Raikkaasti natseja  vastaan

Spike Leen paluuelokuva ärsyttää, naurattaa ja vaikuttaa.

Elokuva 09.08.2018 12:20
Kalle Kinnunen

Jasper Pääkkönen yllättää punaniskaroolissa. © david lee / focus features

Itsevarmuus BlacKkKlansmanin kaltaisen elokuvan tekemiseen taitaa edellyttää yli 30 pitkän elokuvan ja dokumentin kokemusta. Spike Leen pitkälle uralle on kuulunut sekä laadultaan vaihtelevia tilaustöitä että persoonallisempia teoksia, ja uutuus lukeutuu ehdottomasti jälkimmäisiin. Lee ei ole aikoihin saanut tehdä omia juttujaan kunnon resurssein, eikä hänen edellisiä ohjauksiaan ole nähty Suomessa lainkaan. Esimerkiksi kauhuelokuva Da Sweet Blood of Jesus toteutettiin joukkorahoituksen turvin.

Lee ei pelaa comeback-mahdollisuuttaan varman päälle. BlacKkKlansmanissa on paljon yllättäviä ja erikoisia ratkaisuja, joista yksi on Yhdysvalloissa tuntemattoman suomalaisen Jasper Pääkkösen valinta erääseen keskeiseen rooliin. Elokuvasta näkee, että monissa kohtauksissa improvisoidaan, ja lajityyppi heittelehtii rosoisesti satiirista tilannekomediaan ja jännityselokuvaksi.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Valinnat
SARJAKUVA

Siegfriedin tarusta kehkeytyi näyttävä fantasiasarjakuva.

arkkitehtuuri

Nurmeksen karjalaistalossa on juhlan aika.

vehjetärpit

Kolme vinkeää vehjettä.

Lasten- ja nuortenkirjat

Kolme kirjaa lastenhuoneen hyllystä.

RUNOKOKOELMA

Tuija Välipakka uutisoi epävarmuutta ja silkkaa kohinaa.

tietokirja

Suomi-skeittaus sai historiansa.

Sisältö