”Ollaan keskusteltu Spike Leen Suomeen tulosta” – Jasper Pääkkönen juhlii New Yorkissa uransa suurinta ensi-iltaa

Leijonasydän-elokuva on vienyt Pääkkösen ja monia muita suomalaisia Hollywoodiin ja kansainvälisiin huippusarjoihin.

BlacKkKlansman
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Koekuvausten alkaessa Jasper Pääkkönen oli hermostunut. Hän oli saanut tekstin kahta päivää aiemmin. Nyt hänen piti esittää Hollywoodin huippuosaajien edessä roolihahmoa, joka on kotoisin etelävaltioiden alueelta. Käsikirjoitussivujen perusteella tapahtumapaikkaakaan ei voinut tarkkaan päätellä.

Pääkkönen tavoitteli keskeistä roolia Spike Leen ohjaamassa BlacKkKlansman -nimisessä, tosipohjaisessa elokuvassa. 1970-luvulle sijoittuvan elokuvan tulisi levittämään maailmanlaajuisesti Hollywood-studio Universal.

Aivan hukassa ei Pääkkönen kokenut olevansa. Itse roolihahmon psykologiaan hän uskoi jo päässeensä visusti kiinni.

Mutta se aksentti. Tehtävä olisi ollut todennäköisesti mahdoton, ellei Pääkkönen olisi lukiolaisena viettänyt vaihto-oppilasvuotta Baltimoressa Yhdysvalloissa.

”Opin silloin puhumaan niin hyvää amerikanenglantia, ettei kukaan olisi saanut minua kiinni siitä, etten ole amerikkalainen”, Pääkkönen toteaa.