Vainoaminen on rikos monessa EU-maassa

Kotimaa 16.1.2010 10:00

Sellon surmien tapauksessa lähestymiskielto ei auttanut. Kriminaalipsykologian dosentin Helinä Häkkänen-Nyholmin mukaan se on paras keino vainoamista vastaan.

Suruliputus Sellossa Kauppakeskus Sellossa suruliputettiin. Prismassa neljä ihmistä ampunutta Ibrahim Shkupollia koski laajennettu lähestymiskielto, jonka mukaan hän ei olisi saanut mennä entisen naisystävänsä työpaikalle. Kuva Markus Schreiber / AP / Lehtikuva

Useiden kansainvälisten tutkimusten mukaan noin kymmenen prosenttia väestöstä altistuu elämänsä aikana vainolle. Vainoaminen on toistuvaa toiseen ihmiseen kohdistuvaa ei toivottua käyttäytymistä, joka on pelottavaa tai jota voidaan perustellusti pitää pelottavana.

Suomessa kuolee vuosittain noin parikymmentä naista parisuhdeväkivallan seurauksena. Tuhannet muut kärsivät vuosia fyysisestä väkivallasta ja sillä uhkailusta. Uhrit eivät aina uskalla tai halua kertoa asiasta ulkopuolisille. Yksinkertaisia ja yleispäteviä ratkaisuja tilanteeseen ei ole.

Vuodesta 1999 Suomessa on ollut käytössä lähestymiskielto, joka suojaa uhria. Lähestymiskieltoja määrätään vuosittain noin 1 500-2 000. Näistä 80 prosenttia liittyy parisuhdetilanteeseen.

Lähestymiskieltoon määrätty henkilö ei saa tavata suojattavaa henkilöä eikä ottaa häneen yhteyttä. Kiellettyä on myös suojattavan henkilön seuraaminen ja tarkkaileminen.

Helinä Häkkänen-Nyholm toimii kriminaalipsykologian dosenttina Helsingin yliopistossa. Hän oli tutkimusryhmässä, joka selvitti lähestymiskiellon toimivuutta Suomessa.

Osoittautui, että lähestymiskielto on varsin tehokas toimenpide. Vaikka kieltoa rikottiin yli kolmanneksessa tapauksista, se kuitenkin vähensi suuresti uhriin kohdistuvaa väkivaltaa ja toimi vain harvoin väkivaltaan provosoivasti. Vertailuaineistona käytettiin uhkaajan uhriin aikaisemmin kohdistamia tekoja.

Aseella uhkailu loppui tutkituissa tapauksissa kokonaan. Väkivaltainen käytös väheni yli 60 prosenttia. Myös lapsiin kohdistuva väkivalta, tappamisella uhkailu ja uhrin omaisuuden tuhoaminen vähenivät tuntuvasti.

Merkittävää on sekin, että lähestymiskielto tuo asian paikallisten viranomaisten tietoon. Tämä voi vaikuttaa esimerkiksi poliisipartion reagointinopeuteen kotihälytystilanteissa.

Vainoamisesta rikos?

”Lähestymiskielto suojaa uhria, mutta ei juridisesti rankaise uhkaajaa, ellei tämä koe asiaa niin”, sanoo Helinä Häkkänen-Nyholm.

Hän kannattaa vainoamisen kriminalisointia Suomessa, siitä huolimatta, että monet vainoamiseen liittyvät teot, kuten uhkailu tai kotirauhan rikkominen, on jo erikseen laissa kielletty.

”Lainsäädännön tulee antaa selvä viesti siitä, mikä on väärää käytöstä”.

EU-maista kahdeksan, Tanska, Saksa, Iso-Britannia, Irlanti, Hollanti, Belgia, Itävalta ja Malta ovat kriminalisoineet vainoamisen. ”Näissä maissa käytetään myös lähestymiskieltoa. On katsottu, että lait tukevat toisiaan.”

Häkkänen-Nyholm osallistui vuonna 2005 EU-hankkeeseen, jossa selvitettiin vainoamiseen liittyvää lainsäädäntöä eri valtioissa.

”Vainoamisen kriminalisointi todettiin toimivaksi eikä vainoamisen määrittelyä koettu vaikeaksi. Laki vaikutti myös ennalta ehkäisevästi.”

Vainoaminen on ikivanha ilmiö, jonka haitat on viime vuosikymmeninä nostettu keskusteluun.

Vainoaminen on uhrille erittäin stressaavaa, ja useimmat saavat psyykkisiä oireita, kuten ahdistusta, unettomuutta ja posttraumaattisia reaktioita, Häkkänen-Nyholm huomauttaa. Väkivallan uhan tapauskohtainen arvioiminen on erittäin vaikeaa.

Uhri joutuu usein vaihtamaan puhelinnumeroa ja paikkakuntaakin tai menemään turvakotiin. Tämä on tehokkain, joskus myös välttämätön tapa vainoamisen lopettamiseksi. Vainoaminen tuo myös yhteiskunnalle kuluja, uhrit tarvitsevat terapiaa ja muita terveydenhuollon palveluja sekä sosiaalityön ja poliisin apua.

Tutkimusten mukaan häirintä jatkuu keskimäärin kaksi vuotta. Puolet vainoamisista liittyy parisuhteeseen, missä ne myös jatkuvat pisimpään. Muut tapaukset ovat esimerkiksi vanhempien ja lasten välisiä ongelmia tai ammatin tuomia tilanteita.

Vainoajan hoito vaikeaa

Vainoaja on kolmessa tapauksessa neljästä mies, keskimäärin 30-40 vuotias. Suurimmalla osalla terveyspalvelujen piiriin tulleista vainoajista on todettu huumeriippuvuutta, mielialahäiriöitä sekä narsistisia tai antisosiaalisia persoonallisuushäiriöitä. Hoitoon hakeutuminen ei kuitenkaan ole helppoa eikä hoito kovin tuloksellista, sillä usein vainoajat eivät näe tekevänsä mitään väärää.

Vainoaja saattaa itse muuttaa käytöstään löydettyään elämäänsä uutta sisältöä, kuten uuden ihmissuhteen. Noin puolessa tapauksista vainoaja alkaa kuitenkin uudelleen häiritä ja kiusata joko entistä tai uutta uhria.

Oikeusministeri Tuija Braxin mukaan Suomessakin on tarkoitus resurssien mukaan selvittää lainsäädännön uudistustarvetta. Monet vainoamiseen liittyvät teot ovat jo nyt rangaistavia ja lainsäädännöllä voidaan vain rajallisesti vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen, Brax on huomauttanut.

Oikeusministeriö on mukana aloittamassa perheväkivallan ehkäisemiseen tähtäävää kokeilua, jossa tietyn riskinarviointilomakkeen perusteella voidaan ennakoida ongelmien pahenemista, tukea perhettä ja suojella uhria. Britanniassa tällä menetelmällä on saatu väkivalta vähenemään jopa kolmannekseen.