Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut sai ensimmäisen Kanava-tietokirjapalkinnon

Elina Lappalainen
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuva Heli Saarela.

Aikakauslehti Kanavan ja Otavan kirjasäätiön perustama 10 000 euron suuruinen Kanava-tietokirjatunnustuspalkinto jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Palkintoraadin puheenjohtaja, Kanavan päätoimittaja Ville Pernaa valitsi perjantaina 26. lokakuuta Helsingin Kirjamessuilla palkinnon saajaksi toimittaja Elina Lappalaisen teoksen Syötäväksi kasvatetut – miten ruokasi eli elämänsä (Atena).

“Syötäväksi kasvatetut saa tunnustuspalkinnon, koska se on yhteiskunnalliselta sanomaltaan vuoden painavin kirja. Se kertoo sekä suomalaisen tuotantoeläintuotannon hyvistä että sen huonoista puolista enemmän ja tarkemmin kuin mikään teos koskaan aikaisemmin”, Kanavan päätoimittaja Ville Pernaa perustelee. “Ja mikä tärkeintä: saarnaamatta, silittelemättä ja erittäin vetävällä tutkivan journalistin kynällä.”

“Haluan lisätä kuluttajien ymmärrystä siitä, miten lautasellemme päätyvät eläimet ovat elämänsä eläneet”, Elina Lappalainen kertoo. “Olemme aika etääntyneitä ruoan tuotannosta – ei ihme, sillä tietoa on ollut vaikea saada. Lähestyn aihetta mahdollisimman tasapuolisella, rakentavalla ja analyyttisellä tavalla. Ääneen saavat niin tuottajat, eläinlääkärit kuin eläinsuojelijatkin.”

Kirjassaan Lappalainen esittää konkreettisia parannusehdotuksia eläinsuojelulakiin, jonka uudistustyö on alkanut tänä syksynä. Hän myös peräänkuuluttaa hyvinvointimerkkiä, joka takaisi eläimille selvästi perustasoa paremmat olot ja mahdollisuuden lajityypilliseen käyttäytymiseen.

“Hyvinvointimerkki antaisi kuluttajalle kaupassa vaihtoehtoja. Missä viipyy vapaan possun liha?”, itse edelleen lihaa syövä Lappalainen pohtii.

Elina Lappalainen (s. 1984) on Talouselämä-lehden toimittaja. Journalismia Jyväskylän yliopistossa opiskellut Lappalainen on työskennellyt Savon Sanomissa, Keskisuomalaisessa, Suomen Lehdistö -lehdessä ja Helsingin Sanomissa. Hänen juurensa ovat Pohjois-Savossa Siilinjärvellä, missä hän kasvoi setänsä maitotilan naapurissa.

Sekä Kanavaa että Suomen Kuvalehteä kustantaa Otavamedia.