Kasvun eväitä syömässä

Keynesiläisiä on kahta lajia. Toiset elvyttäisivät taantumassa, toiset koko ajan.

näkökulma 02.02.2018 06:00
Roope Uusitalo

© OUTI KAINIEMI

Finanssikriisin jälkeen uuteen kukoistukseen nousseen keynesiläisen talouspolitiikan mukaan valtion pitää tasata suhdannevaihteluita finanssipolitiikalla eli veroja ja julkisia menoja säätelemällä. Nollakorkojen ja rahaliiton aikakaudella rahapolitiikassa ovat aseet vähissä, joten kotimaisen finanssipolitiikan merkitys on entistä suurempi.

Lama-aikaan valtio voi lievittää kysynnän laskua alentamalla veroja ja antamalla julkisten menojen kasvaa. Nousukaudella menoa taas pitäisi jarruttaa veronkiristyksillä ja menoleikkauksilla. Onnistuessaan tällainen vastasyklinen finanssipolitiikka voi hidastaa työttömyyden kasvua laskusuhdanteessa ja hillitä inflaatiopaineita noususuhdanteessa.

 

Suomessa eletään paraikaa kovinta nousukautta kymmeneen vuoteen. Nykyinen kolmen prosentin talouskasvu ja työllisyyden paraneminen ovat muutaman vuoden takaiseen negatiiviseen kasvuun tottuneille hienoja uutisia. Valitettavasti nykyinen talouskasvu taitaa olla poikkeuksellisen ripeää myös tulevaisuuteen verrattuna. Useimmat asiantuntijat arvioivat pitkän aikavälin talouskasvuvauhdiksi alle puolitoista prosenttia vuodessa.

Varsinaista ylikuumenemisen vaaraa ei Suomen taloudessa silti ole näkyvissä. Inflaatio on hidasta ja työttömyysaste liian korkea. Palkankorotuksetkin ovat olleet varsin maltillisia. Suhdanteiden vuoksi finanssipolitiikkaa ei tarvitsisi vielä kiristää.

 

Julkisessa taloudessa on kuitenkin suhdannekupruja pysyvämpiä ongelmia. Valtiolla on velkaa eurooppalaisessa mittakaavassa varsin kohtuullisesti, mutta velka uhkaa väestön ikääntymisestä johtuen kasvaa reippaasti tulevaisuudessa. Valtion budjetti on nousukaudellakin alijäämäinen. Pitkällä aikavälillä yhtälö ei mene umpeen, vaan julkiset menot ylittävät verotulot.

Alijäämä voidaan kuroa umpeen joko verotuloja kasvattamalla tai menoja leikkaamalla. Näiden väliltä pitää valita ja lisäksi voi valita sopeutuksen ajankohdan. Nousukaudella menojen ja tulojen yhteensovittaminen kävisi kivuttomammin.

Taloustiedettä syytetään erilaisiin keskenään riiteleviin koulukuntiin jakautumisesta. Koulukuntia löytyy kuitenkin ehkä enemmän talouspolitiikan puolelta, jossa keynesiläisiäkin on kahta lajia, kokokeynesiläisiä ja puolikeynesiläisiä. Toiset elvyttäisivät taloutta taantumassa ja toiset koko ajan.

 

Nykyhallituksen toukokuussa 2015 julkistama ohjelma oli tasapainoilua lyhyen aikavälin elvytystarpeen ja pitkän aikavälin kestävyyden välillä. Hallitus sitoutui kuromaan julkisen alijäämän umpeen hallituskauden aikana, mutta vähitellen – ei äkkirysäyksellä.

Talouspolitiikan arviointineuvoston muutamaa kuukautta aikaisemmin julkaiseman raportin suositukset olivat itse asiassa kovin samansuuntaisia. Ehdotimme lisäleikkausten lykkäämistä vuosille 2017 ja 2018, jotta vältettäisiin entisestään lamaa syventäviä leikkauksia. Riskibisnestä tietty, koska kukaan ei silloin voinut tietää, miltä maailma näyttäisi vuonna 2017.

Aika lailla ohjelmansa mukaisesti hallitus on talouspolitiikkaa tehnytkin. Suunta muuttui vasta kilpailukykysopimuksen myötä. Kiky-sopimuksessa palkansaajat ottivat maksettavakseen osan aikaisemmin työnantajien maksamia vakuutusmaksuja. Sopimuksesta voi olla monta mieltä, mutta julkisen sektorin kannalta vakuutusmaksujen maksajan vaihtuminen oli neutraali muutos. Sen sijaan kohonneitten maksujen kompensoiminen palkansaajille veronalennuksella ei enää sitä ollut. Veroale pienensi verotuloja ja kasvatti julkisen sektorin alijäämää. Veroja alennettiin lisää viime syksyn budjetissa, vaikka näitä budjettipäätöksiä tehtäessä elettiin jo kaikkien ennusteitten mukaan parasta nousukautta.

 

Kilpailukykysopimuksen tavoitteena oli parantaa työllisyyttä. Hallitus on ilmoittanut pyrkivänsä 72 prosentin työllisyysasteeseen. Valitettavasti tavoitteen saavuttaminen ei ole kiinni pelkästään hallituksen politiikasta ja työllisyyspolitiikan vaikutuksestakin on hiukan toisistaan poikkeavia arvioita. Lisäksi tuo tavoite pitäisi saavuttaa pysyvästi, ei vain kerran suhdannehuipussa.

Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä julkistettu ensimmäistäkään ennustetta, jonka mukaan hallitus saavuttaisi työllisyystavoitteensa. Mahdotonta se ei toki ole. Osuuspankin tammikuun lopun ennusteessa päästään jo lähelle.

Mukavinta olisi, jos työllisyys paranisi pysyvästi niin paljon, että kasvaneet verotulot hoitaisivat julkisenkin talouden ongelmat kuntoon. Valitettavasti nykylaskelmien mukaan nopeakaan talouskasvu ei julkisia alijäämiä poista. Sitä paitsi hallituksen aktivoituminen työllisyyspolitiikassa ei ihan jakamatonta suosiota toreilla nauti.

Ennusteet voivat olla liian pessimistisiä ja menevät aina välillä pieleen. Epävarmuus on tulevaisuutta koskevissa ennusteissa väistämätöntä. Uusimmassa talouspolitiikan arviointineuvoston raportissa yritettiin tätä epävarmuutta kuvata laskemalla luottamusvälejä valtionvarainministeriön ennusteelle. Sen sijaan omaa ennustetta arviointineuvosto ei aio alkaa tehdä. Suomen talouskehitystä ennustaa jo 15 eri organisaatiota. Kuudennentoista ennusteen lisäarvo olisi väkisinkin aika marginaalinen. 

Roope Uusitalo

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston taloustieteen professori ja talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja.

Valitettavasti nykylaskelmien mukaan nopeakaan talouskasvu ei julkisia alijäämiä poista.

Sisältö