Vakoiluverkoston lonkerot paljastuvat

Kotimaa 27.7.2007 08:46

SK 44/2004: Suojelupoliisi käytti  kylmän sodan aikana työnantajien salaperäistä vakoiluverkostoa kommunistien tarkkailuun. Verkosto välitti tietoja myös armeijalle ja  puolueille. Sdp:n Kalevi Sorsa kannusti työn- antajia jatkamaan vakoilua vielä 1970-luvulla.

Teksti Jarkko Vesikansa

Kommunisteja tarkkailleet organisaatiot muodostivat kylmän sodan Suomessa salaperäisen verkoston, jonka piirissä tietoja vaihdettiin. Supon, teollisuuden rahoittaman SYT-säätiön, ns. Puskalan putiikin ja armeijan tiedustelun yhteydet olivat tiiviimmät kuin on tiedetty. Verkostolla oli lisäksi yhteyksiä Yhdysvaltain ja Ruotsin tiedustelupalveluihin.

Verkoston piirissä liikkui ja vaihdettiin salaista tietoa kommunistien toimista ja aikeista. Yksi verkoston keskeisistä solmukohdista ja moottori oli Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -säätiö (SYT), joka oli perustettu 1952 torjumaan kommunisteja.

SYT-säätiö ryhtyi nopeasti yhteistyöhön järjestösihteeri Veikko Puskalan johtaman Sdp:n tiedustelun kanssa. Puskala oli aloittanut kommunistien vakoilemisen jo 1940-luvulla. Sodan jälkeen vakoiluverkostoa kehitettiin osittain amerikkalaisten toivomuksesta, ja se säilytti jatkossakin keskeisen aseman kommunistitiedustelussa Supon rinnalla.

Supo oli pitkään jäljessä Sdp:n tiedustelua. Tämä oli myös Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n tiedossa. Vielä heinäkuussa 1954 CIA arvioi, että sosiaalidemokraattien organisaatio oli Supoa keskeisempi kommunistien vakoilemisessa. Supon tietotaito karttui, mutta jatkossakin se pyrki armeijan tiedustelun tavoin olemaan yhteydessä Puskalan ja teollisuuden vakoiluverkostoon.

Tietoja hankittiin SKP:n »myyriltä»

Puskala jätti Sdp:n järjestösihteerin tehtävän vuonna 1955, ja puolueen hajaannuksen aikana hän irtautui puolueesta. Puskala vei mennessään Sdp:n tiedustelutoimintaan liittyvät kortistot. Ajauduttuaan välirikkoon myös Sdp:n vähemmistöryhmän eli skogilaisten kanssa hän ryhtyi kehittämään tiedustelusta yksityistä bisnestä.

Rahoittajikseen Puskala sai teollisuuspiirit. Puskalan toiminnan tärkein rahoittaja oli pitkään SYT ja myöhemmin Taloudellinen Tiedotustoimisto. Rahat toimitettiin usein pimeästi tai maksut peiteltiin.

Puskalan verkostolla oli Skp:ssä useita syväkurkkuja. Keskeisiä »vasikoita» Skp:n johdon tuntumassa Puskalalla oli ilmeisesti noin viisi, joilta hän pumppasi tietoja eri aikoina. Yhteyksien luonnissa Puskala ja hänen apurinsa käyttivät rahaa ja alkoholia, aivan kuten Supokin.

Puskalan putiikin tuottamien raporttien perusteella hänen tärkein »myyränsä» SKP:ssä oli ammatillista linjaa johtanut Veikko Hauhia. Hänen nimensä esiintyy useissa SYT:n saamissa kommunistiraporteissa tietolähteenä. Hauhian motiivina oli ilmeisesti se, että hänen uskonsa kommunismiin oli rapautunut Stalinin ajan jälkeen.

Supokin hyödynsi Hauhiaa, mutta todennäköisesti lähinnä Puskalan välityksellä. Supon toimistopäällikkö Anselmi Mäkelä iloitsi toisinaan saaneensa Puskalalta »perkeleen hyviä papereita, kalliita papereita». Tuskinpa nämä saattoivat olla muita kuin Hauhian tarjoamia tietoja.

Myös Supon tarkastaja Arvi Koli on myöntänyt, että Supo hankki tietoja Puskalan kautta ja mahdollisesti maksoikin tälle. Varmistaakseen tietojen laadun Supolla oli myös omia »vasikoita» korkealla Skp:n hierarkiassa, jopa keskuskomiteassa.

Supon liitto SYT-säätiön kanssa

Puskalan ja Supon yhdyssiteenä toimi SYT-säätiö. Kontaktien syntyminen SYT:n ja Supon välille oli luonnollista, sillä säätiön toimisto sijaitsi pitkään Helsingissä Ratakatu 9:ssä vastapäätä Supon rakennusta. Supon ja säätiön yhteyksistä kertovat Supon raportit ja ylimmälle valtiojohdolle tarkoitetut tiedotuslehtiset, joita annettiin säätiön käyttöön. Supon tietoja SYT sai toisinaan myös välikäsien kautta.

Supon näkökulmasta yhteistoiminta säätiön kanssa ei ollut ongelmallista, vaikka nykyisin liittoutuminen yksityisen toimijan kanssa olisi skandaali. Supo hyödynsi muutenkin valvontatoiminnassaan luotettuja tahoja ja henkilöitä, kuten yritysten sosiaalipäälliköitä, joihin se ylläpiti yhteyksiä vielä 1960-luvulla.  Supolla oli tukimiehiä myös tavallisessa poliisissa. Heiltä pyydettiin arvioita toisten poliisien poliittisesta luotettavuudesta.

Puskalan ja Supon lisäksi säätiö sai tietoja muiltakin toimijoilta. Säätiön arkistosta löytyy mm. ruotsinkielisiä raportteja, jotka ovat luultavasti Birger Elmerin johtaman Ruotsin sotilastiedustelun laatimia. Raportteja suomennettiin 1960-luvulla, jolloin tästä vastasi leskisläinen sosiaalidemokraatti Olli Laitinen. Hän pyöritti Press Service -nimistä yritystä.

Armeijan tiedustelu vastaanotti tietoja

Supon lisäksi SYT välitti Puskalan vakoilutietoja Suomen armeijan tiedustelulle. Yhteyksien syntyminen liittyi armeijan tiedustelun tehostamiseen. 1950-luvun lopulla pääesikunnan tiedotusosaston yhteyteen perustettiin tiedusteluun keskittynyt tarkastustoimisto, jonka johtajaksi valittiin everstiluutnantti Lauri Sutela. Hän kohosi 1970-luvulla puolustusvoimien komentajaksi.

Esimerkiksi kesällä 1962 järjestettyjen nuorisofestivaalien yhteydessä SYT:n Osmo Kupiainen toimitti puolustusvoimien komentajalle Sakari Simeliukselle ja tiedustelupäällikkö Sutelalla tietoja SKP:n aikeista paljastaa armeijan yhteydet länsisaksalaisiin.

Puolustusvoimien entinen komentaja Jaakko Valtanen muistelee, kuinka SYT:n Osmo Kupiainen toimitti raportteja pääesikuntaan ja vannotti näyttämään niitä vain armeijan johdolle. »Se oli kauhean salaperäistä. Myöhemmin niitä toimitettiin sitten meidän tiedusteluosastollemme oikein jakelun mukaisesti», Valtanen kertoo.

Raportit piti Kupiaisen mukaan lukemisen jälkeen hävittää. »Revi sitten ja polta, Kupiainen opasti. Ei minulla ole enää niitä muutamaa kappaletta, jotka sain. Hävitin ne lupauksen mukaisesti. Siihen aikaan ajateltiin, että parempi niin», Valtanen muistelee.

Raportteja puolueille, Kekkoselle ja CIA:lle

Puolueetkin hyödynsivät SYT:n toimittamaa vakoilutietoa kommunisteista. Etenkin vaalien edellä kaikkia ei-kommunistisia puolueita ruokittiin tiedoilla kommunistien kampanjasuunnitelmista. Esimerkiksi johtavat sosiaalidemokraatit saivat Puskalan raportteja nimenomaan säätiön kautta. Sdp:n suuntaan yhteyksiä piti säätiössä työskennellyt Erkki Tynkkynen, jonka luona Sdp:n tiedotussihteerinä 1960-luvulla toiminut Pauli Burman kävi säännöllisesti.

Presidentti Urho Kekkoseen päin Puskalan yhteysmiehenä oli Kustaa Vilkuna, jonka hän tunsi jo nuoruudestaan. Vilkunan kautta Puskala ryhtyi toimittamaan raporttejaan Kekkoselle 1960-luvun alkupuolella. Syynä oli Puskalan kertoman mukaan se, että vain tämä takasi kommunistitarkkailun jatkumisen häiriöttömänä. Varovaisena miehenä Puskala käytti aina välimiestä Kekkosen suuntaan.

Amerikkalaisetkin saivat ainakin 1950-luvulla SYT:n ja Puskalan tietoja. CIA:n Suomea koskeneessa tiedusteluarviossa vuodelta 1954 viitattiin »keskiluokkaa edustaneisiin lähteisiin», jotka toimittivat tietoja mm. kommunistien toiminnan rahoituksesta. Joitakin raportteja löytyy myös Yhdysvaltain ulkoministeriön arkistosta. Tämä osoittaa, että niitä välitettiin Yhdysvaltain lähetystövirkailijoille, joiden joukossa oli CIA:n edustajia.

Itäblokin vakoilijat joutuivat ahertamaan paljon enemmän saadakseen käsiinsä Puskalan SKP-raportteja. Stasi ja KGB onnistuivat läpimurrossa ilmeisesti vasta 1970-luvulla. Syksyllä 2002 paljastui, että  Metsäteollisuus ry:ssä työskennellyt Jukka Rusi välitti teollisuusvaikuttajille tarkoitettuja raportteja Stasin edustajille.

Rahoitus jatkui Sorsan tuella

1970-luvulle tultaessa Puskalan tiedusteluverkosto alkoi rappeutua. Työnantajat rupesivat epäilemään, että Puskala runoili raportteihinsa lisää ytyä. Ennen lopullisia ratkaisuja työantajien johtajat halusivat kuunnella sosiaalidemokraattien käsityksen siitä, kannattiko vakoilua ja raportointi jatkaa.

Työnantajien johtaja Pentti Somerto ja Taloudellisen Tiedotustoimiston Leif Fast kutsuivat Sdp:n puoluesihteerin Kalevi Sorsan lounaalle ja tiedustelivat hänen kantaansa asiaan. Sorsa kertoi luottavansa raportteihin ja kannatti Puskalan rahoittamista. Keskustelun jälkeen työnantajat päättivät antaa Puskalalle jatkoajan.

Koska Puskalan toiminta liittyi viralliseen kommunistivalvontaan, työnantajat yrittivät kytkeä Supoa entistä suoremmin mukaan toimintaan. Supon johdolle ehdotettiin, että turvallisuuspoliisi rahoittaisi Puskalaa ja raportit toimitettaisiin Supon välityksellä työnantajille. Tarvittavat varat luvattiin kanavoida Taloudellisen Tiedotustoimiston kautta Supolle.

Ratakadulla lämmettiin ajatukselle ja Supon vanha toimistopäällikkö Anselmi Mäkelä lähetettiin esittelemään ajatusta Puskalalle. Mäkelä koki kuitenkin pippurisen vastaanoton. Puskala ilmoitti, ettei hän suostuisi vastaanottamaan »ohranan rahoja». Työnantajien oli pakko kiiruhtaa lepyttelemään Puskalaa. Tälle luvattiin, että työnantajat rahoittaisivat jatkossakin raportoinnin.

Teollisuuden johto päätti kuitenkin katkaista Puskalan ja SYT:n kytköksen. Puskalan hankkimaa SKP-tietoutta ruvettiin jakamaan uudistetun Taloudellisen Tiedotustoimiston kautta. Se otti vastuulleen teollisuuden ja valtionhallinnon johtohenkilöille menneen jakelun. Raportoinnin uudelleenorganisoinnista kerrottiin myös Supon välityksellä presidentti Kekkoselle.

Tällä mallilla Puskalan raportointi jatkui 1970-luvun lopulle saakka. Salanimellä Bror Eriksson toiminut Puskala sai rahat ja työnantajat tiedot. Leif Fast marssi kerran kuussa Puskalan luokse tämän kotiin ja luovutti palkkiorahat ruskeassa kirjekuoressa. Rahoituksesta ei löydy merkintää Taloudellisen Tiedotustoimiston tileistä, sillä Puskalalle menneet rahat piilotettiin sopiviin menoluokkiin.

Kirjoitus perustuu Jarkko Vesikansan väitöskirjaan, joka tarkastetaan Helsingin yliopistossa 5.11.2004. Väitöksestä ilmestyy ensi viikolla kirja Salainen sisällissota. Työnantajien ja porvarien taistelu kommunismia vastaan kylmän sodan Suomessa (Otava).

SK 44/2004

Rosenholz-tiedot Supon hallussa, päällikkö Nevala eroaa