Syyttäjänvirastot ostivat koulutusta valtakunnansyyttäjän veljen yhtiöltä – ”Olin esteellinen, tein virheen"

”Tapahtui uskoon tulemiseen verrattava kokemus, kun tulin syvällisen oivalluksen äärelle”, sanoo valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Useat eri syyttäjänvirastot ovat ostaneet johtamiskoulutusta valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen veljen Vesa Nissisen yhtiöltä Deep Lead Oy:ltä. Matti Nissinen on kaikkien Suomen syyttäjien esimies. Hän itse kävi veljensä yhtiön koulutuksessa vuonna 2007 ollessaan valtionsyyttäjä.

Käytyään Deep Leadin koulutuksen Matti Nissinen siirtyi Itä-Suomen syyttäjänviraston johtavaksi kihlakunnansyyttäjäksi. Tämän jälkeen viraston apulaispäälliköt ja hallintosihteeri kävivät läpi saman koulutuksen. Nissisen mukaan virastossa tarvittiin johtamisvalmennusta.

”Olin itse aloitteellinen ja otin johtoryhmässä koulutuskysymyksen esiin muistaakseni vuonna 2007. Toin itse esille mahdollisuuden Deep Leadin tarjoamaan valmennukseen. Oikeudellisesti katsottuna tilanne on ongelmallinen ja virhearviointi minulta. Olin tilanteessa ilman muuta esteellinen. Juristina minun olisi pitänyt ymmärtää, että siinä syntyi jääviystilanne”, Nissinen myöntää.

”Päädyin tällaiseen ratkaisuun ja jälkikäteen ajatellen se oli huonoa harkintaa. Olin liian innostunut johtamisen kehittämisestä. Esteellisyysnäkökohta ja menettelytapa jäivät huomioimatta. Mutta ei hyväkään tarkoitus juridisessa mielessä pyhitä menettelytapoja, vaikka koulutus sinänsä oli tarpeellista.”

”Se tässä nyt ottaa päähän, jos syyttäjälaitoksen maine tästä kärsii. Että tavallaan tulee vahingoittaneeksi sitä, mitä tässä on muutoin koittanut vaalia. Se aiheuttaa pientä itseruoskintaa. Mutta näin olen itse toiminut niin kuin tässä olen nyt kertonut.”

Nissinen sanoo, että asia olisi tuolloin pitänyt pyörittää valtakunnansyyttäjänviraston kautta, niin että hänellä ei olisi ollut siinä roolia.

”Mihinkään taloudellisiin intresseihin minulla ei ollut mitään tarvetta. Veljeni yhtiön taloudelliset asiat eivät kuulu minulle.”

On hyvä, että tämä asia nousee nyt esiin. Se pakottaa miettimään omia menettelytapojaan.

Deep Leadin syväjohtamisen valmennuksessa ovat aikanaan käyneet myös kaikki valtakunnansyyttäjänviraston aiemman johtoryhmän jäsenet, joista kaksi on nykyisessä.

Matti Nissinen kertoo, että siirryttyään vuonna 2010 valtakunnansyyttäjäksi, hän havaitsi virastossa samanlaisen koulutusvajeen kuin Itä-Suomen syyttäjänvirastossa. Vuorovaikutuskäyttäytyminen oli tarvetta saada ajan tasalle.

Hän keskusteli asiasta silloisen apulaisvaltakunnansyyttäjän Jorma Kalskeen kanssa. Asia oli määrä hoitaa niin, että Jorma Kalske käsittelee viraston johtoryhmään liittyvät asiat hallinnollisesti ja tekee päätökset.

”Mutta kyllä minä sielläkin osallistuin asian käsittelyyn ja kerroin, mitä tiedän erilaisista valmennustuotteista. Jos olisin ollut tarpeeksi varovainen, olisin ottanut asian esille ja poistunut sen jälkeen huoneesta. Mutta en minä siinä tilanteessa lähtenyt, vaan osallistuin asian käsittelyyn. Kerroin Deep Leadin tuotteesta sen minkä tiesin. Veljeni ja minun sukulaisuus oli tiedossa, enkä piilotellut sitä mitenkään”, Nissinen kertoo.

”Olen näihin päiviin asti ollut sitä mieltä, että tällaiseen keskusteluun voisi osallistua. Valmennusmarkkinoilla on erilaisia tuotteita. Mutta ehkä siinäkin täytyy menetellä varovaisemmin. On hyvä, että tämä asia nousee nyt esiin. Se pakottaa miettimään omia menettelytapojaan. En kuitenkaan tunnustaudu veljeni yhtiön myyntimieheksi, vaan osaamisten kehittäjäksi ja Deep Leadin tuote on myynyt itseään.”

Valtakunnansyyttäjänvirasto on maksanut johtoryhmänsä jäsenten Deep Leadin koulutuksia.

Valtakunnansyyttäjänvirasto ei pystynyt aluksi toimittamaan Suomen Kuvalehdelle Deep Leadilta ostettujen palvelujen kokonaissummaa. Jutun julkaisun jälkeen valtakunnansyyttäjänvirasto ilmoitti, että vuosina 2012 – 2016 Deep Lead -valmennusta oli annettu valtakunnansyyttäjänviraston entisen johtoryhmän jäsenille sekä syyttäjänvirastoille. Koulutusten hinta oli yhteensä 46 136,09 euroa. Tällä hetkellä kukaan valtakunnansyyttäjänvirastosta ei ole Deep Lead­ -valmennuksessa. Valtakunnansyyttäjänvirastossa koulutukset on hankittu pienhankintana.

Matti Nissinen sanoo olevansa koulutusmyönteinen ja kehittämishakuinen ihminen.

”Siinä tapahtuu uskoon tulemiseen verrattava kokemus, kun esimerkiksi vuorovaikutuskäyttäytymistä koskevassa tutkimuksessa tulee itse syvällisen oivalluksen äärelle. En pysty pitämään sisälläni sellaista uskoon tulemista, kun keskusteluun tulee vaikkapa johtamisvalmennus. Olen ehkä laajemmin ajatellen tästä viasta johtuen nyt tässä tilanteessa.”

”Täyttä roskaa”, sanoo eräs valmennuksessa ollut syyttäjä.

Matti Nissinen kertoo Deep Leadin valmennuksesta myönteisesti myös yrityksen verkkosivuilla. Huhtikuussa 2009 julkaistussa haastattelussa kerrotaan, että Nissisen mukaan syväjohtaminen on ollut johtamistaitojen keskeinen kehittämisväline. Valmennuksen myötä oli helpompi ”myydä” ajatus uudenlaisesta toimintamallista koko organisaatiolle. Juttu on otsikoitu ”Syväjohtamisesta syntyi yhteinen johtamisen kieli”.

”Tulokset osoittavat, että valmennuksessa esiin nousseisiin epäkohtiin ja keskinäiseen vuorovaikutukseen on panostettu ja siinä on myös onnistuttu. Kun tulokset saatiin, niistä oli mukava raportoida Jurillekin (kouluttaja)”, hän toteaa haastattelussa.

Vuonna 2015 Vesa Nissisen ja kahden muun kirjoittajan teoksessa Syväoppimisesta syväjohtamiseen Matti Nissinen kuvailee useassa kohdassa johtamiseen liittyviä teemoja.

”Olen kehittynyt paljolti Deep Leadin kautta. Nimenomaan arvioinnissa ja itsetuntemuksessa. On aidosti tapahtunut kehittymistä viime vuosina. Optimistinen ja positiivinen, aikaansaava ja tehokas, jopa pelottavan välillä. Paljon teen asioita, mutta kaikki hoituu. Sopii juristin ammattiin.”

 

Koulutuksessa on käynyt useita päällikkötason syyttäjiä esimerkiksi Helsingin, Länsi-Uudenmaan ja Itä-Suomen syyttäjänvirastoista. Koulutuksen tasosta ollaan eri mieltä.

”Olen käynyt useissa koulutuksissa urani aikana ja tämä oli todella hyvä”, sanoo erään syyttäjänviraston johtava kihlakunnansyyttäjä.

Helsingin syyttäjänvirastossa on taas esiintynyt voimakasta arvostelua koulutusta kohtaan. ”Täyttä roskaa”, sanoo eräs valmennuksessa ollut syyttäjä.

Vuosien varrella yrityksen järjestämässä koulutuksessa on käynyt kymmeniä suomalaisia huippuvaikuttajia ja pörssiyhtiöiden johtajia. Valmennuksessa ovat olleet esimerkiksi Microsoftin entinen toimitusjohtaja Martti Mehtälä, KRP:n entinen rikosylitarkastaja ja suojelupoliisin nykyinen apulaispäällikkö Olli Kolstela sekä SOK:n nykyinen pääjohtaja Taavi Heikkilä.

 

Deep Lead perustettiin vuonna 2002 ja se perustuu Vesa Nissisen kehittämään metodiin syväjohtamisesta. Suomen Asiakastiedon mukaan Vesa Nissinen on Deep Leadin hallituksen puheenjohtaja. Yhtiö kertoo olevansa johdon, esimiestyön sekä tavoitteellisen vuorovaikutuksen valmennukseen erikoistunut yritys. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna noin 1,3 miljoonaa euroa.

Yhtiön perustajiin kuuluva kasvatustieteen tohtori, eversti Vesa Nissinen on puolustusvoimain komentajan entinen erityisavustaja ja toimii nykyisin Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen johtajana. Hänellä on myös johtamisen dosentuuri Lapin yliopistossa.

 

Juttua päivitetty 27.2.2017 klo 15:55 ja 16:18: Lisätty valtakunnansyyttäjänviraston toimittamat tiedot Deep Lead -valmennusten kokonaishinnasta.