Jaksaa, jaksaa!

Tutkittu tieto työhyvinvoinnista ei leviä.

raha
Teksti
Mikko Huotari
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhteiskunta maksaa kovan hinnan työkyvyttömyydestä. Jos haluamme taloudelliseen iskukykyyn todellisen loikan, täytyy suurennuslasin alle ottaa työhyvinvointi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuoreimpien tietojen mukaan 23,2 prosenttia 20–64-vuotiaista ei usko jaksavansa työskennellä vanhuuseläkeikään asti.

Pelkästään yrityssektorilla työkyvyttömyyskustannukset ovat vuosittain noin 3,5 miljardia euroa. Näin arvioidaan viime vuonna julkaistussa Tekemättömän työn vuosikatsauksessa. Keva puolestaan arvioi, että työkyvyttömyys maksaa kuntasektorilla noin kaksi miljardia euroa vuodessa.

Lisäksi meillä on myös muita työnantajia, joten vuosittainen kokonaissumma nousee vähintään kuuden miljardin euron kieppeille. Vertailun vuoksi Suomen valtion budjetti on tänä vuonna noin 55 miljardia euroa.