Täällä on maailman parhaat muikut

Kesämatkalla: Saattaa olla vähän Kekkosenkin ansiota, että Kuopiossa on Suomen paras muikkuravintola, Sampo.

Kesämatkalla
Teksti
Riikka Karhunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

KESÄMATKALLA – Jopa syntyperäinen kuopiolainen voi erehdyksessä selvitä pitkälle aikuisikään astumatta kaupungin kuuluisimpaan ravitsemusliikkeeseen, Ravintola Sampoon. Nuorena sitä nyrpisteli Kauppakadun alapäässä olevalle kapakalle, jota vain nuhjuiseksi alan miesten mestaksi kuvitteli.

Muikkuravintola Sampo Kuopiossa.
Ravintola Sampo Kuopion Kauppakadulla. © Sampo Korhonen

Tarvittiin paljasjalkainen helsinkiläinen, silloinen Anna-lehden, nykyinen Otavamedian valokuvaaja Ari Heinonen, joka talutti minut ”Vapaasatama Sampon” kynnyksen yli. Olimme toistakymmentä vuotta sitten juttukeikalla Kuopiossa. Tilasin Paestetut muikut Sampon tyyliin. Sen jälkeen olen käynyt syömässä annoksen miltei joka kesä.

Missään muualla en ole kohdannut kalaa, jonka kullanruskea väri, pyrstön rapsakkuus, suolaisuus, suutuntuma ja maku ovat yhtä optimaaliset kuin Sampon paistetuissa muikuissa. Tuskin olen syönyt myöskään maukkaampaa perunamuusia – voissa ja suolassa ei ole pihistelty.

Aidon savolaisen korvaan yliampuvalla savon murteella viännetyltä  muikkulistalta löytyy myös muikkukeettoo, rantakalakeettoo, savumuikkuvaenaita smetanassa, häkkään tapettuja muikkuja ja niin poispäin. (Varsinkin Ruokoo iliman muikuta -annoksen nimi on lipsahtanut pahasti pieleen, pitäisi tietysti olla Ruokoo muikutta tai Ruokoo iliman muikkuja.)

Olen kokeillut myös savumuikkuja, mutta ne eivät pärjänneet paistetuille, ravintolan suosituimmalle annokselle.

Palvelu on tietysti lupsakkaa, ken sellaisesta tykkää. Vuonna 1994 Sampolle myönnettiin Suomen parhaan muikkuravintolan arvonimi.

Sampo on perustettu vuonna 1931, kieltolain aikaan. Aluksi se toimi saman jugendtalon yläkerrassa kahvilana. Kieltolain päätyttyä Sampo sai anniskeluoikeuden viidentenä ravintolana Suomessa, ja katutasoon se muutti vuonna 1937. Tarvittiin kuulemma silloisen sisäministerin, Urho Kekkosen, allekirjoittama erikoislupa ravintolan pitoon, sillä ulko-ovi oli säännösten mukaan liian kapea.

Kuopio_Muikkuravintola_Sampo_Kesamatkalla_002
© Sampo Korhonen

Ruokalista on pysynyt lähes muuttumattomana 1970-luvulta lähtien.

Muistan lapsena nähneeni ikkunoissa syntisen punaiset samettiverhot – nekin ovat edelleen paikallaan, mutta muuten merihenkistä sisustusta on nykyaikaistettu, valitettavasti.

Nurkkapöydissä saattaa vielä nähdä nuokkumassa kanta-asiakkaan oloisia tyyppejä menneiltä vuosikymmeniltä, tosin suurin osa heistä lienee siirtynyt (vielä) taivaallisempien muikkupöytien ja oluttuoppien ääreen.

Kuopio_Muikkuravintola_Sampo_Kesamatkalla_003
© Sampo Korhonen

Sampossa viihtyivät aiemmin Kuopion boheemit näyttelijöistä ja kirjailijoista toimittajiin. Ainakin kesällä ravintolan kansoittavat nykyään turistit ja kesäkuopiolaiset, jotka palaavat ehkä nälkäisinä Kallaveden-risteilyltä, joiden tarjoiluissa kieltämättä olisi toivomisen varaa. Matkustajasatama ja iltatori ovat parinsadan metrin päässä Samposta.

Ravintola Sampo, Kauppakatu 13, Kuopio, p. 020 762 4818. Avoinna: ma–to 11–22, pe–la 11–24, su 12–22.