© janne tervamäki

Historian hetkiä

ukkola 19.08.2021 18:00
Jukka Ukkola
avatar - 'Jukka Ukkola

Neljä maailmanhistorian käännekohtaa alkaa olla ohitettu, nimittäin Tokion olympialaiset, Lionel Messin seuranvaihto, perussuomalaisten puoluekokous ja koronapandemia, joten voimme keskittyä muutamaksi kuukaudeksi odottelemaan seuraavia epookkeja, siis Pekingin talviolympialaisia ja Suomen aluevaaleja.

Tässä vaiheessa on hieman vaikea sanoa, miten näissä tulevissa koitoksissa käy, mutta sitä haastavampaa on ennustaminen. Veikataan siis niin, että Pekingissä Suomi menestyy vähintään yhtä hyvin kuin Tokiossa. Se onnistuu, jos Pekingin mitalitilastoihin ei ilmaannu yli 76 maata ja Islanti pysyy Suomen takana. Jos vielä pystymme ohittamaan Viron tai San Marinon, menestyksemme on nousujohteinen.

Aluevaalien ennustaminen on vähän helpompaa, koska jo nyt on selvää, että luvassa on suomalaisten voittokulku. Sen sijaan puolueiden menestys on täysi arvoitus, sillä ennen vaaleja ehditään julkaista monta gallupia, ja niissä saattaa tulla suuriakin heilahduksia, vaikka virhemarginaalit saataisiin miinuksen puolelle. Nyt äänestetään ensi kertaa asioista, joista ei oikein tiedetä, joten vielä vähemmän tiedetään, ketkä olisivat pätevimpiä niitä hoitamaan. Ennen kuin tällaiset seikat selviävät, olisi ehkä sopiva hetki pohtia aluehallinnon jatkokehittelyä, esimerkiksi sitä, mistä Suomeen saataisiin lisää luottamustoimia.

Sisältö