Nokia aloittaa noin 1 500 työntekijän yt-neuvottelut

Nokia
Teksti
Matti Simula
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ammattiyhdistysjohtajat pelkäävät, etteivät huonot Nokia-uutiset jää huomiseen. Tietoja uusista yt-neuvotteluista tullee noin puolen vuoden kuluttua.

Kuva Heikki Saukkomaa / Lehtikuva.

Päivitys 27.4.2011 klo 11.45: Nokia kertoi, että se aloittaa 4 000 työntekijää koskevat yt-neuvottelut. Suomessa uhattuna on noin 1 400 työpaikkaa. Lisäksi yhtiön Symbian-ohjelmistokehitystoiminnot ja niissä maailmalla työskentelevät noin 3 000 ihmistä siirtynevät Accenturelle. Kyseessä on Nokian ja Accenturen strateginen kumppanuus.

Matkapuhelinjätti Nokia tiedottaa huomenna suurista henkilöstönvähennyssuunnitelmistaan.

Suomen Kuvalehden tavoittamat ammattiyhdistysjohtajat epäilevät, että Windows-käyttöjärjestelmään siirtyminen johtaa ensivaiheessa noin 1 500 työntekijää koskeviin yt-neuvotteluihin. Liipaisimella ovat ensisijaisesti Symbian-puhelimien ydintoimintojen kehittämiseen osallistuneet ammattilaiset. Suurin osa uhanalaisista työpaikoista on ilmeisesti Oulun ja Salon seudulla.

SK:n saamien tietojen mukaan Nokia aikoo kuitenkin turvata kaikkien nyt yt-neuvottelujen kohteeksi joutuvien nokialaisten työpaikat tämän vuoden loppuun saakka.

Yhtiö aikonee perustaa Nokia-paikkakunnille niin kutsuttuja osaamiskeskuksia, missä annetaan muun muassa neuvoja oman yrityksen perustamiseen. It-alan yritykset voivat myös rekrytoida osaamiskeskusten kautta ammattiväkeä.

Ay-johtajat pelkäävät, etteivät huonot Nokia-uutiset jää huomiseen.

“Pelkään, että saamme huomenna kuulla vasta ensimmäisen aallon. Toinen aalto tulee todennäköisesti noin puolen vuoden kuluttua”, Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen ennakoi.

“Erittäin ikäväähän tämä on. Onhan tässä nyt kysymys suurista työntekijämääristä. Ymmärrän, että moni kokee suurta huolta. Paniikkiin ei kukaan toivottavasti sorru. Kaikki mahdollisuudet ovat olemassa. Huippuosaajilla on hyvät työllistymismahdollisuudet”, Viljanen sanoo.

“Heikoimpaan asemaan joutuvat juuri näinä aikoina valmistuvat nuoret.”

Julkaistu 26.4.2011 klo 22.55, päivitetty 27.4.2011 klo 11.45.