Antisankarin aika

Joker-elokuvan päähenkilö ei ole supersankari, vaan luuseri ja häiriintynyt tappaja. Miksi hänen tarinansa kiinnostaa juuri nyt?

elokuvat
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Elokuvayhtiö Warner Bros julkaisi tiedotteen.

”Voitte olla varmoja, että fiktiivinen Jokeri-hahmo tai elokuva eivät puolustele tosielämän väkivaltaa. (- -) Elokuvan, elokuvantekijöiden tai studion tavoitteena ei ole nostaa tätä hahmoa sankariksi.”

Tiedote oli monella tapaa poikkeuksellinen. Hollywood-studioiden tai muidenkaan viihteentekijöiden ei yleensä erikseen tarvitse ilmoittaa, etteivät ne pyri lisäämään väkivaltaa. Ei etenkään yli viikkoa ennen kuin teos tulee edes jakeluun.

Tiistaina 24. syyskuuta julkaistu tiedote liittyy elokuvaan Joker, joka tapahtuu Batman-sarjakuvan maailmassa. Elokuvassa ei kuitenkaan lepakkomiestä nähdä, ei muitakaan trikookummajaisia tai mitään yliluonnollista, ei edes Batmanin jännittäviä vempaimia.

Päähenkilö on mies nimeltä Arthur Fleck, epäonnistunut koomikko vailla ihmissuhteita. Heti alussa nuorisojoukko pahoinpitelee Fleckin vain huvin vuoksi. Maassa makaavaa potkitaan.

Fyysisen ja henkisen väkivallan jatkuessa Fleckistä tulee tappaja, joka maskeeraa itsensä klovniksi. Väkivalta on veristä ja sadististakin.

Todd Phillipsin kirjoittama ja ohjaama Joker on hyvin tehty ja kunnianhimoinen elokuva, jolle povataan Oscar-ehdokkuuksia ja jonka odotetaan rikkovan lokakuun ensi-iltojen kassaennätyksiä Yhdysvalloissa. Arvostelut ovat olleet pääasiassa positiivisia. Näyttelijä Joaquin Phoenix luo valkokankaalle puoleensavetävän piruparan – joukkomurhaajan, johon voi samastua.

Video: Joker-elokuvan traileri. Lähde: Warner Bros. / Youtube.

 

Jo vuosia supersankariseikkailut ovat Hollywood-elokuvan suosituin lajityyppi. Buumi alkoi reilut kymmenen vuotta sitten. Airuita olivat Marvel-kustantamon hahmoihin – Hämähäkkimieheen, Iron Maniin, Avengers-sankariporukkaan – perustuvat seikkailut sekä Christopher Nolanin Batman-tulkinnat.

Batmanit ovat olleet Suomessakin suuria suosikkeja. Niissä on enemmän kohtalokasta synkkyyttä ja vähemmän fantasiaa kuin ihmekykyjä omaavista sankareista kertovissa Marvel-leffoissa.

Sekä elokuvantekijöitä että katsojia on kiehtonut erityisesti Batmanin arkkivihollisiin kuuluva arvaamaton Jokeri. Jack Nicholson loi unohtumattoman, teatraalisen Jokerin Tim Burtonin Batmaniin (1989) ja nosti elokuvaa osaltaan lajityypin yläpuolelle. Yön ritarissa (2008) Jokeria esitti Heath Ledger, joka menehtyi lääkkeiden yliannostukseen pian kuvausten jälkeen, ennen ensi-iltaa.

Ledgerin Jokeri oli vakuuttava aikansa kuva: terroristinero, jolla oli jämpti filosofia. Christopher Nolanin ohjaama elokuva oli valtava menestys.

Uusin Jokeri ei synny putoamalla happoon, kuten Nicholsonin kelmi. Hän ei ole yliälykäs superroisto, kuten Nolanin ja Ledgerin tulkinta.

Phillipsin ja Phoenixin Jokeri on kärsimysnäytelmässä uhri ja antisankari. Fleck elää köyhyysrajan alapuolella. Hänellä on vakavia mielenterveysongelmia. Ainoa läheinen ihminen on erakoitunut oma äiti, joka valehtelee pojalleen. Yritykset luoda ihmissuhteita kariutuvat tai kehittyvät ainoastaan kuvitelmissa.

Neurologisen häiriön vuoksi naurukohtauksia saavaa Fleckiä pilkataan julkisissa liikennevälineissä.

Fleck pohtii, onko hän ihminen lainkaan.

Supersankaritarinat ovat amerikkalaista mytologiaa, jossa tavallinen ihminen tulee yli-ihmiseksi. Joker on käänteinen supersankarielokuva: näin syntyy pahis.

Valtava kiinnostus elokuvaan vihjaa, että monet nuoret katsojat eivät enää halua olla Batmaneita vaan Jokereita.

Elokuvan sympatiat ovat kaltoin kohdellun ja surullisen mammanpojan puolella. Pahuus on silti oma valinta – käänteenä on käsiaseen saaminen ja siitä seuraava vallantunne.

Phillips antaa Fleckin kohottaa itsensä merkittäväksi hahmoksi sadismin kautta. Elokuvassa vältetään suoraa viittausta asiaan, mutta yhteys on selvä. Jokeri on kuin kouluampujan haavekuva itsestään.

Joker on mitä yhteiskunnallisin elokuva, vaikka se on monella tavalla naiivi, usein populismiin asti.

Supersankarielokuvat tulevat ensi-iltaan ympäri maailmaa samana päivänä ja niistä luodaan mediailmiöitä jopa satojen miljoonien eurojen markkinointibudjeteilla. Jokerin lanseeraus oli kuitenkin kuukausi sitten Venetsian elokuvajuhlien kilpasarjassa. Sen rinnalla maailmanensi-iltansa saivat esimerkiksi mustavalkoinen puolalaiselokuva sekä Roy Anderssonin ja Roman Polanskin uutuudet.

Elokuvaestablishmentilla meni luu kurkkuun, kun Joker voitti Venetsian pääpalkinnon, Kultaisen leijonan.

Koskaan aiemmin ei niin sanotun A-luokan festivaalin kilpasarjaan ollut kelpuutettu – tuskin oli tarjottukaan – supersankarielokuvaa. Ylipäänsä Hollywood-studioiden elokuvat ovat voittaneet suurilla festivaaleilla erittäin harvoin, Venetsiassa viimeksi 1980-luvun alussa.

Tuomaristoa Venetsiassa johti liki abstrakteista elokuvistaan tunnettu argentiinalainen Lucrecia Martel, joten kyse ei ollut ainakaan amerikkalaisvaikutuksesta.

Laatukontekstin korostamiseksi Jokeria on kierrätetty ennen varsinaista jakelua huippufestivaalilta toiselle: Toronto, Zürich, New York. Elokuva alkaa Warner Brosin vanhalla logolla. Se luo viittauksen sekä tapahtumavuoteen – ollaan New Yorkissa jossain 1980-luvun alussa – sekä aikaan, jolloin elokuvastudiot tekivät haastavia elokuvia.

 

Yksi Jokerin ilmeisimmistä esikuvista on Martin Scorsesen Taksikuski. Siinäkin vieraantunut ja yksinäinen newyorkilainen mies tarttui aseeseen. Taksikuski oli vuonna 1976 myös menestyselokuva, etenkin Euroopassa.

Video: Taksikuski-elokuvan traileri (1976). Lähde: Youtube.

Yhtäläisyyksiä on myös Scorsesen Koomikkojen kuninkaaseen, jossa häiriintynyt päähenkilö kidnappaa television talkshow-isännän. Jokerissa Fleck saa pakkomielteen samanlaisesta suosikkijuontajasta. Tätä menestyjää esittää kummankin Scorsese-elokuvan pääosissa nähty Robert De Niro.

Video: Koomikkojen kuningas -elokuvan traileri (1982). Lähde: Youtube.

Kolmas vertailukohde voisi olla Stanley Kubrickin Kellopeli appelsiini. Sekin oli kiistelty ja vaarallisena pidetty elokuva, jossa nuori mies – katsojan samastumiskohde – toteutti itseään väkivallalla.

Video: Kellopeli appelsiini -elokuvan traileri (1975). Lähde: Youtube.

Kubrick kertoi elokuvassaan vallan, väkivallan ja julmuuden muodoista yhteiskunnassa. Päähenkilö, röyhkeä Alex joutui yhteiskunnan uhriksi vasta omien rikostensa jälkeen. Vertailu osoittaa sen, mitä Jokerissa voi pitää ongelmallisena. Fleck on alusta asti marttyyri. Tarina on kostoelokuvalle ominaista manipulaatiota: katsoja palkitaan rääkätyn päähenkilön vastaiskulla.

Kritiikkiä on herättänyt myös sävy, jolla Phillips kuvaa mielenterveysongelmia. Ne ovat monessa muussa seikassa karuun realismiin tähtäävässä Jokerissa karikatyyrimäisintä liioittelua. Toisaalta juuri lupa pitelemättömään hysteriaan on tuonut Phoenixille kiitosta rohkeudesta.

On helppo sanoa, että Phillips ei ole mikään Kubrick. Ohjaaja tunnettiin ennen Jokeria lähinnä huonosti käyttäytyvistä miehistä kertovista komedioista, kuten Kauhea kankkunen ja Old School – jengi koossa.

Uransa hän kuitenkin aloitti nimenomaan maskuliinisuuden kyseenalaisia ilmenemismuotoja käsittelevillä dokumenttielokuvilla. Hated (1993) kertoi järkyttämiseen tähdänneestä punk-muusikko G G Allinista, joka kuoli huumeisiin pian elokuvan valmistumisen jälkeen. Yliopistojen veljeskuntien simputuskulttuuria käsitellyt Frat House (1998) voitti Sundancen festivaalien dokumenttisarjan pääpalkinnon.

Kellopeli appelsiinin Alex (Malcom McDowell, Tim Burtonin Batmanin Jokeri (Jack Nicholson), Taksikuskin Travis Bickle (Robert De Niro) ja Yön ritari -elokuvan Jokeri (Heath Ledger).
Kellopeli appelsiinin Alex (Malcom McDowell, Tim Burtonin Batmanin Jokeri (Jack Nicholson), Taksikuskin Travis Bickle (Robert De Niro) ja Yön ritari -elokuvan Jokeri (Heath Ledger). © WARNER BROS, COLUMBIA / TRISTAR

Venetsian elokuvajuhlilla, viikkoa ennen palkintojenjakoa, Jokerin lehdistötilaisuudessa Todd Phillips sanoi, ettei elokuvassa ole politiikkaa.

Salillinen toimittajia nauroi väitteelle. Tietysti Phillipsin tehtävänä oli sillä hetkellä myydä 60 miljoonan dollarin hintalapulla tuotettua elokuvaansa. Hollywood-studion markkinointiohjeistuksessa varmasti neuvotaan, että poliittiset tulkinnat jätetään tällaisilla lanseeraushetkillä kriitikoille.

Joker on mitä yhteiskunnallisin elokuva, vaikka se on monella tapaa naiivi, usein populismiin asti. Elokuvassa alleviivataan ympäröivän kaupungin toivottomuutta ja asukkaisiin levinnyttä näköalattomuutta. Onko vika vain minussa, vai muuttuuko kaikki hullummaksi, Fleck kysyy heti alussa terapeutiltaan. Elokuvan esittämä yhteiskuntakritiikki ei siitä syvene.

Hollywoodin varovaisuus tuntuu etenkin siinä, miten seksuaalisuus on rajattu elokuvasta pois lukuun ottamatta Fleckin romanttisia haavekuvia naapuristaan. Taksikuskissa Travis Bickle vei ihastuksensa katsomaan pornoelokuvaa. Mitään niin nihkeää ei voi tapahtua 2010-luvun Hollywood-elokuvassa, vaikka aivojen ampuminen pihalle voidaan näyttää. Fleckin hylkiömäisyys on neitseellistä.

Elokuvan lopun hallitseva piirre on arvotyhjiön hyväksyminen ja sille antautuminen. Jokerina Fleck antautuu itsesäälilleen ja tekee siitä voimavaran taistelussa maailmaa vastaan. Toki tarvitaan myös ase, joka tuo vallan tunteen sekä kyvyn kerrankin päättää asioista.

Lopulta juuri elokuvan naiivius tekee siitä poliittisen. Polarisoituneessa maailmassa narsistinen, viis välittävä tappajaklovni voi olla puoleensa vetävä sankari.

Elokuvassa Joker Arthur Fleck kehittää pakkomielteen Robert De Niron esittämään talkshow-isäntä Murray Frankliniin.
Elokuvassa Arthur Fleck kehittää pakkomielteen Robert De Niron esittämään talkshow-isäntä Murray Frankliniin. © NIKO TAVERNISE / WARNER BROS

Warner Brosin tiedote ei ollut mainostemppu vaan vastaus avoimeen kirjeeseen, jonka Auroran verilöylyn selviytyjät ja uhrien omaiset olivat edellisenä päivänä julkaisseet.

Heinäkuussa 2012 Auroran kaupungissa Coloradossa 24-vuotias James Holmes osti lipun Batman-elokuvan Yön ritarin paluu yönäytökseen. Näytöksen alkamisen jälkeen hän poistui elokuvateatterin varauloskäytävästä, jätti oven auki ja palasi autoltaan aseistautuneena. Holmes alkoi ampua katsomoon. 12 kuoli ja 70 loukkaantui.

Kellopeli appelsiinin aikaan 1970-luvun alussa elokuvien pelättiin levittävän epäsosiaalisia ja väkivaltaisia käyttäytymismalleja. Sensaatiojuttuihin kyllästynyt Kubrick veti elokuvansa pois levityksestä Isossa-Britanniassa vuosikymmeniksi. 1990-luvun puolivälissä eräät kiinni jääneet murhaajat väittivät saaneensa inspiraation Oliver Stonen satiirisesta elokuvasta Syntyneet tappajiksi.

Enää kukaan ei usko, että yksin elokuva tekisi tappajaa.

Avoimessa kirjeessäkään ei vastustettu Joker-elokuvaa. Päinvastoin, siinä erikseen puolustettiin sananvapautta ja Warner Brosin oikeutta julkaista elokuva.

Sen sijaan elokuvastudiolta penättiin toisenlaista yhteiskunnallista vastuuta.

Kirjeessä pyydettiin Warner Brosia ja muita suuryrityksiä tekemään enemmän Yhdysvaltojen aselakien uudistamiseksi.

”Pyydämme teitä käyttämään alustojanne ja vaikutusvaltaanne ja liittymään taisteluumme turvallisempien yhteisöjen ja aseiden vähentämisen puolesta”, selviytyjät ja uhrien omaiset kirjoittivat.