Tenukepit jättivät Kallion kirkon

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kallion kirkko
Arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema Kallion kirkko valmistui vuonna 1912. Tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen: kirkko on säästynyt järjestyshäiriöiltä. Kuva Jaakko Avikainen / Lehtikuva

Kuluva talvi on ollut poikkeuksellinen helsinkiläisessä Kallion seurakunnassa: järjestyshäiriöt kirkossa ovat lähes loppuneet.

“Meillä on ollut joka talvi melkoisesti häiriöitä esimerkiksi jumalanpalveluksissa. Jotkut messuvieraat ovat humalatilansa vuoksi käyttäytyneet melko äänekkäästi ja joskus uhkaavastikin”, kertoo vt. kirkkoherra Riitta Männistö.

“Tänä talvena ei ole ollut ensimmäistäkään järjestyshäiriötä tilaisuuksien aikana.”

Kallion kirkossa on koditon saattanut päivisin istuskella luvallisesti, jos ei ole aiheuttanut häiriötä. Tänä talvena Helsingissä on päässyt muuallekin pakkasta pakoon. Männistön mukaan talvi on ollut ankaruudestaan huolimatta Kallion kirkon seesteisin vuosikymmeniin.

“Luulen, että Hietaniemenkadulle avattu ensisuoja on vaikuttanut siihen, että meillä on kirkossa huomattavasti rauhallisempaa”, kirkkoherra sanoo.

Asunnottomille tarkoitettu Hietaniemenkadun palvelukeskus Töölössä käynnisti toimintansa viime kesänä.