Lauri ja taikapata
Tahtoo maistaa! Tutkija Lauri Reuterin kiukkupuuska käynnisti projektin, jolla kenties ratkaistaan maailman ruokapula.
itä on elämä? Lauri Reuter oli viiden, kun iso kysymys alkoi askarruttaa häntä.
Perhe kasvatti kurkkuja, kurpitsoita, vesimeloneja, kaikkea Jyväskylän kodin takapihalla vanhassa kasvihuoneessa. Mikä teki kasveista eläviä, entä hänestä?
Perhe tarjosi kasvualustan isoille kysymyksille.
Kemianopettajaäiti Eeva-Liisa Reuter teki poikien, Laurin ja Aapon kanssa pommeja ruokasoodasta, etikasta ja astianpesuaineesta. Hän oli paikallisen Vammaisten tuki ry:n puuhanainen ja järjesti työtoimintaa puutarhanhoidon parissa. Down-ihmiset, mielenterveyskuntoutujat, narkomaanit ja skitsofreenikot hoitivat kasveja, itseään – ja joskus myös Reuterin perheen poikia.
Isä Hartwig Reuter on saksalainen puuseppä-arkkitehti, jonka rakkaus toi Suomeen 1960-luvulla. Hän kunnosti perheen ostamaa vanhaa päärakennusta, rakensi seiniä järviruo’osta ja savesta.
Äidin mukaan Lauri oli innostunut kaikesta ja ihmetteli kaikkea. Jostain Lauri keksi kasvattaa piparminttua: hän kuivatti yrtit, pussitti ja möi. ”Hämmästelyprojekti” tuotti merkittävän oivalluksen: ihmiset ja kasvit ovat samaa systeemiä.
Mutta vasta Itä-Suomen yliopistossa hän vihdoin katseli elämää suurennuslasin läpi.
”Sitä elämä on: solujen jakautumista”, biotekniikan tohtori Lauri Reuter, 31, sanoo.
Huone on lämmin ja valoisa, vähän kuin suuri keskoskaappi. Lauri Reuter on nimennyt VTT:n kasvibiotekniikan laboratorion kasvatushuoneen ”urbaaniksi puutarhaksi”.
Hyllyillä on maljoja, joissa kasvaa marjojen soluja geelimäisen kasvatusalustan päällä. Lattialla oleva ”aaltokone” pitää lasipulloissa olevan kasvatusnesteen eli sokeri- ja mineraaliliuoksen jatkuvassa liikkeessä, jotta solut saavat jakautua vapaasti.
Reuter selittää herkeämättä. Hän haroo hiuksiaan, jotka ovat lyhyemmät kuin hänen partansa sänki. Hänellä on avoin ja ystävällinen katse, joka katoaa hetkittäin suurten heijastavien silmälasien taakse. Hän hymyilee usein.
Kun Reuter oikein innostuu, hän vääntyy mutkille ja hänen kätensä kiemurtelevat kuin hihassa olisi käärme.
VTT:n suuressa pilottihallissa on 65 bioreaktoria, loputtomasti sähköjohtoa ja erivahvuisia muoviputkia. Suurimmassa, yli tuhat litraa vetävässä höyryä puskevassa reaktorissa kasvaa tupakan solukkoa.
”Tupakka on kasvitieteen valkoinen hiiri”, Reuter sanoo. Sitä käytettiin koekasvina jo 1950-luvulla.
Vaikka maljojen möhnä ei ulkoisesti muistuta marjoja, kemistin silmin sitä se juuri on. Mesimarjaa, karpaloa, lakkaa, mansikkaa, vadelmaa, lillukkaa, pihlajanmarjaa.
Kollegat muistavat Reuterin ”minä haluan” -kohtauksen kahden vuoden takaa. Reuter kiukutteli ja sai lopulta luvan maistaa marjasolukkoa.
Siihen asti soluja oli käytetty lääketieteellisten yhdisteiden tutkimuksessa ja kosmetiikassa, kuten Lumenen voiteissa, nyt Reuter halusi niille uutta käyttöä.
Mullistava idea syntyi työpaikan ruokalan lounaspöydässä. Jos solut sisältävät kaiken saman mitä marjakin, miksi niitä ei kasvateta enemmän, hurjan paljon enemmän, ja ratkaista samalla valtava ongelma: ”tuoreen ja terveellisen ruoan ympärivuotinen saatavuus, kaikkialla”.
Alkajaisiksi kollegat valmistivat soluhilloa. Marjan maku tuli esiin, kun solujen rakennetta rikottiin.
”Lopputulos muistuttaa vispipuuroa.”
Nyt Reuter suunnittelee, miten tutkijaryhmän kasvi- tai marjasolukon kasvatukseen kehittämä kotikäyttöinen bioreaktori, ”taikapata” voisi siirtyä teollisen valmistukseen.
”Ehkä jo muutaman vuoden kuluttua.”
Kansainväliset lehdet Fast Company, New Scientist ja Forbes ovat jo esitelleet taikapataa yhtenä ratkaisuna maailman ruokaongelmaan. Vielä toistaiseksi siitä on vain kaksi prototyyppiä: toinen Vantaan Heurekassa, toinen kiertää maailmaa ja on parhaillaan Dubaissa.
Ulkoisesti taikapata on kuin kirkasvalolampun ja laavalampun sekoitus. Laavan sijasta lampun sisällä kuplii kasvatusneste. Mutta laite itsessään saattaa olla yhtä mullistava kuin kotitietokone aikanaan. Sen jälkeen terveellisen aterian kasvattaminen omassa keittiössä ei ole enää utopiaa.
Kotikäyttöinen bioreaktori kasvattaa puolisen kiloa kasvisoluja jo viikossa. Piuha vain seinään! Ei tarpeettomia naatteja eikä lehtiä, vain kasvien ja marjojen parhaat palat. Mehukkaat solut tuottavat antioksidantteja, vitamiineja ja muita terveydelle tärkeitä yhdisteitä.
”Purppuranpunaiset koivun solut tuottavat samanlaisia antosyaaneja kuin mustikka, eli nyt koivukin voi olla ruokaa.”
Joulukuun alussa Reuter irrotti kätensä tutkimustyöstä ja aloitti VTT:n vasta perustetussa strategiatiimissä. Viiden erikoisasiantuntijan koplaa vetävä tohtori Katri Kallio halusi ehdottomasti Reuterin tiimiinsä. ”Hän on innostunut, ja saa sen tarttumaan myös toisiin.”
Reuter saa vaikeimmatkin tieteelliset kysymykset kuulostamaan yksinkertaisilta ja ratkaistavilta. Kaksi viime talvea hän oli Ylen Prisma Studion vakiokasvo, nyt ohjelma on hyllyllä.
”Suomalaiseen tieteen kansantajuistamiseen jäi lovi”, Reuter harmittelee.
Tutkija on tottunut, että häntä kuunnellaan silmät pyöreinä ja suu auki loksahtaneena. Hän nauttii tilanteesta ja loihtii villin tulevaisuudenkuvan.
Bioreaktorin ansiosta moni viljelijän ongelma on pian voitettu. Ei enää pelkoa hallaöistä, suursateista tai kuivuudesta. Edes lumi ja talvi eivät ole esteitä. Suljetussa ympäristössä kasvatus on ympärivuotista. Led-valo riittää. Pellot voidaan istuttaa puulle tai muuttaa kukkaniityiksi mehiläisille.
”Loistava paikka bioreaktori-farmille olisi Helsingin alla kulkeva tunneliverkosto.”
Myös kuluttajat voivat olla huoletta.
”Tiedämme mitä reaktoriin laitetaan ja mitä sieltä tulee ulos. Torjunta-aineita ei tarvita.”
Maatilat muistuttavat tulevaisuudessa yhä enemmän panimoita. Siellä on bioreaktoreita, joissa kasvaa monenlaisia eliöitä.
”Jotkut voivat jopa tuottaa ravintoa ja proteiineja suoraan ilmasta ja sähköstä. Sokerin sijasta eliöille syötetään hiilidioksidia tai metaania. Ainakin laskennallisesti prosessi on kasvien fotosynteesiä huomattavasti tehokkaampi tapa tuottaa ravintoa.”
Reuter pohtii ratkaisuja myös punaisen lihan kasvattamisesta koituviin ongelmiin. Hän kertoo, että Piilaaksossa jo kehitellään kasvispihviä, joka näyttää ja maistuu jauhelihalta.
”Salainen soosi on normaalisti eläinten veressä rautaa kuljettava hemi-proteiini, joka on tuotettu siirtogeenisten hiivojen avulla bioreaktorissa.”
Reuterilla on seinällä pitkä lista ruokavaikuttajien nimiä, jotka haluavat ensimmäiseen kattaukseen, kun tulevaisuuden maistelumenu on pöydässä. Hän itsekin tunnustautuu ruokahifistiksi, vaikka syö joka päivä työpaikkaruokalassa – se vapauttaa valintojen tekemiseltä. Illalla kotona hän valmistaa ruokansa itse. ”Se on meditaatiota.”
Reuterin uudessa, uljaassa maailmassa myös ruokaketju on digitalisoitu, se toimii kuin musiikkipalvelu Spotify. Kerrot vain budjettisi ja toiveesi, ja tekoäly pitää huolen siitä, että valintasi ovat kestäviä ja että syöt terveellisesti. Koska palvelu käyttää henkilökohtaista terveysdataa, korkea kolesteroli ja kohonnut verenpaine jäävät historiaan.
Video: Näin kasvisolut kasvavat VTT:n taikapadassa. Lähde: Lauri Reuter.
Maailmassa kaikki muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan ennen. Pari vuotta sitten robotti ei pystynyt kävelemään kahdella jalalla, nyt se heittää voltteja. Tietokoneiden laskentateho ja tekoäly kehittyvät yhtä nopeasti kuin robotiikka. Ne tulevat yhtymään muun muassa biotekniikkaan.
Lauri Reuterin mukaan emme ole kaukana siitä hetkestä, kun ihminen liitetään virtuaalitodellisuuteen ja saamme monisensorisen kokemuksen, jossa emme enää tiedä, olemmeko todellisuudessa vai virtuaalimaailmassa.
Vielä nyt linkki digitaaliseen maailmaan on taskussa kulkeva puhelin, mutta kuinka pian sähköinen maailma voidaan kytkeä suoraan ihmisen aivokuoreen? Lopulta törmäämme asiaan, josta puhumistakin pidetään sopimattomana.
”Kun geeni- ja biotekniikka kehittyvät ja olemme jalostaneet kaikkea ympärillämme, ei ihmisen jalostaminen voi olla enää pitkään tabu. Perinnöllisten tautien poistaminen on ensimmäinen askel.”
Sellainen ihminen on. Kun joku keksii jotain, se otetaan heti käyttöön. Jos ei muuten niin salassa, Reuter sanoo. Olemme jalostaneet meitä ympäröiviä eliöitä jo tuhansia vuosia, miksi emme siis jalostaisi myös itseämme?
”Jossain vaiheessa tulemme siihen, että ihmisen perimän muokkaamatta jättäminen aiheuttaa enemmän harmia kuin muokkaamisesta aiheutuva potentiaalinen riski.”
Entäs tunteet? Jos tiede vie meitä kuin pässiä narusta, pysyykö meidän mielemme mukana? Miten valmis ihmisyhteisö on suuriin muutoksiin?
”Nii-in, mitä ne ovat ne tunteet?”, Reuter huoahtaa. ”Miten opimme taidot selvitä muuttuvassa maailmassa? Jos nyt koulunsa aloittava lapsi valmistuu 15 vuoden kuluttua, on iso osa nykyisistä ammateista jo kadonnut. Miten me kehitämme koulutusta, kun muutosnopeus kiihtyy?”
Kysymyksiä kysymysten perään.
Uusissa teknologioissa on myös riskejä. Lauri Reuter uskoo, että edessä on paljon eettisiä ja yhteiskunnallisia ongelmia. Varsinkin eriarvoisuus lisääntyy.
”Yhden ongelman ratkaiseminen voi synnyttää kaksi uutta. Siksi tutkimuksen on rohkeasti ennakoitava kaukaisiltakin tuntuvia muutoksia, jotta ne eivät pääse yllättämään meitä.”
”Tulevaisuus koskettaa kaikkia, ja siksi meidän täytyy päättää yhdessä näistä asioita. Tulevaisuus ei saa olla pelkästään tutkijoiden, poliitikkojen ja yritysten käsissä.”
Tekno-optimistiksi itseään kuvaileva tutkija ei ole optimistinen ihmisten suhteen. Reuterin pahin pelko on, että ilmastonmuutos aiheuttaa sellaista vahinkoa, josta ihmisyhteisö ei toivu.
”Ihminen on luonut teknologian, jolla pystytään ratkaisemaan ilmastonmuutokseen johtavat ja siitä aiheutuvat ongelmat. Kysymys on siitä, pystymmekö me ihmiset viemään teknologiaa eteenpäin tarpeeksi nopeasti ja rohkeasti.”
Kun teknologia tulee avuksemme kaikilla osa-alueilla, korvaako se lopulta myös meidät, ihmiset?
”Olisiko sekään niin kamalaa!” Reuter huudahtaa.
”Ehkä ihminen, sellaisena kuin me sen miellämme, on vain välivaihe informaation evoluutiossa. Se, että tekoäly ottaa vallan, on joillekin dystopia, mutta mitä jos se yhä monimutkaisemman informaation muoto, joka jatkaa meidän jälkeemme, ei olekaan ihminen ja ihmisen kulttuuri.”
Teknologian asettaminen ihmisen edelle, edes teoreettisesti, kuulostaa hurjalta.
Jos Reuter olisi mielipiteineen ”joku yksinelävä Linkola”, hän uskoo, että hänet naulittaisiin siihen paikkaan. Nyt hänellä on takanaan VTT:n tutkijayhteisön tuki.
”VTT:llä uusia teknologioita tutkii kaksi ja puoli tuhatta hienoa aivoa. Tässä yhteisössä on helppo peilata rohkeitakin ajatuksia ja pitää huoli, että ne pysyvät kiinni todellisuudessa.”
VTT:n tutkimuksen laatu on myös syy, minkä takia Reuter haluaa pysyä Suomessa. Kesällä hän vietti kaksi kuukautta stipendiaattina Piilaaksossa Kaliforniassa. Stipendiaatteja oli 47:stä maasta, kaikki valovoimaisia tiedemiehen alkuja, mutta vierailu vain vahvisti Reuterin käsitystä, että VTT on maailmanlaajuisestikin ajan hermolla.
Ja onhan Reuterin huolehdittava myös mehiläisistään. ”Hitto vie, minulla on mehiläiset Helsingin keskustassa. Kolme pesää Kansallisoopperan nurkalla.”
Hän on mehiläishoitaja kolmannessa polvessa. Ne tuovat iloa aina, kun arki tuntuu turhauttavalta.
”Mehiläistenhoito avaa putkinäköä, ei pääse todellisuus unohtumaan.”