Vedätys valeyhtiöllä

Business Finland ratkoo epäiltyä miljoonien dollarien huijausta riita-asiana.

talous 15.03.2019 06:00
Liisa Kauppinen
© JANNE TERVAMÄKI

Voisiko valtionyhtiöksi tekeytyä perustamalla samannimisen yrityksen kaupparekisteriin? Näyttää siltä, ainakin jos Business Finlandin epäilykset pitävät paikkansa.

Työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa toimiva Business Finland uskoo entisen työntekijänsä vieneen suomalaisten veronmaksajien rahaa noin 4,2 miljoonan dollarin edestä (noin 3,7 miljoonaa euroa). Business Finland on nostanut asiasta Yhdysvalloissa siviilikanteen kesäkuussa 2018.

Haastehakemuksen mukaan keski-ikäinen nainen teki vuosina 2011–2017 tilisiirtoja omalle tililleen, kirjoitti sekkejä itselleen ja käytti työnantajansa luottokorttia omiin tarkoituksiinsa.

Tiedot ilmenevät yhdysvaltalaisen tuomioistuimen julkistamista asiakirjoista.

 

Epäilty rekisteröi New Yorkin osavaltioon lokakuussa 2015 yrityksen, jolla on täsmälleen sama nimi kuin hänen virallisella työnantajallaan: Finpro USA Inc. Tuomioistuinasiakirjojen mukaan nainen otti pankkilainan valeyhtiön lukuun, ohjasi rahat itselleen ja jätti lyhennykset ja korot työnantajan kontolle.

Epäillyt teot sijoittuvat aikaan, jolloin vuonna 2018 aloittaneen Business Finlandin toiminnot oli jaettu innovaatiorahoituskeskus Tekesille ja vienninedistämisverkosto Finprolle.

Yhdysvaltain toimintoja varten Finpro perusti tytäryhtiön veroparatiisinakin tunnettuun Delawaren osavaltioon vuonna 2006. Toimintakulunsa se rahoittaa laskuttamalla suomalaista omistajaansa eli nykyistä Business Finland Oy:tä.

 

Nainen aloitti työskentelyn Finpron palveluksessa Yhdysvalloissa vuonna 1997. Haastehakemuksessa kirjoitetaan työnantajan luottamuksen kasvaneen vuosien varrella, ja näin naiselle uskottiin hallinnollisia johtotehtäviä. Niihin lukeutui myös yksinoikeus työnantajan sekkitilin käyttöön.

Työntekijä on pyytänyt New Yorkin -toimiston menoihin tarpeettoman suuria summia Suomesta, haastehakemuksessa kirjoitetaan. Hän on pyytänyt rahaa esimerkiksi eläkemaksuihin, mutta myöhemmin kävi ilmi, ettei maksuja ollutkaan suoritettu.

Asiakirjoista ilmenee, että epäselviä kuluja on ollut lähes kuukausittain ainakin syksyn 2015 ja syksyn 2017 välisenä aikana, toisinaan peräkkäisinä päivinä. Esimerkiksi elo-syyskuun 2015 vaihteessa Business Finlandin tililtä epäillään maksetun naisen omia luottokorttilaskuja ensin 45 600 dollaria, heti seuraavana päivänä 22 900 dollaria ja vielä kolmantena päivänä 10 700 dollaria.

 

EPÄSELVIÄ kuluja nainen peitteli väärennetyillä tositteilla ja tiliotteilla, haastehakemuksessa kirjoitetaan.

Business Finlandin laki- ja hallintoasioista vastaavan johtajan Marianne Asikaisen mukaan tämä selittää sen, että epäillyt väärinkäytökset ovat olleet mahdollisia useiden vuosien ajan.

”Tällainen toiminta tulee paljastumaan aina ennemmin tai myöhemmin, se on itsestään selvää”, sanoo Asikainen, joka on myös Business Finland Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Epäilty huijaus tuli Asikaisen mukaan ilmi vuoden 2016 ja 2017 taitteessa, kun yhdysvaltalaisen tytäryhtiön tilinpäätöstä oltiin vahvistamassa.

Haastehakemuksen mukaan erikoisiin kuluihin oli kiinnitetty huomiota vuotta myöhemmin – sattumalta. Työntekijä olisi jäänyt sairauslomalle joulukuussa 2017. Työtehtäviä siirrettiin toiselle henkilölle, jolloin oudot tilisiirrot tulivat esiin.

Menoihin nähden epäillyt satojentuhansien dollarien vuosittaiset väärinkäytökset ovat merkittäviä. Finpron vuoden 2017 Suomen-tilinpäätöksen mukaan Finpro USA Incillä oli muita kuin henkilöstömenoja 950 000 euroa vuonna 2017 ja noin 690 000 euroa vuotta aiemmin.

 

Epäillyn huijauksen vuoksi Business Finland on nostanut Yhdysvalloissa 20. kesäkuuta 2018 siviilikanteen. Business Finland arvioi asian etenevän oikeudessa tämän vuoden aikana. 18. helmikuuta 2019 päivätyn tiedotteen mukaan osa epäselvistä kuluista voi vielä osoittautua asianmukaisiksi.

Business Finland vaatii naiselta, tämän aviomieheltä ja valeyritykseltä yhteensä 4,8 miljoonan dollarin korvauksia. Summaan sisältyy vaade 600 000 dollarin palkka- ja työsuhde-etujen hyvittämisestä.

Vastaajat ovat kiistäneet syytökset.

Nainen vaatii Business Finlandilta 250 000 dollarin korvausta työsuhteen purkamisesta sekä maksamattomista palkoista, veroista ja kulukorvauksista. Vastaajat tai heidän edustajansa eivät reagoineet Suomen Kuvalehden yhteydenottopyyntöihin.

 

Mahdollisten väärinkäytösten ratkominen riita- eikä rikosasiana juontuu Asikaisen mukaan Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmästä, jossa vahingonkorvauksia on aina haettava siviilioikeuden kautta

Oikeustieteen emeritusprofessori Asko Lehtonen huomauttaa, että siviilioikeudessa asian käsittely rajoittuu ainoastaan Business Finlandin määrittelemiin seikkoihin. Sitä ei edellä rikostutkinta, jossa kokonaisuutta selvitettäisiin laajemmin.

Haastehakemuksessa yhdysvaltalaisen tytäryhtiön hallitusta ja johtoa ei vaadita oikeudelliseen vastuuseen sen alaisuudessa tapahtuneista mahdollisista väärinkäytöksistä.

Ketkä sitten ovat olleet yhtiön vastuuhenkilöinä?

”Tytäryhtiön presidentiksi on nimetty kulloinkin maassa toimiva Finpron Yhdysvaltain toiminnoista vastaava johtaja. Yhden omistajan tytäryhtiönä Business Finland USA Inc:illä ei ole ollut tarvetta olla monijäsenistä hallitusta, vaan omistajan edustajana ja ylimmän tason päätöksentekijän roolissa on toiminut Finpron toimitusjohtaja.”

Tämän Marianne Asikaisen vastauksen perusteella vastuuhenkilöitä tekoaikana ovat olleet Finpron toimitusjohtajat Kari Häyrinen ja Markus Suomi sekä Yhdysvaltain-aluejohtajat Lasse Baldauf ja Tomi Rauste.

 

Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta pitää merkillisenä, jos mahdolliset väärinkäytökset ovat voineet jatkua ilman, että asiaa on huomattu aiemmin. Summat ovat hänen mukaansa suuria.

”Ymmärtääkseni meillä on ollaan äärimmäisen pilkuntarkkoja esimerkiksi valtionavustusten käytössä, joita on peritty takaisin hyvin herkästi. Tähän nähden kuulostaa aika hurjalta, jos ulkomailla voitaisiin toimia suurin piirtein ilman valvontaa vuosikausia.”

Julkisomisteisissa osakeyhtiöissä valtiontalouden tarkastusvirasto voi valvoa valtionavustusten käyttöä. Muilta osin sisäinen valvonta ja tarkastus ovat pitkälti yhtiöiden omalla ja tilintarkastajien vastuulla. Yhdysvalloissa tilintarkastus on pakollinen ainoastaan pörssiin listautuneille yrityksille.

Lukuisista pyynnöistä huolimatta Business Finland ei toimittanut Suomen Kuvalehdelle tytäryhtiönsä vahvistettuja tilinpäätöksiä.

Sisältö