Ketturiita käräjille

Turkisala käy kitkerää vääntöä turkiseläinten viennistä Kiinaan. Ruokaviraston tiukentunut rokotusohje sotki liittoon kuulumattoman kaupat.

Kotimaa
Teksti
Outi Salovaara
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Joulukuussa 2015 noin 2 000 elävää siitoskettua pakattiin parikkalalaisella turkistarhalla rekkoihin ja ajettiin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Sieltä ketut lennätettiin ostajan vuokraamalla Boeing737-koneella Kiinan Harbiniin.

Eläimet oli kasvattanut ja myynyt yrittäjä Jouko Neuvosen Finnish Cottage Travel Company -yhtiö (FCTC) yhdessä toisen turkistarhaajan kanssa. FCTC on niin sanottu villi yhtiö eli se ei kuulu Suomen Turkiseläinten Kasvattajain liittoon (STKL).

Lähetys oli parin välivuoden jälkeen ensimmäinen kuljetus Kiinaan. Se tapahtui salaa ja viranomaisten turvaamana, sillä eläinaktivistien tai liittoon kuuluvien turkistarhaajien ei haluttu häiritsevän sitä. Liitto suhtautuu jyrkän kielteisesti siitoskettujen Kiinan-vientiin. Pelkona on, että Kiina näivettää jalostuseläinten avulla Suomen turkistarhauksen lopullisesti.

”Kiinan rajaeläinlääkäri oli 2015 kuukauden Suomessa varmistamassa, jotta vienti menee oikein erityisesti Kiinan vaatimusten mukaan”, kertoo Eviran eli nykyisen Ruokaviraston silloinen yksikönjohtaja Kyösti Siponen.