Vihapuhe yllyttää väkivaltaan: Joukkosurmaa suunnittelevat hakevat tukea netin keskustelupalstoilta

Imatran kolmoissurmasta epäilty eristäytyi ja vietti paljon aikaa internetissä.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vihapuhe ei ehkä tapa, mutta se saattaa laskea kynnystä tarttua aseeseen.

Imatran ammuskelussa kuoli sunnuntain vastaisena yönä kolme naista, joista yksi oli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kaksi paikallisen lehden toimittajia. Ampujan motiivista ei ole vielä tietoa, sillä hän ei ole puhunut kuulusteluissa.

Puuttuva motiivi on herättänyt hämmennystä. Sosiaalisessa mediassa leviää spekulaatioita surmaajan tarkoitusperistä. Uhrit olivat naisia, mikä on herättänyt epäilyksiä siitä, liittyikö heidän sukupuolensa motiiviin.

Poliisin mukaan tekijä on syrjäytynyt ja kärsii mielenterveysongelmista, eikä tapauksen taustalla ole ääriajattelua.

Yksi asia kuitenkin on varma: viime aikoina yhteiskunnallinen keskustelu on kärjistynyt, ja nettiviha kukoistaa keskustelupalstoilla. Vihapuhe on myrkyttänyt yhteiskunnallisen ilmapiirin.