karannut, niin on katoava luonnonvara mennä studioon nauhoittamaan levyä määräajaksi”, Karjalainen sanoo.
”Toisaalta Sepikka-levy on hyvä esimerkki siitä, että levyjä voi äänittää kallioluolissa, kodeissa ja treenikämpillä ja tulla sitten mun studiolle miksaamaan.”
Karjalainen edustaa kuitenkin koulukuntaa, jossa tuottaja on bändin hetkellinen jäsen eikä taustoja koodaava läppärihahmo. Hän auttaa biisinkirjoituksessa, hoitaa juoksevia asioita ja musiikkia parhaaseen suuntaan ja fiilikseen.
”Mitä tuottaja mulle edustaa, se on vähän vanhanaikaista. Pitää hoitaa juttuja, joita bändi tai artisti ei pysty itse tekemään.”
Karjalaisesta uuteen musiikkiin sopivat monet retropiirteet, kuten soittosuoritukset ja ”luonnollisuus”, jolla hän tarkoittaa sitä, että äänikuvaa ei ole ylikompressoitu, ”paiskattu päin naamaa”. Estetiikan hän on oppinut lapsena kuulemastaan musiikista.
”Kun samaan aikaan on nykyajassa kiinni ja kuuntelee ja innostuu kaikenlaisista eri genreistä, siitä tulee hyvä cocktail”, hän sanoo.
”Pekka Nisun levyllä on paljon rockia, mutta paketissa, joka on miellyttävä kuunnella. Joku voisi sanoa, että hyvän miksauksen pitäisi aina olla tuollainen. Mutta välillä sitä uhrataan tuotantovaiheen alttarilla äänekkyyden tai välittömyyden edessä.”
Keväällä ilmestyy Karjalaisen isän Jukan seuraava albumi. Paremmin Jukka tunnetaan pelkällä etukirjaimellaan J. Karjalaisena. Tulevan levyn tuottaja on V. Karjalainen.
Albumista tulee erilainen kuin aiemmat J. Karjalaisen levyt: taustayhtye ja kokoonpano vaihtelee biisistä toiseen.
Tuottajapestissä ei ollut mitään elokuvallista draamaa, jossa isä pyytää poikaansa käymään vakavan keskustelun ja toteaa: ”On tullut aika”.
Karjalainen kertoo, että on aina soittanut sekä puhunut musiikista isänsä kanssa.
”Se oli tosi luonnollisen tuntuinen kollaboraatio. Kun Jukan kanssa loppumetreillä puhuttiin, miten kreditointi menee, niin Jukka sanoi, että sä olet buukannut soittajia ja pitänyt huolta käytännön asioista. Että se on nimenomaan sitä tuottamista.”