Ukrainan ja Venäjän kirkkosota: ortodoksikirkon johto lupaili Putinille liikoja – Patriarkaatin arvovalta horjuu

Ortodoksikirkon merkitystä Venäjällä on vahvasti liioiteltu, sanoo piispa Grigori Mihnov-Vajtenko.
Kotimaa 23.10.2018 20:45
Ukrainan ortodoksikirkon johtaja patriarkka Filaret veti jumalanpalvelusta Kiovassa 11. lokakuuta 2018.
Ukrainan ortodoksikirkon johtaja patriarkka Filaret veti jumalanpalvelusta Kiovassa 11. lokakuuta 2018. © EFREM LUKATSKY / AP / LEHTIKUVA

Kun Konstantinopolin patriarkaatti antoi 11.10. tukensa Ukrainan kirkon itsenäisyydelle, Venäjän ortodoksisen kirkon vastaus oli raju.

Lokakuun 15. päivänä Moskovan patriarkaatti katkaisi kirkkojen välisen ehtoollisyhteyden. Käytännössä merkitsee sitä, että kaikki yhteistyö Konstantinopolin alaisten seurakuntien kanssa loppuu.

Lisäksi Moskovan patriarkaatti kielsi venäläisiä ortodokseja vierailemasta Konstantinopolin alaisissa kirkoissa. Esimerkiksi Suomen, Viron ja Kreikan ortodoksikirkot kuuluvat Konstantinopolin alaisuuteen.

Kieltoa on tietenkin mahdotonta valvoa, mutta ihmisille rajoitukset aiheuttavat epämukavuutta, sanoo piispa Grigori Mihnov-Vajtenko.

Hän on toiminut aiemmin Venäjän otodoksikirkon pappina, mutta edustaa nykyisin pientä Apostolista ortodoksikirkkoa ja sen Varjazhskin ja Baltian hiippakuntaa. Mihnov-Vajtenko on myös Pietarissa toimivan ihmisoikeuksia puolustavan neuvoston jäsen.

Vierailukielto on Venäjän ortodoksikirkolta käytännössä päinvastainen viesti kuin mihin ihmiset ovat Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tottuneet, Mihnov-Vajtenko huomauttaa.

”Silloin kirkon mainonnassa ehkä suorastaan keskeinen elementti oli viesti, että ortodoksisuus vaikuttaa kaikkialla. Voitte mennä Romaniaan, Georgiaan, Athos-vuorelle ja Amerikkaan. Kaikkialla on ortodoksikirkkoja, ja ortodoksi voi mennä niistä mihin tahansa.”

Jos asiaa katsoo puhtaan uskonopillisesta näkökulmasta, Ukrainan kirkon itsenäisyydessä ei pitäisi olla mitään ongelmallista, Mihnov-Vajtenko sanoo.

”Ortodoksisessa perinteessä, kuten protestanttisessakin, vallitsee malli, jonka mukaan itsenäisessä valtiossa pitää olla kansallinen kirkko.”

Esimerkiksi Suomi ja Puola saivat omat ortodoksikirkkonsa maiden itsenäistyttyä Venäjän keisarikunnan romahdettua vuonna 1917.

Ukrainan osalta kyse onkin tietyllä tapaa viivästyneestä kehityksestä. Oma kirkko olisi voinut hyvin syntyä jo maan itsenäistyessä vuonna 1991.

Kyse ei kuitenkaan ole vain teologiasta, vaan kirkkopolitiikasta, johon sekoittuu myös Venäjän ja Ukrainan maallisten vallanpitäjien konflikti.

 

Venäjän ortodoksisen kirkon näkökulmasta kyse on isosta arvovaltakiistasta.

Moskovan patriarkaattiin kuuluu tällä hetkellä noin 33 000 seurakuntaa. Lähes puolet niistä sijaitsee Ukrainassa.

Jos nämä kaikki eroavat, Moskovan patriarkaatti menettää asemansa maailman suurimpana ortodoksikirkkona. Se voi pudota listalla jopa kolmanneksi, mikäli Romanian ja Moldovan kirkot yhdistyvät kuten on arveltu.

Myös Venäjällä on nykyistä valtavirtaa arvostelevia uskovaisia, Mihnov-Vajtenko muistuttaa. Edes kaikki venäläiset seurakunnat eivät välttämättä halua jäädä Moskovan patriarkaatin alaisuuteen.

”Ehtoollisyhteyden katkaiseminen Konstantinopolin patriarkaattiin kuuluvien kirkkojen kanssa voi olla viimeinen pisara. Seurakuntalaisten menetyksiä saattaa tapahtua myös Venäjällä.”

Yksi ongelmista liittyy Kreikan hengelliseen keskukseen Ahtos-vuoreen, josta on tullut Venäjän eliitin suosikkikohde. Venäläiset ovat ohjanneet sinne lahjoituksina 13 vuoden aikana peräti 200 miljoonaa dollaria.

Mihnov-Vajtenko näkee Athos-vuorella käymisen eliitin muotina, joka kytkeytyy statuksen.

”Ei ole statusta mennä johonkin kaukaiseen Venäjän seurakuntaan. Statusta on sanoa, että minulla on Athoksella hengellinen isä, jonka luona käyn. Se on hengellistä turismia.”

Nyt Konstantinopolin patriarkan alainen Ahtos on kuitenkin kiellettyjen kohteiden listalla.

Vielä hankalampi on Ukrainan pääkaupungin Kiovan luolaluostarin tilanne. Sen rakennukset omistaa Ukrainan valtio mutta luostari kuuluu Moskovan patriarkaatin alaisuuteen. Luolaluostarin nimi on nyt lisätty Ukrainan oman kirkon johtajan virkanimikkeeseen.

”Kyse on vakavasta mainehaitasta koskevasta menetyksestä”, Mihnov-Vajtenko sanoo.

Hän käyttää tilanteesta ilmaisua ”Lavranash”, meidän luostarimme. Termi viittaa Krimin valtauksen jälkeiseen iskulauseeseen meidän Krimistä, ” Krimnash”.

”On ollut tärkeää, että kirkkomme näkyy kaikkialla, jopa Kiovan keskustassa. Nyt käy niin, ettei luostari enää olekaan meidän.”

Kirkon merkitystä ja roolia on Venäjällä ylipäänsä vahvasti liioiteltu.

Kiistassa on kyse myös hyvin maallisesta politiikasta.

Venäjän ortodoksikirkolla on ollut merkittävä rooli ns. ”venäläisen maailman” ideologiassa. Tätä ideologiaa Venäjä on hyödyntänyt Krimillä ja Itä-Ukrainassa.

”Moskovan patriarkka Kirill on ollut tämän politiikan keskeinen tukija. Hän on puhunut, miten venäläiset, ukrainalaiset ja valkovenäläiset ovat samaa yhtä kansaa.”

Mihnov-Vajtenkon mukaan kirkon edustajat ovat vakuuttaneet Venäjän valtakoneistolle, että Moskovan patriarkaatilla on Ukrainassa vahva asema ja että tarvittaessa myös ukrainalaiset lähtevät liikkeelle tukemaan veljellistä yhtenäisyyttä, venäläistä maailmaa.

Tässä kirkko on kuitenkin lupaillut liikoja, Mihnov-Vajtenko sanoo.

”Todellisuudessa ei ole mitään tukea.”

Hänen mukaansa kirkon merkitystä ja roolia on Venäjällä ylipäänsä vahvasti liioiteltu.

Mihnov-Vajtenko viittaa sisäministeriön vuosittain julkaisemiin lukuihin pääsiäisenä ja jouluna jumalanpalveluksiin osallistuvista.

”Kun muslimit kokoontuvat, pelkästään Moskovassa määrä vastaa sitä, mikä koko maassa käy pääsiäisjumalanpalveluksessa.”

Mihnov-Vajtenko uskookin, että venäläisen maailman ideologia on menettänyt asemaansa Putinin hallinnossa.

Hän kertoo kiinnittäneensä huomiota siihen, miten viime kesänä Putin tapasi kaksi tai jopa kolme kertaa pienen Venäjän vanhauskoisen ortodoksikirkon johtajan, Kornilin.

”Ehkä presidentin hallinnossa mietitään panostamista häneen. Hänhän oli aivan äskettäin vielä suuren tehtaan puoluepomo. Hän on Venäjän eliitille yksi meistä, järjestelmän väkeä.”

 

Konstantinopoliin patriarkan hyväksyntä oli vasta ensimmäinen askel Ukrainan kirkon tiellä itsenäisyyteen.

Virallisen päätöksen tekee kirkolliskokous, joka voidaan järjestää joulun ja pääsiäisen välisenä aikana, Mihnov-Vajtenko arvioi.

Hän korostaa, että jokainen yksittäinen seurakunta viime kädessä päättää itse liittyykö se Ukrainan kirkkoon vai jääkö Moskovan patriarkaatin alaiseksi. Veikkaus on, että Länsi-Ukrainassa suositaan Kiovan kirkkoa ja Itä-Ukrainassa tilanne on tasaväkinen.

Venäjän kirkon edustajat ovat varoittaneet kansallismielisten ukrainalaisten voivan karkoittaa voimatoimin Moskovan kirkolle uskollisia pappeja kirkkorakennuksista. Ukrainan kirkollinen ja poliittinen johto on puolestaan vakuuttanut, että seurakunnat saavat päättää mihin kirkkoon ne kuuluvat.

Mihnov-Vajtenko ei usko kirkon valtauksiin, joilla Moskovassa on peloteltu ellei sitten propaganda tarvitse niitä.

”Provokaatiot ovat mahdollisia molemmilla puolilla.”

Huolestuttavana Mihnov-Vajtenko pitää äskeistä Venäjän turvallisuusneuvoston kokousta ja sen jälkeistä Putinin tiedottajan Dmitri Peskovin ilmoitusta ortodoksien suojelemisesta.

”Onko kyse suojelemisesta koko maailmassa vai Ukrainassa?”

Samalla Mihnov-Vajtenko korostaa laajempaa tarkkailukulmaa. Hän muistuttaa, että Venäjän suurvaltakäsitys on levännyt osaltaan ortodoksisen kirkon varassa.

”Kommunistista ideologia joukkoja yhdistävänä voimana ei enää ole. Ortodoksisuutta yritettiin sen tilalle korvaavaksi aatemaailmaksi mutta siitä ei tullut sellaista sidettä. Epäonnistumisen syy on hanketta toteuttaneiden.”

Mihnov-Vajtenko kuitenkin uskoo ja toivoo, että kirkon sisällä muutos johtaa myönteiseen kehitykseen.

”Uudessa tilanteessa kirkossa voidaan tarkastella sen rakenteita ja palata siihen, missä oltiin, kun pidettiin ensimmäinen kirkolliskokous 1917-18. Silloin lähdettiin siitä, että  piispat valitaan vaaleilla, kirkon talous on läpinäkyvää ja muutenkin korostettiin vapautta.”

Toki hän varoittaa myös toisenlaisesta vaihtoehdosta. Kirkkojen ero voi kiristää tilannetta pisteeseen, jossa kyseenalaisteta senkään vertaa kuin nykyisin.

”Tulee leirijärjestelmä, jossa asioista ei keskustella, vaan mennään Orwellin vuoden 1984 maailmaan.”

 

Haastattelussa ovat avustaneet Vladislav Bykov ja Olga Derkach.