Arvio: Uusin Macbeth-tulkinta yrittää olla lihaksikas

Justin Kurzelin Macbeth tuntuu kapealta kovasta yrityksestä huolimatta.

elokuvat
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

1600-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ensiesitetty Macbeth on William Shakespearen näytelmistä tunnetuimpia ja siitä on tehty kymmeniä elokuvasovituksia. Suomessa sen ohjasi valkokankaalle Pauli Pentti vuonna 1987. Roman Polanski filmasi näytelmästä verisimmän elokuvansa 1971, pian vaimonsa Sharon Taten murhan jäkeen.

Surullinen ja väkivaltainen hallitsijatarina taipuu toimintaelokuvankin kuvastoon, ainakin australialaisohjaaja Justin Kurzelin mukaan. Hän nousi esiin rikolliskuvauksella Snowtown. Amerikkalais-brittiläisen Macbethinsä pääosiin Kurzel on saanut Marion Cotillardin ja Michael Fassbenderin.

Tulkinta yrittää olla lihaksikas. Fassbender on kohtalon musertama macho, joka kantaa sietämätöntä taakkaa. Cotillard pääsee puolisona kerrankin esittämään julmuria.

Elokuva todella yrittää. Digitaalisen kuvankäsittelyn mahdollisuuksia on käytetty ennakkoluulottomasti. Skotlannin maisemat, linnat ja jylhät kuvausmiljööt nostetaan irti realismista ylikorostetuilla graafisilla keinoilla ja liioitelluilla väreillä. Sotakohtauksissa on raivoa, josta tulee mieleen Braveheart. Musiikkikin käy päälle.

Kaikesta tästä huolimatta tai siitä johtuen Kurzelin Macbeth tuntuu kapealta. Toisaalta se selittää Macbethin ja vaimon motiiveja kyökkipsykologialla, toisaalta elokuvassa riittää tyhjää mahtipontisuutta, verioopperaa. Näyttelijäsuorituksissakin on liikaa teatterin makua ilman teatterin välittömyyttä.