Yritysten kehitysapu kasvaa – luvut pidetään piilossa: ”Meitä sitoo pankkisalaisuus”

Finnfundia ei voi verrata muihin valtionyhtiöihin, sanoo hallintoneuvostossa istuva kansanedustaja.
Kotimaa 31.8.2015 14:30
Myllyn Paras avasi hiutaletehtaan Moskovassa Venäjällä 19. elokuuta 2015. © Iida Tikka / Lehtikuva

Samaan aikaan kun opetusta, sosiaaliturvaa ja kehitysyhteistyötä leikataan rajusti, ensi vuoden budjettiin kaavaillaan 130 miljoonan euron lisärahoitusta Teollisen yhteistyön rahastolle, Finnfundille.

Finnfund on valtion omistama kehitysrahoitusyhtiö, joka tarjoaa pitkäaikaisia investointilainoja ja riskipääomaa yritysten hankkeisiin kehitysmaissa ja Venäjällä. Hankkeissa pitää olla mukana suomalainen intressi eli joko suomalainen yritys tai suomalaista teknologiaa.

Finnfundin rahoittamien hankkeiden tulee edistää asioita, jotka on linjattu Suomen kehitysyhteistyön tavoitteiksi. Näitä ovat muun muassa tyttöjen ja naisten aseman parantaminen, toimivan demokratian, kestävän energiantuotannon, vesi- ja ruokaturvan sekä kehitysmaiden yritystoiminnan ja veropohjan vahvistaminen.