Ruotsi, Tanska, Norja ja Viro saavat omansa, mutta Suomi odottaa yhä IMAX-teatteria - miksi?

IMAXin varatoimitusjohtaja Larry O'reilly: "Finnkinolla on monopoli. He eivät halua käyttää ylimääräistä rahaa."

elokuvat
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

On elokuvateattereita, ja sitten on IMAX-teattereita. Maailmalla nopeasti yleistyvä IMAX on standardi, johon kuuluvat poikkeuksellisen suuri ja omanmuotoisensa valkokangas sekä tarkkaan suunniteltu katsomo.

Nyt Hollywoodissa tehdään jo elokuvia ensisijaisesti IMAX-teattereita ajatellen. Ensimmäisiä ovat kolmas ja neljäs Avengers -supersankariseikkailu. Myös odotetusta seitsemännestä Tähtien sota -elokuvasta osa kuvataan standardia varten. IMAX on omiaan spektaakkeleille ja fantasialle, elokuvan nykyään suosituimmille lajityypeille.

Kööpenhaminaan avattiin Tanskan ensimmäinen IMAX-elokuvasali keväällä ja Tukholmaan sekä Osloon rakennetaan saleja paraikaa. Kaiken kaikkiaan maailmalla on jo yli 900 IMAX-salia.

Suomessa ei ole yhtään IMAX-teatteria, eikä rakentamisesta ole ollut edes puhetta.

IMAXin varatoimitusjohtaja Larry O’Reilly toivoo, että Suomesta löytyy pian yhteistyökumppani. Jopa Tallinnassa on jo IMAX-teatteri. Se avattiin kaupungin keskustaan vuoden 2014 lopulla. Ruotsi ja Norja saavat salinsa syksyllä 2015.