Kulttuuri on jäänyt Ylessä lapsipuolen asemaan

Puheenvuoro 23.08.2019 06:00
Jukka Pakkanen

Ylen katsotuimpia ohjelmia lienee Sohvaperunat, jossa ”tavalliset ihmiset” kommentoivat kanavien tarjontaa. Tulee mieleen, että sekin tunti voisi olla kulttuurilla.

Perinteisen kulttuurin, taiteen ja tieteen, katoaminen Yletv:stä on tapahtunut melkein huomaamatta, samalla kun politiikan ja talouden sekä urheilun määrä on kasvanut.

Seitsemänkymmentäluvulla TV1:ssä oli kulttuuritoimitus, jota johti ansiokkaasti Seppo Jokinen. Timo Hämäläisen makasiiniohjelmassa Lukulamppu keskusteltiin kirjoista ilman turhanaikaisia kevennyksiä. Aki Ouran, Marjaleena Lampelan ja muiden Sirontaa esitteli ajankohtaista tiedettä. Toimituksessa työskenteli huippuammattilaisia Anssi Blomstedtistä Hannu Heikinheimoon ja Tuulikki Islanderista Maija Liisa Wassmundiin.

Mitä on Yletv:n kulttuuri nykyään? Varttituntinen Viikon kirja ja saman pituinen Jälkikaronkka, nekin uutisten yhteydessä. Marketta Mattilan ja Raisa Rauhamaan elegantti Voimala lopetettiin. Ehkä se oli turhan sivistynyt ”suuren yleisön” makuun. Hajanaisia yrityksiä kulttuurin saralla on sittemmin ollut, yhtenä levoton Strada. Niitä on vaivannut väkinäinen viihteellistäminen ja teemoihin keskittymättömyys.

 

Viime aikoina Yle on lähettänyt Ruotsin television erinomaista tunnin pituista keskusteluohjelmaa Ideoiden maailma, jossa filosofit erittelevät ajan ilmiöitä kirjailija Daniel Sjölinin johdolla.

Miksei Ylellä ole vastaavaa? Nykyisessä puolivillaisuuden mediamaailmassa korostuu 1926 perustetun Yleisradion sivistystehtävä: äänen antaminen kriittisyydelle valetietoa vastaan.

Mitä tekee Yle? Vähentää ja keventää kulttuuriohjelmia. Tuntuu että ollaan antamassa periksi helppouden houkutukselle. Taiteeseen ja tieteeseen luontaisesti kuuluvaa kitkaisuutta pyritään häivyttämään. Se on katsojan aliarviointia. Tai ehkä Ylessäkin seurataan pakonomaisesti katsojalukuja, mainoskanavien tapaan. Ylen arvostus ei synny myynnin määrästä vaan sisällön laadusta.

 

Jos joiltain niin Ylen toimittajilta odottaisi hyvää kielenkäyttöä. ”Eka mä haluun kysyy sulta et mitä sä niinku teet”, aloitti muuan toimittaja haastateltavansa kanssa. Tuollaista kuulee paljon. Harmi, sillä journalistiselta taidoltaan toimittajat ovat enimmäkseen laatutasoa. Takavuosina toimittajat saivat puhekoulutusta, itsekin sain. Miten nykyään?

Nautittavaakin kielenkäyttöä kuulee, muun muassa Teema-kanavan musiikkitoimittajilta. Keveästi voi puhua hyvälläkin kielellä.

Italian Railla on kerran viikossa varttituntinen ohjelma, jossa professori Francesco Sabatini vastaa kielikysymyksiin. Puhelinsoittoja, katuhaastatteluja, studiokeskustelua. Sellainen voisi olla Ylelläkin. Kiitollisia katsojia riittäisi.

 

Tätä kirjoittaessani tv-kanavat julkaisevat syksyn ohjelmistoaan. Viihdettä joka ruudusta. Eikö Ylen panos voisi olla kulttuuri, vakavasti vaan ei totisesti tehtynä. Sil- mäys elokuiseen ohjelmaviikkoon ei anna lupauksia.

”Emme halua olla televisiomuseo”, sanoi kulttuurista vastaava yleläinen taannoin. Miten olisi sivistystelevisio? Tietoa ja viihdykettä Yle tarjoaa kiitettävästi.

Kulttuurin osalta korjausliikkeen ei pitäisi olla vaikea. Rimaa ylöspäin. Moni katsoja kiittäisi.

Sisältö