"Välillä tekisi mieli hakata paikat paskaksi": Seksuaalirikolliset opettelevat hillitsemään itseään

SK:n arkistosta: ”Vangin pitää oppia tunnistamaan riski fantasiansa”, sanoo psykologi.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pekka, 58, istuu ryhmätyöhuoneen vaalealla puutuolilla ja rapsuttelee takaraivoaan.

Hänet on tuomittu kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen useista teinityttöihin kohdistuneista rikoksista, muun muassa seksin ostamisesta alaikäiseltä, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lasta esittävien seksikuvien hallussapidosta ja levittämisestä.

”Ei minulla mitään empatiaa ole uhrejani kohtaan. Itsehän uhrit ovat siihen ruvenneet, että ovat itseään rahalla kaupanneet.”

Pekka on yksi seksuaalirikollisista, jotka osallistuvat Stop-ohjelmaan Riihimäen vankilassa. Stop-osastolle pääsevät vangit, joilla on ”kohonnut seksuaalirikoksen uusimisriski”. Se nousee, jos vanki on jo nuorena ollut seksuaalisesti kiinnostunut lapsista tai pitänyt naisia pelkkinä seksiobjekteina. Myös impulsiivisuus ja päihteidenkäyttö korottavat riskiä.

Epätodennäköiset rikoksenuusijat karsitaan, jotta heidän ajatusmaailmansa ei kovenisi.