Taloustieteilijä Hans-Werner Sinn: Eurosta pitää voida erota – ja se onnistuu viikonlopun aikana

Sinnin mukaan euroalueen nykyinen talouskasvu perustuu velkaantumiseen, jota EKP tukee omien sääntöjensä vastaisesti.

EKP
Teksti
Antti Ronkainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Taloustieteilijä Hans-Werner Sinnin mukaan euroalueesta pitäisi voida erota. Tämä olisi hänen mukaansa ainoa järkevä tapa huolehtia siitä, että erot euromaiden kilpailukyvyssä eivät kasva liian suuriksi.

“Euron tulisi olla vapaaehtoista yhteistyötä. Eroavia maita ei pitäisi rangaista”, Sinn sanoo.

Sinnin mukaan yhteisvaluutta ei ole kestävä ilman kilpailukykyerojen tasaamista. Sen tekemiseksi euroalueella on vain vaikeita vaihtoehtoja.

”Ensimmäinen vaihtoehto on, että euroalue kehitetään tulonsiirtounioniksi, joka kompensoi eteläisten maiden kilpailukyvyn puutetta. Tämä on kuitenkin kallista.”

Vastavuoroisesti etelän kilpailukyky voidaan palauttaa joko sen hintatasoa alentamalla tai pohjoisen hintatasoa kasvattamalla. Pitkä disinflaation kausi etelässä sekä inflaatiokausi pohjoisessa olisivat kuitenkin poliittisesti vaikeita hyväksyttää, minkä vuoksi Sinn liputtaa euroerojen puolesta:

”Exitin myötä maan uusi valuutta devalvoituisi vahvasti, mikä tekisi vientituotteet kilpailukykyisemmiksi ja houkuttelisi pääomia takaisin. Eroaminen elvyttäisi myös taloutta, sillä devalvoituminen tekisi tuontitavarat kalliimmiksi, mikä lisäisi kotimaisten tuotteiden kulutusta.”

Sinn toimii professorina Münchenin yliopistossa, minkä lisäksi hän on johtanut yhtä Saksan vaikutusvaltaisinta ajatuspajaa, Ifo-instituuttia.

Hänen tuoreita teoksiaan ovat brexitiä, pakolaisaaltoa ja euron kriisiä käsittelevä Der Schwarze Juni (2016) sekä The Euro Trap – On Bubbles, Budgets and Beliefs (2014), jossa Sinn avaa vääriä käsityksiä euroalueen historiasta, eurokriisin synnystä ja Euroopan keskuspankin toimista.

Kreikassa euro voitaisiin korvata virtuaalidrakmalla viikonlopun aikana.

Eurosta eroaminen on Sinnin mukaan jo nyt täysin mahdollista, eikä se vaadi lakien muuttamista.

”Kaikkien laillisten järjestelmien lähtökohta on, että jokainen sopimus voidaan päättää perustelluista syistä. Täten erillistä exit-lauseketta ei tarvita.”

Kreikan entisen valtiovarainministerin Yanis Varoufakisin mielestä ero euroalueelta kestäisi vähintään vuoden. Sinn on toista mieltä. Hänen mukaansa euro voitaisiin korvata virtuaalidrakmalla viikonlopun aikana.

”Varoufakisin suunnitelma rinnakkaisesta valuuttajärjestelmästä olisi mahdollistanut Kreikan euroeron. He olisivat voineet muuntaa kaikki tilit uuteen virtuaalidrakmaan, minkä lisäksi kaikki työ-, toimitus-, vuokra- ja velkasopimukset olisi voitu muuntaa eurosta drakmaan.”

Erotilanteessa ainoaksi ongelmaksi jäisi uusien drakman kolikoiden ja seteleiden fyysinen painaminen. Tämän ratkaisemiseksi Sinn ehdottaa, että kreikkalaisten omistamat eurosetelit annettaisiin kreikkalaisille lahjaksi, eikä niitä kerättäisi takaisin.

”Sen jälkeen, kun drakmat olisi painettu, Kreikassa olisi kaksi valuutta. Ajan kuluessa liikkeessä olevien eurojen määrä vähenisi vähitellen, koska ihmiset shoppailisivat myös muualla Euroopassa.”

Video: Yanis Varoufakisin ja Hans-Werner Sinnin keskustelu Ifo-instituutissa 28.10.2015. Lähde: ifo Institut

Virallisen exit-mekanismin luominen edellyttäisi perussopimusten muuttamista. Tämä on poliittisesti mahdotonta, sillä pohjoisten ja eteläisten euromaiden lisäksi Euroopan unionin itäiset ja läntiset maat ovat erimielisiä maahanmuutosta. Rintamalinjat tekevät perussopimusten muuttamisen vaikeaksi.

Sinnin mukaan Iso-Britannian ero Euroopan unionista kuitenkin antaa mahdollisuuden myös euron reformeille.

Brexitin myötä osa perussopimuksien säännöistä menettää merkityksensä, mikä on peruste EU:n uudelle perussopimukselle.

“Meillä on sääntö, jonka mukaan 35 prosenttia EU-maiden väestöstä riittää estämään päätöksen. 39 prosenttia EU:n väestöstä asuu Iso-Britanniassa, Hollannissa, Saksassa, Itävallassa, Tanskassa, Ruotsissa, Suomessa ja Baltian maissa, ja pohjoisen mailla on siis veto-oikeus. Brexitin myötä pohjoisen väestön osuus putoaa 30 prosenttiin, mikä muuttaa voimatasapainon pohjoisen ja Välimeren maiden välillä.”

 

Eurokriisin synkimpinä aikoina markkinat spekuloivat Kreikan ja muiden kriisimaiden eroilla, mikä osaltaan syvensi kriisiä. Eikö exit-mekanismin luominen kasvattaisi kriisimaiden korkoja ja heikentäisi niiden taloudellista tilannetta – juuri kuten kävi eurokriisin aikana 2010–2012?

”Kyllä, ja juuri tämä olisi terveellistä, että markkinat pakottaisivat kestämättömästi rahoitettuja maita tulemaan paremmin rahoitetuksi.”

Mutta eikö tämänkaltainen markkinakuri voisi ajaa maita ulos euroalueelta?

”Ei välttämättä. Jokainen maa voi vakuuttaa sijoittajat siitä, että ei mene konkurssiin. Jos Kreikka esimerkiksi lähtisi, seuraava todennäköinen kandidaatti olisi Portugali. Tällöin Portugalin hallituksella olisi tarve korottaa veroja ja luoda budjettiylijäämää vakuuttaakseen markkinat ja sijoittajat siitä, että kyseessä on vakaa maa.”

Mutta eikö tämä johtaisi väestön tyytymättömyyteen? Ylijäämien tavoittelu vaatisi kriisimailta myös julkisen talouden leikkauksia ja talouskuria.

”Tyytymättömyyden riski on luonnollinen osa jokaisen taloudellisen mekanismin toimintaa. Ei voi elää yli varojensa.”

Sinnin mukaan exit-mekanismi kuitenkin tarjoaisi mahdollisuuden lähteä euroalueelta. Sitä tarvitsisivat ne maat, jotka ovat menettäneet kilpailukykynsä finanssikriisiä edeltäneessä kulutuskuplassa ja joille talouskuri on liian hankala tapa hintatason laskemiseen.

”Paluu omiin valuuttoihin toisi kilpailukyvyn takaisin oletetun devalvaation vuoksi, ja maat voisivat myöhemmin palata rahaliittoon uudella valuuttakurssilla. Budjettikurista aiheutuva tyytymättömyys ei ole järkevä argumentti vastustaa euroeroja, sillä sääntöjen kunnioittamatta jättäminen tekee muiden maiden veronmaksajista köyhempiä ja tyytymättömämpiä.”

 

Tappioilta ei Sinnin mukaan voida euroeron sattuessa välttyä. Se johtuu Euroopan keskuspankin poikkeuksellisista toimista.

EKP:n ja kansallisten keskuspankkien välinen Target-maksujärjestelmä on valtavassa epätasapainossa.

”Tällä hetkellä Italian ja Espanjan keskuspankit ovat velkaa yli 800 miljardia euroa muille euroalueen keskuspankeille samaan aikaan kun Saksan Bundesbankilla on 900 miljardin edestä saatavia.”

Esimerkiksi Italian ero yhteisvaluutasta johtaisi näiden velkojen maksamatta jättämiseen. Sinnin mukaan Italian valtio ei uudelleenpääomittaisi Italian keskuspankkia vain siksi, että jäljelle jäävien euromaiden veronmaksajille ei koituisi euroerosta tappioita.

”Bundesbank menettäisi saatavansa ainakin osittain, koska liira devalvoituisi. Italian keskuspankki menisi konkurssiin, koska sen varat [jotka ovat euromääräisiä saatavia Italian pankkisektorilta] muunnettaisiin liiramääräisiksi, mutta sen vastuut säilyisivät euromääräisinä.”

 

Uusi liira olisi euron tavoin kelluva valuutta, eikä sen arvoa sidottaisi kultaan tai muuhun materiaaliseen arvoon. Vaikka Banca d’Italia voisi koittaa painaa liiroja ostaakseen euroja ja maksaakseen velkojaan takaisin, Sinnin mukaan italialaiset eivät tekisi sitä.

”Miksi italialaiset maksaisivat velat takaisin? Heille olisi paljon järkevämpää hakeutua konkurssiin ja avata uusi keskuspankki samoissa rakennuksissa ja samalla henkilökunnalla kuitenkin ilman Target-velkoja.”

Saksan keskuspankki voisi kirjata Italian velat alas ja jatkaa toimintaansa negatiivisella nettovarallisuudella. Veronmaksajien tappioita ei kuitenkaan voida välttää.

”Saksan veronmaksajat ovat Bundesbankin omistajia, jotka ovat oikeutettuja saamaan korkotuottoa Target-veloista. Mikäli Banca d’Italia menisi konkurssiin, lopulle euroalueelle aiheutuisi joka tapauksessa tappiota näiden korkotulojen menettämisen muodossa.”

Veronmaksajien tappiot tulisi Sinnin mukaan hyväksyä, sillä se estäisi vastaavanlaisten tappioiden kasaantumista myöhemmin tulevaisuudessa. Sen lisäksi, että euroerot tasaisivat kilpailukykyä, ne mahdollistaisivat velkojen uudelleenjärjestelyt.

”Pankkien velkojien tulisi antaa osa pankkien huonoista veloista anteeksi. Samoin euromaiden velkojien tulisi antaa osa huonoista valtionveloista anteeksi. Ja kansallisten keskuspankkien tulisi antaa osa Target-veloistaan anteeksi.”

 

Euroalueen nykyinen talouskasvu on Sinnin mukaan Euroopan keskuspankin ja rahaliiton taloussääntöjen vastaisen velkaantumisen ansiota.

Viimeisen kolmen vuoden aikana EKP on ostanut 1 900 miljardilla eurolla euromaiden velkakirjoja.

”Velkaostot ovat alentaneet euromaiden korkoja. Tämä on mahdollistanut euromaille niiden alijäämien rahoituksen, jonka seurauksena ne ovat voineet helposti kuluttaa lisää rahaa korkeampiin julkisen sektorin palkkoihin, eläkkeisiin ja sosiaalietuuksiin. Lisäksi maat ovat voineet ostaa enemmän hyödykkeitä ja palveluita yksityiseltä sektorilta.”

Kyseessä on Sinnin mukaan jäsenmaiden epäsuora rahoittaminen, mikä on kielletty EKP:n mandaatissa. Hänen mukaansa on valitettavaa, että EKP:n toimien vuoksi rahaliiton julkista taloutta koskevat säännöt eivät kykene hillitsemään velanottoa.

2012 euromaat sopivat, että ylivelkaantuneet maat vähentävät velkaansa 0,05 prosentilla vuosittain saavuttaakseen vakaus- ja kasvusopimuksen salliman 60 prosentin velkaantumisasteen.

”Ainoastaan Malta, Irlanti ja Saksa ovat vähentäneet julkisvelkaansa suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kaikki muut ylivelkaantuneet maat ovat menneet väärään suuntaan. Euromaiden ja EKP: toimet ovat kannustaneet velkaantumaan.”

“EKP on kannustanut sijoittajia ympäri maailmaa jatkamaan lainaamista ylivelkaantuneille euromaille.”

EKP:n velkaostot ovat Sinnin mukaan aiheuttaneet keynesiläisen boomin.

”EKP on toiminut viimekätisenä lainoittajana pääomamarkkinoille ja se on kannustanut sijoittajia ympäri maailmaa jatkamaan lainaamista ylivelkaantuneille euromaille. Se on vähentänyt eurojärjestelmän uskottavuutta veronmaksajien silmissä, koska se on käytännössä ajanut veronmaksajat ylivelkaantuneiden maiden takaajiksi.”

Sen lisäksi kansalliset keskuspankit tarjoavat valuuttamarkkinoille lisää euroja ostamalla omien maidensa velkakirjoja ei ainoastaan euroalueelta vaan kaikkialta maailmasta.

”Sen lisäksi, että EKP rikkoo Maastrichtin sopimusta, se rikkoo myös omaa mandaattiaan harjoittamalla valuuttakurssipolitiikkaa. Tämäkin on kielletty Maastrichtin sopimuksessa.”

Vaikka EKP ei julkisesti sano pyrkivänsä alentamaan euron arvoa, tukiostot kuitenkin edistävät vientiä. Halvempi euro on hyvä asia eurooppalaisille yrityksille, sillä niiden tuotteet ja palvelut muuttuvat suhteessa muihin valuuttoihin kilpailukykyisemmiksi.

 

Saksan viiden kuukauden epävarmuus loppui, kun sosiaalidemokraatit päättivät lähteä vielä yhteen Merkelin suureen koalitioon. Saksa on lähentymässä Ranskan presidentti Emmanuel Macronin esityksiä euroalueen integraatiosta.

Sinnin mukaan kyseessä on tarpeellisten reformien sijaan pikemminkin tappioiden välttäminen ja Euroopan keskuspankin maineen pelastaminen. Euroopan komissio on esimerkiksi esittänyt, että Euroopan vakausmekanismi muutettaisiin pankkiunionin palomuuriksi.

”EKP on eurooppalaisten pankkien suurin velkoja. Jos pankit menevät nurin, keskuspankille koituu tappiota. Näiden tappioiden välttämiseksi voidaan yrittää uudelleenpääomittaa pankit veronmaksajien rahoilla. Näin veronmaksajat eivät ainoastaan pelasta keskuspankkejaan vaan myös kaikki yksityiset sijoittajat, jotka ovat lainanneet näille pankeille.”

Integraatio etenee, sillä mahdolliset tappiot ja kilpailukykyerot on helpompi piilottaa tulonsiirtounioniin.

”Poliittisesti vaikeampi vaihtoehto olisi, että nämä tappiot alaskirjattaisiin nyt.”

 

Oikaisu

Juttu on julkaistu 11.3.2018 klo 18.31 ja sitä on päivitetty 12.3. klo 9.20: Korjattu lausetta “Pitkä disinflaation kausi etelässä sekä inflaatiokausi pohjoisessa”, jossa aiemmin luki virheellisesti “deflaatiokausi pohjoisessa”.