”Netflix ja Amazon pitävät amerikkalaista taide-elokuvaa pystyssä”, sanoo Coen-veljesten tähti

Tim Blake Nelson loistaa etenkin Coenien elokuvissa, tällä kertaa westernissä The Ballad of Buster Scruggs.
Elokuva 21.11.2018 20:50
Tim Blake Nelson elokuvassa The Ballad of Buster Scruggs.
Tim Blake Nelson elokuvassa The Ballad of Buster Scruggs. © Netflix

Tim Blake Nelson kertoo melkein riidelleensä edellisiltana Ethan Coenin kanssa.

”Ainakin kinastelimme tiukasti. Aihe oli Philip Roth. Me molemmat pidämme hänen teoksistaan kovasti”, Nelson kertoo.

”Sanaharkkamme koski nyansseja.”

Nelson kertoo olevansa myös hieman krapulassa, sillä kinastelu tapahtui Coen-veljesten uuden elokuvan The Ballad of Buster Scruggs ensi-iltajuhlissa.

Coenien humoristinen western oli Venetsian elokuvajuhlien näkyvimpiä teoksia. Nelson esittää sen nimessäkin mainittua Buster Scruggsia. Tyyppiä ei voi aivan nimittää päähenkilöksi, sillä elokuva koostuu kuudesta episodista, joissa hahmot ja miljööt vaihtuvat.

Antologiaelokuva on väheksyttykin laji: usein ajatellaan, että se on vain paketti lyhytelokuvia, jotka esitetään yhdessä. 1960-luvulla hyvin nimekkäätkin ohjaajat tekivät antologiaelokuvia yhdessä etenkin Euroopassa.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu