Valkoselkätikka oli tuhon partaalla – Suojeluun tarvittiin kahvia, rahaa ja suoraa toimintaa

MTK:n entinen johtaja 1990-luvun tikansuojelusta: ”Se oli rajua ylivihreää aikaa.”
Kotimaa 15.4.2016 18:30
Valkoselkätikkakoiras ruokapöydässään, lahon koivun kimpussa. © Markus Varesvuo

 Oksistosta kuuluu rummutus. Tikkamies Timo Laine höristää korviaan.

”Ei kuulosta valkoselkätikalta”, hän sanoo. ”Ehkä harmaapäätikka.”

Aurinko paistaa ohuen pilviharson läpi. Kävelemme Asikkalan Urajärvellä avarassa koivikossa, tikkametsässä. Se on helppoa pitkin teräksenvahvaa hankikantoa, jonka parin päivän pakkanen on synnyttänyt.

Koivujen joukossa on siellä täällä korkeita haapoja. Yhteen niistä ilmestyy kiipeilemään selkäpuoleltaan metsänvihreä tikka, joka päästää ilmoille surumielisen, laskevan vihellyssarjansa.

”Harmaapäätikka lämmittää aina lintumiehen sydäntä”, Laine sanoo.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu