Uskomatonta mutta totta! Nämä kolme faktaa haastavat arkijärjen

Tuore puu palaa kuivaa paremmin. Taikasienet saattavat auttaa masennukseen. Eläimet voivat olla inhimillisiä. Joskus totuus on tarua ihmeellisempi.

tiede
Teksti
Susan Heikkinen
Kuvitus
Hannu Kyyriäinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

1. Tuore puu palaa kuivaa paremmin

Vuonna 2013 Kauhavan Kaukolämpö tilasi uudenlaisen, tuoreen puuaineksen polttoon räätälöidyn kattilan yhteen lämpölaitoksistaan. Oli havaittu, että kasoissa seisotetusta puusta ei saanut irti sitä lämpöenergiaa mitä sen olisi pitänyt sisältää. Erinomaista polttoainetta eli puun sisältämiä alkoholeja ja terpeenejä kirjaimellisesti haihtui taivaan tuuliin. Nyt Pohjanmaalla tuotetaan kaatotuoreesta puusta lämpöä jo neljällä kattilalla, ja Vaasan ja Helsingin yliopistot tutkivat tuloksia.

”Kymmenkunta polttokoetta on tähän mennessä tehty”, sanoo toimitusjohtaja Ari-Matti Mattila. ”Tuoreesta puusta saadaan 10–20 prosenttia enemmän energiaa kuin kahdeksan kuukautta optimiolosuhteissa kuivatusta.”

Kattilan lämpötilan on noustava yli 900 asteeseen ja jopa 40 prosenttia energiasta otetaan talteen hormistossa savukaasujen vesihöyrystä. Siksi tuoreen puun poltto ei ole järkevää kodeissa.

”En sano, että olisi mahdotonta kehittää tulisija, joka polttaisi kostean puun puhtaasti ja hyvällä hyötysuhteella, pohtii Tulikivi Oy:n tuotekehityspäällikkö  Jari Sutinen. ”Mutta se ei olisi helppoa.”Ilmansyöttö ainakin olisi mietittävä uudelleen. Lasinen luukku olisi ehkä poistettava, mistä käyttäjät eivät ehkä pitäisi. Hormit olisi suunniteltava ottamaan talteen vesihöyryn kondensoitumislämpö.

Valmistajan olisi työlästä saada tulisijalle tyyppihyväksyntää. Niiden on läpäistävä eurooppalaiset päästötestit, joissa käytetään standardikuivaa puuta.

”Toisaalta tulisijan luonne yksinkertaisena lämpöä ja viihtyisyyttä luovana laitteena toimii esteenä. Paremmin tällainen ratkaisu voisi soveltua kotitalouden lämmityskattiloihin.”

Halkopinot eivät ole ihan pian häviämässä suomalaisesta maisemasta. 

2. Taikasienet saattavat auttaa masennukseen

Helmikuussa 2018 Suomessa käynnistynee poikkeuksellinen lääketieteellinen koe. Tohtorit Jesper Ekelund ja Mona Moisala selvittävät 40 masennuspotilaalla, auttaako heitä psilosybiini, taikasieninä tunnettu psykedeelinen huume. Aiempi, alustava tutkimus viittaa siihen, että tehoa saattaa olla. Kaikkiaan Euroopassa ainetta tutkitaan 400 potilaalla.

”Molekyylitasolla tiedämme, että psilosybiini aktivoi serotoniinireseptoreita”, Ekelund sanoo. ”Ja aivokuvantamisen perusteella tiedetään, että lääkevaikutuksen aikana yhteydet eri aivoalueiden välillä voimistuvat. Mutta emme tiedä, miten se johtaa vähentyneisiin masennusoireisiin.”

Psilosybiinin hankkiminen ja kokeilu omin päin on laitonta eikä muutenkaan suositeltavaa, tähdentää Psykedeeli­tutkimusyhdistyksen puheenjohtaja Samuli Kangaslampi.

”Käyttäjän on hyvin vaikeaa olla varma, onko sieni oikeaa lajiketta ja kuinka paljon psilosybiiniä se sisältää. Annostuksessa puhutaan milligrammoista. Lisäksi näitten aineitten vaikutus riippuu voimakkaasti ympäristöstä, jossa niitä otetaan. Tutkimuksessa ympäristö on mietitty, ja läsnä on jatkuvasti terapeutteja. Omin päin käyttäjällä ympäristö voi olla hallitsematon, ja on paljon suurempi riski, että kokemuksesta tulee ahdistava.”

3. Eläimet voivat olla inhimillisiä

Hänen nimensä on Sandra ja hän on henkilö. Mutta ihminen hän ei ole.

Vuonna 2014 argentiinalainen oikeus­istuin myönsi tuolloin 29-vuotiaalle oranki Sandralle ihmismäisen aseman. Oikeus linjasi, että Sandra ei ollut lain silmissä objekti vaan subjekti – kykenevä asianajajan välityksellä nostamaan kanteita. Todettiin, että Sandralla on oikeus elämään, vapauteen sekä fyysiseen ja psyykkiseen turvallisuuteen.

Siispä hän oli Buenos Airesin eläintarhassa laittomasti vangittuna. Tapaus johti siihen, että perinteikäs eläintarha muutettiin kesällä 2016 ekopuistoksi, joka keskittyy biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen koulutuksen ja salakuljetettujen eläinten pelastamisen kautta. Kaikki eläimet, jotka voitiin, siirrettiin luonnonpuistoihin.

Sandra joutui jäämään vankeuteen, sillä eri orankilajien sekoituksena ja tarhaoloissa syntyneenä se ei tule kunnolla toimeen lajitovereidensa kanssa. Yleisölle sitä ei enää esitellä.

Joulun alla 2017 Suomi otti pienen askeleen samaan suuntaan, kun lakiehdotus eläinten hyvinvoinnista valmistui. Kieltää halutaan muun muassa eläimiin sekaantuminen ja myytävien eläinten pito näyteikkunoissa. Lain perusteluissa puhutaan eläimen itseisarvosta ja kun­nioittamisesta.

Vanha laki oli vuodelta 1996. Sen jälkeen maailmalla on kertynyt muitakin eläinten oikeustapauksia. Itävallassa simpanssi Matthew Hiasl Pan ei saanut henkilön asemaa. Yhdysvalloissa miekkavalaat Tilikum, Katina, Kasatka, Ulises ja Corky puolestaan todettiin ei-ihmisiksi, joita perustuslain määrittelemä orjuuden kielto ei koskenut.