Klassikon paluu

Arvio: Uusi elokuva kääntää Pertsan ja Kilun hurjat seikkailut kevyeksi komediaksi.

elokuva
Teksti
Tero Alanko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vielä 1950-luvulla pojilla ja tytöillä oli selkeästi erilaiset leikit, roolit ja odotukset. Poikakirjoissa korostuivat esimerkiksi työ ja seikkailu, tyttökirjoissa koti ja romantiikka.

Viisikko-kirjojen poikatyttö Pauli ja Tiina-kirjojen päähenkilö olivat ilahduttavia poikkeuksia säännöstä.

 

Väinö Riikkilän Pertsa ja Kilu -sarja (1951–1957) kuuluu sekä suomalaisen työläis- että poikakirjallisuuden klassikoihin. Riikkilä sijoitti Pertsa ja Kilu -kirjat Suulisniemen alueelle Karhulaan, jossa hän asui aloittaessaan niiden kirjoittamisen.