Tämä on ”Suomen malli”: Kovia leikkauksia ja palkka-ale – vastineeksi epämääräisiä lupauksia

Uutisanalyysi: Suomi ei yksin voi päättää yritysten kilpailukyvystä.

kansantalous
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Palkansaajilla on edessään laihat palkankorotusvuodet, jos ja kun työmarkkinakeskusjärjestöjen ja Juha Sipilän (kesk) hallituksen visioima ”Suomen malli” toteutuu.

Suomen mallissa palkkojen taso määritellään neljän eri kriteerin perusteella. Näihin kuuluvat kansainväliselle kilpailulle alttiiden alojen kilpailukyvyn säilyttäminen, julkisen talouden kestävyys, työllisyys ja tuottavuus.

Nämä kietoutuvat yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi, johon vaikuttaa suomalaisen työn hinta eli yritysten kilpailukyky.

Palkka-aleja tai palkkamalttia on siis tiedossa nyt ja tulevaisuudessa. Ne eivät kuitenkaan yksinomaan takaa yritysten kilpailukykyä.

Kilpailukykyyn vaikuttavat myös ulkoiset tekijät, jotka ovat riippuvaisia kilpailijamaiden (Saksa, Ruotsi) palkankorotuksista ja yritystemme innovaatioista, myytävistä tuotteista, markkinoinnista ja tuotteiden haluttavuudesta eli kysynnästä.

Maailmantalouden kysynnän heikkous näkyy muun muassa alhaisina metallin hintoina ja Kiinan talouskasvun hidastumisena: maa on siirtynyt viennistä ja teollisuusinvestoinneista vahvistamaan kotimarkkinoidensa kysyntää.

Tämä puolestaan heijastuu suoraan vientiimme, sillä Suomen vientituotteet ovat hyvin pitkälti edelleen kaivosteollisuuden teknologiaa, paperia, sellua ja terästä sekä erilaisia kojeita ja mittareita. Vientipalettimme siis on erittäin ”ohut”.

 

Nyt kaavailtu kilpailukykysopimuksen palkka-ale on historiallinen, koska 80 prosenttia palkansaajista on sen jo hyväksynyt.

Enemmistö suomalaisista on siis uskonut Sipilän hallituksen ja elinkeinoelämän “kriisiviestin”: leikkauksia täytyy tehdä julkiseen talouteen miljardeilla ja työn hintaa on pakko laskea kilpailukykysopimuksella.

Harva kuitenkaan on maininnut, mikä vastuu yrityksillä on. Kun työntekijät suostuvat ”yhteisen Suomen nimissä” palkka-aleen ja työehtojensa heikennykseen, vastineeksi he saavat epämääräisen lupauksen uusista työpaikoista tai siitä, että nykyinen ehkä säilyy.

Yksikään yrittäjä ei palkkaa uutta työntekijää, jos yrittäjän valmistamalle tuotteelle ei ole kysyntää.

Sekään ei lisää myyntiä, että yrittäjä vollottaa päivästä toiseen, kuinka verotus Suomessa on järkyttävän korkealla tasolla eikä mikään kannata.

Nyt työnantajien verotusta lasketaan jälleen: ensin yhteisöveroa alennettiin 4,5 prosenttiyksikköä ja nyt kilpailukykysopimuksen myötä työeläkemaksuja siirretään työntekijöiden maksettavaksi. Rahaa pitäisi jäädä enemmän innovointiin tai jopa investointeihin. Toistaiseksi “dynaamisia vaikutuksia” ei liioin ole näkynyt, vaikka näin kovasti lupailtiin.

 

Hyviä uutisia kuulee silloin tällöin. Esimerkiksi Supercell on hyvä esimerkki menestyksestä, noin kahden miljardin euron liikevaihdolla yhtiö teki huikean 850 miljoonan euron voiton.

Kansantalouden näkökulmasta ongelma pelialalla on kuitenkin se, ettei se työllistä yhtä merkittävästi kuin perinteiset metalli-, metsä- ja koneteollisuus. Noin 2500 pelialan työpaikkaa on kohtalaisesti, mutta vähän verrattuna esimerkiksi metsäteollisuuteen: ala työllistää vaikeuksista huolimatta noin 42 000 suomalaista.

Supercellinkin menestys voi olla lyhyt, sillä hittipelin julkaisun jälkeen pitäisi kehitteillä olla jo uusi menestystuote.

Peli on raakaa ja kuluttajat ovat vaativia. Kuluttajat ratkaisevat, mikä tuote menestyy ja mikä ei. Esimerkiksi Rovio ei ole pystynyt uudistamaan Angry Bird -ideaansa ja yhtiö on suurissa vaikeuksissa.

 

Miten yrityksiä voisi tukea? Miten Suomeen syntyisi uusia menestyviä yrityksiä, joiden laatutuotteille olisi kysyntää myös ulkomailla?

Suomalaisilta yrityksiltä ja työntekijöiltä vaaditaan nyt ja tulevaisuudessa valtavasti globaalissa kilpailussa.

Hyvä tuote ei yksin riitä. Lisäksi vaaditaan kielitaitoa: englannin lisäksi olisi tarpeen osata ainakin venäjää ja saksaa, jopa kiinaa. Ilman kielitaitoa, eri kulttuurien tuntemusta ja sivistystä verkostoituminen on mahdotonta.

Suomen menestys on tutkimusten ja eri mittareiden mukaan perustunut siihen, että koulutustasomme on korkea. Hyvinvointivaltio on mahdollistanut, että vaatimattomistakin taloudellisista oloista on voinut ponnistaa korkeakouluun.

Kilpailukykysopimus ja “Suomen malli” ovat torsoja, jos Sipilä ja kumppanit eivät valitse viisasta politiikkaa, joka tukee suomalaista työtä tulevaisuudessa.

Sipilän hallitus leikkaa kaikkialta, myös tutkimuksesta ja koulutuksesta – toisin sanoen Suomen tulevaisuudesta ja menestyksen perustasta. Jo nyt on nähty, että esimerkiksi Suomen Pisa-tulokset ovat laskeneet.

Julkista taloutta leikkaamalla ja pelkkää työn hintaa laskemalla Suomeen saadaan eriarvoisuutta, matalapalkka-alojen ahdinkoa ja lisää vastakkainasettelua. Onko tämä se ”Suomen malli”?