Ylin syyttäjä Matti Nissinen sai potkut – Saa noin 63 500 euroa irtisanomisajan palkkaa

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisellä on oikeus valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Deep Lead
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on irtisanottu tehtävästään. Valtioneuvosto teki yksimielisen päätöksen istunnossaan 25. tammikuuta. Irtisanomista esitti oikeusministeri Antti Häkkänen (kok).

Nissinen erotettiin, koska hän sai joulukuussa 2017 tuomion virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tuomion jälkeen oikeusministeriö käynnisti virkamiesoikeudellisen harkinnan. Oikeusministeriö päätyi siihen, ettei Nissisellä ollut edellytyksiä jatkaa. Uskottavuus oli kärsinyt.

Nissinen sai tuomion, sillä syyttäjänvirastot ostivat johtamiskoulutusta valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen veljen Vesa Nissisen yhtiöltä Deep Lead Oy:ltä vuosina 2010–2015. Korkeimman oikeuden mukaan teko oli tahallinen.

Matti Nissisen koulutusostokset veljensä yhtiöltä tulivat julki Suomen Kuvalehden uutisesta 27. helmikuuta 2017.

 

Nissisen irtisanomisaika on kuusi kuukautta, ja hänelle maksetaan tuolta ajalta palkka. Nissisen kuukausipalkka oli 10 578 euroa.

Puolen vuoden irtisanomisajan palkka on täten noin 63 500 euroa, minkä lisäksi Nissiselle maksetaan lakisääteiset lomarahat.

Matti Nissisen irtisanominen etenee valtioneuvoston päätöksen jälkeen tasavallan presidentin Sauli Niinistön allekirjoitettavaksi.

Irtisanominen ei ole allekirjoituksesta huolimatta vielä täysin virallinen, sillä Nissisellä on oikeus valittaa irtisanomispäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka punnitsisi irtisanomisen laillisuuden. Valitusaika on 30 päivää.