nuoret

Heistä tuli insinöörejä, virkanaisia, merimiehiä

6B-luokka katsoi yhdessä kameraan vuonna 2002. Tänä vuonna he täyttävät 30 vuotta. Tuliko poolopaitaisesta tytöstä poplaulaja? Onko eturivin tuima poika löytänyt amiksen jälkeen töitä? Tilastojen mukaan nykyiset alle nelikymppiset pääsevät työhön kiinni myöhään.

Teksti
Wilhelmiina Palonen
Kuvat
Marjo Tynkkynen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuusi poikaa, neljätoista tyttöä. Yhteensä luokkakuvassa on 20 kuudesluokkalaista. Syyskuu 2002, lukee kyltissä, jota kaksi eturivissä istuvaa poikaa pitelee.

Toinen melkein hymyilee, suu raollaan. Toinen on totisempi.

Pojat istuvat kaikki eturivissä, risti-istunnassa, päällä farkkua ja tummia collegepaitoja. Kaksi heistä pitelee myös pokaalia. Viitos-kuutosten välisessä sählyturnauksessa on tullut voitto.

Tytöillä on värikkäämpiä trikoopaitoja ja toppeja. Violettia, sinistä, punaista.

Kaksi pojista on ollut kuvauspäivänä poissa, 6B-luokalla on yhteensä 22 oppilasta.

Kuvan luokka on valittu tähän juttuun syntymävuoden ja asuinpaikan perusteella.

Paikkakunta on pieni. Varsinais-Suomessa ja melko lyhyen ajomatkan päässä lähimmästä yliopistokaupungista Turusta.

Teollisuutta, maataloutta, töihin ajamista lähikuntiin. Monen vanhemmat ovat duunareita. Asutaan omakotitaloissa ja kuvan ottamisen aikaan polkupyörän on voinut jättää huoletta pihaan lukitsematta. Ensimmäiset kesätyöt ovat löytyneet ABC:ltä, jäätelökiskalta ja tehtailta.

Kuvan lapset ovat syntyneet kaikki vuonna 1990. Tänä vuonna he täyttävät 30 vuotta, juhlivat miten haluttaa tai tartuntatilanne sallii.

Peruskoulusta he pääsivät neljätoista vuotta sitten.

Siinä ajassa ehtii paljon. Käydä kouluja, saada tutkintoja valmiiksi, mennä töihin, perustaa perheen, muuttaa monta kertaa tai asettua aloilleen.

Puhutaan kuitenkin, että tämän sukupolven nuoruus ja opinnot venyvät. Työhön päästään kiinni myöhään, muutenkaan ei asetuta. Hankitaan niukasti lapsia, samoin solmitaan asuntokauppoja.

Kuvan alakoululaisista osa hymyilee rennosti, osalla ilme on jäänyt kesken. Kaikki katsovat kameraan.

Mitä heistä on tullut?

Luokkakuvan keskellä istuva tyttö aikoi poplaulajaksi. ”Sitten tuli realiteetit vastaan.”

Poplaulaja, nuori nainen sanoo puhelimessa. Se hänestä, luokkakuvan keskellä violetissa poolopaidassa istuvasta tytöstä, piti alakoululaisena tulla.

”Sitten tuli realiteetit vastaan.”

Työpäivä on ohi, mutta hän on jäänyt työpaikalle puhelun ajaksi.

Teini-iässä tuli katsottua paljon telkkaria, enimmäkseen jenkkisarjoja, ja kuunneltua radiota. Media-ala kiehtoi. Rahaa lukiolainen ansaitsi siivoojana ja McDonald’sissa.

Lukion jälkeen hän meni ammattikouluun, opiskelemaan media-assistentiksi.

Kävi selväksi, että alalla oli vain vähän vakitöitä. Se ei pelästyttänyt, palo oli niin suuri.

Opintoihin kuului harjoittelu, paikka löytyi Helsingistä pienestä televisiotuotantoyhtiöstä. Harjoittelun jälkeen yhtiöstä annettiin jatkoa. Ei vakituista paikkaa, mutta kesätöitä, toinen harjoittelu ja määräaikaisuuksia. Alkuun piti vielä tehdä siivoustöitä, jotta rahat riittivät.

Yhtiö fuusioitui suurempaan. Kului useampi vuosi.

Viitisen vuotta sitten tarjottiin vakisopimusta. Ei tarvinnut empiä.

Tehtävät ja tittelit ovat vaihtuneet monta kertaa, tuotannossa on ollut niin elokuvaa kuin sketsiviihdettäkin. Parhaillaan nainen toimii linjatuottajana. Nimikkeen vaihtumisen myötä sekä vastuu että palkka ovat aina lisääntyneet.

Ala tuntuu omalta. Silti tulevaisuus mietityttää, hän sanoo.

”Jaksamiskysymys.”

Kuvauspäivinä on vaikea löytää omaa aikaa. Töissä on henkisesti kiinni jatkuvasti, voi olla, ettei sitä jaksa aina. Mutta ainakaan hetkeen ala ei vaihdu, työ on siihen liian antoisaa.

Hän on tyytyväinen siihen, miten on sattunut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Siltä se tuntuu, vaikka töitä on tullut tehtyä paljon. Että on ollut myös onnea.

Melkein kaikki muutkin vastaavat puhelimeen töistä, vaikka on heinäkuu. Ehkä keskikesällä pääsee lomailemaan joskus myöhemmin työuran aikana.

Yksi eturivin tuimista pojista on autokorjaamon hallilla, mutta lupaa kertoa, mitä on tehnyt peruskoulun jälkeen.

”Kerkiän mä täsä.”

Lyhyesti voi tiivistää, että ensin ammattikouluun ja sen jälkeen koulutusta vastaaviin töihin, autoalalle. Hän on viihtynyt. Firmakin on vaihtunut valmistumisen jälkeen vain kerran.

Ensimmäiset työt verokortilla tuli tehtyä noin 12-vuotiaana. Se oli inventaariota tehtaalla. Taukoja työelämästä ei ole ollut.

Ei ole ehtinyt, mies sanoo.

Tänään hän on vaihtanut ketjuja hakkuriin, selvittänyt toisen latausongelmaa ja etsinyt varaosia.

Työpäivä loppuu sitten, kun hallilta lähtee kotiin. Hän asuu edelleen lapsuusmaisemissa.

Moni muukin tuntuu löytäneen oman alansa nopeasti.

 

 

Alarivin ensimmäinen poika vasemmalta: Isoveli oli kehunut Tampereen teknillistä korkeakoulua, hän suuntasi sinne jo ennen armeijaa. Kesätöiden perässä muutot Vaasaan ja Helsinkiin, sitten taas paluu Tampereelle. Tutkinto tuli valmiiksi vuonna 2016 ja sen jälkeen hän on ollut töissä samassa yrityksessä, se valmistaa teollisuuslaitosten ilmanpuhdistimia. Koti on avopuolison kanssa Helsingissä.

Kolmas poika vasemmalta: Lukion ja armeijan jälkeen opiskelupaikaksi valikoitui ammattikorkeakoulu Turussa. Tuleva rakennusinsinööri työskenteli opintojen ohessa raksoilla. Nyt hän on ollut jo vuosia samassa firmassa, toimeen kuuluu muun muassa työnjohtoa.

Toinen pokaalia pitelevä poika: Armeijan jälkeen välivuosi kului tehtaassa. Sen jälkeen kaverin vinkistä opiskelemaan biologiaa, paikka irtosi Joensuusta. Opiskelut venyivät viime kevääseen. Yläkoulun lehtorin määräaikainen paikka löytyi kaukaa, Kokkolasta. Nyt tekisi mieli etelämmäs, mutta työnhaussa ei ole vielä tärpännyt.

Ja keskirivin tyttö, ensimmäinen vasemmalta: Hänestä tuli lähihoitaja, vanhustyöhön. Koti on nykyisin Pirkanmaalla ja työpaikat ovat vaihdelleet, mutta muuta alaa on vaikea kuvitella. Kahden lapsen kanssa kotona oleminen on tuonut vaihtelua työelämään.

Toinen kuvasta puuttuvista pojista on hänkin ollut ammattikoulusta saakka rakennusalalla. Kolmen lapsen isä haaveilee jossakin vaiheessa siirtyvänsä ansaitsemaan asuntosijoittamisella ja muilla sijoituksilla.

Kunpa tämä ei kuulostaisi ihan tylsältä, sanoo hyväntuulisen kuuloinen ääni puhelimessa. Se on keskirivin tytön, joka istuu kuvassa aivan tuolin reunalla.

Hän luki itsensä lukion jälkeen restonomiksi Turussa. Töitä löytyi ensin ABC:ltä, sen jälkeen Hesburgerista ravintolapäällikkönä.

Kymmenen vuotta henkilöstöjohtamista ja ravintola-alaa saisi riittää, hän haluaisi vaihtaa. Luokanopettajaksi tai varhaiskasvatukseen.

Mutta ainakin hän on nyt osoittanut sitoutumista. Eikä alan vaihtaminen ole niin helppoa. Pitäisi jättäytyä töistä lukemaan pääsykokeisiin. Ja kun on tottunut olemaan hyvä työssään, tuntuu vaikealta ryhtyä taas aloittelijaksi.

Joillakin ala tai työpaikat ovat vaihtuneet ajoittain tiuhaan.

Niin kuin takarivin pinkkipaitaisella tytöllä, josta on tullut kouluikäisten lasten toimintaterapeutti. Yhden välivuoden aikana hän ehti kokeilla myyntityötä karkkikaupassa ja torilla, ryhmäliikuntaohjaamista, joukkuevoimistelijoiden valmentamista ja tanssimista.

Takarivin keskimmäinen tyttö vastaa viestiin Instagramissa. Hän on parhaillaan merellä, mutta lupaa kertoa kuulumisiaan viesteillä työvuorojen välissä.

Kymppiluokan jälkeen hän haki ammattikouluun lukemaan hotelli- ja ravintola-alaa. Hän työskenteli eri ravintoloissa Turussa ja kausityöntekijänä Levillä. Ravintolassa, kahvilassa, yökerhossa, tonttuna. Sitä kesti muutaman vuoden, kunnes:

Sinä keväänä löysin rakkauden ja keväällä vapun jälkeen muutin Helsinkiin.

Helsingissä vuorossa oli ravintola Esplanadilla, sen jälkeen muita paikkoja. Välissä piipahdus taas Leville, sitten risteilylaivalle taxfree-myymälään.

Ja nyt voisi sanoa että samalla reissulla oon edelleen. Heinäkuussa tuli 7 vuotta täyteen Viikkarilla!

 

Tilastojen takia asiantuntijat ovat huolissaan siitä, miten myöhään suomalaiset pääsevät kiinni työelämään.

Alle 40-vuotiaat ovat pudonneet henkilöverotuloissa vanhempien kelkasta”, uutisoi Helsingin Sanomat 10. kesäkuuta.

Kyse oli tutkimusavustaja Kimmo Niinimäen ja tietotekniikan professori Pekka Neittaanmäen raportista. He työskentelevät Jyväskylän yliopistossa.

Neittaanmäki sanoo puhelimessa, että tulos oli yllättävän dramaattinen. Hän on harmissaan nuorten aikuisten puolesta.

Joillakin alueilla erot vielä korostuvat, niin kuin juuri Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.

Näyttää siltä, että viime vuosien talouskasvu on hyödyttänyt erityisesti niitä, jotka ovat jo valmiiksi olleet vakaassa asemassa työelämässä. Ei siis uusimpia tulijoita, jotka ovat opiskelleet pitkään ja vasta siirtyneet omaa koulutusta vastaaviin töihin.

Myöhään venyvä perheiden perustaminen ja omistusasumisen suosion laskeminen, ne molemmat huolestuttavat Neittaanmäkeä. Samoin kuin yhteiskunnalle jäävät vähäisemmät verotulot.

Vakituiset työpaikat näkyvät 6B:läisillä tasaisina, hiljalleen nousevina ansioina.

Suomalaisten verotulot ovat julkisia. Vuoden 2018 verotuloista ja niistä kymmenen vuotta taaksepäin näkee, että suuri osa entisistä 6B:läisistä on joutunut monena vuonna tulemaan toimeen vähällä.

Verotulojen perusteella on vaikea päätellä elämäntilanteesta kunnolla mitään. Vasta puhelimessa selviää, tarkoittavatko 8 000 euron vuositulot korkeakouluopintoja, jaksottaista työttömyyttä vai epäsäännöllisiä töitä matalapalkka-alalla. Ansiotuloihin luetaan osa tuista ja päivärahoista, esimerkiksi opintoraha ja vanhempainpäivärahat.

Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva on luokitellut suomalaiset tulonsaajat käytettävissä olevien tulojen mukaan matalatuloisiin (vuoden 2018 tulojen perusteella alle 17 500 e/vuosi), keskituloisiin (noin 17 500–46 600 e/vuosi) ja korkeatuloisiin (yli 46 600 e/vuosi). Suomalaisista kaksi kolmesta kuuluu keskituloisiin, jotka voidaan vielä jakaa alempiin (noin 17 500–26 800 e/vuosi), keskimmäisiin (noin 26 800–35 000 e/vuosi) ja ylempiin keskituloisiin (noin 35 000–46 600 e/vuosi). Suurin osa kuuluu alempiin keskituloisiin.

Suomalaisten veronalainen mediaanitulo oli vuonna 2018 vajaat 25 000 euroa.

Luokalla olleiden veronalaiset mediaanitulot olivat vuonna 2018 noin 30 000 euroa. Se vastaa hyvin 25–34-vuotiaiden suomalaisten mediaania. Suurimmat mediaanitulot olivat Tilastokeskuksen mukaan 45–54-vuotiailla, 36 000 euroa.

6B:läisillä vakityöt näkyvät tasaisina, hiljalleen nousevina ansioina. Pääomatuloja on vain muutamalla.

Keskimäärin miehet tienaavat naisia paremmin. Monet pisimmälle kouluttautuneet ovat tuloineen vielä ammattikoulun käyneiden jäljessä. Parissa vuodessa tilanne on tosin voinut muuttua.

Yksi takarivin tytöistä löytyy Linkedinistä. ”Positiivinen ja tavoiteorientoitunut”, hän kuvaa itseään profiilissaan. Hymy on leveä, niin kuin luokkakuvassakin. Tutkinto Aalto-yliopistosta, oman alan työkokemusta parista eri firmasta. Vuositulot ovat muutamassa vuodessa nousseet yli 50 000 euron.

 

Vuoden 2009 talouden notkahduksen vaikutuksen omaan elämäänsä mainitsee yksi.

Keskirivissä, toisena oikealta istunut tyttö vastaa sähköpostilla ja kertoo, että valmistui elektroniikka-asentajaksi juuri taantuman aikaan. Palkattomiin harjoitteluihin ja kesätöihin kyllä pääsi, mutta sen jälkeen työt olivat tiukassa.

Nainen suoritti toisen tutkinnon, sisustusalalta. Sitten syntyivät lapset, esikoinen vuonna 2014 ja kuopus 2015. Lasten syntymän jälkeen suoritettu konetekniikan tutkinto ammattikorkeakoulusta kuitenkin auttoi: hänet palkattiin suunnitteluinsinööriksi, vakityöhön.

Muuten Suomen talouden isoja muutoksia on vaikea suoraan nähdä omassa elämässä. Yleinen elintaso on toki vuosikymmenten saatossa noussut.

Haastatellut kolmekymppisetkin kokevat, että heillä on parempi elintaso kuin omassa lapsuudenperheessä tai omilla vanhemmilla saman ikäisenä oli. Vertailu on tosin vaikeaa, jos itsellä ei ole asuntolainaa tai ketään elätettävää.

Lapsuusperheen elämä tuntui taloudellisesti vakaammalta, sanoo yksi haastateltavista. Hänen oma palkkansa on parempi kuin vanhemmilla oli, mutta työt ovat tähän asti olleet pätkissä. Ja hän itse on hankkinut itselleen korkeakoulutuksen, toisin kuin duunarivanhemmat.

Suurin osa kuulostaa kuitenkin tyytyväisiltä tilanteeseensa.

 

Tutkija Pasi Pyöriä Tampereen yliopistosta ei ole kovin huolissaan nykyisistä kolmekymppisistä. Hän on erikoistunut työelämään ja työmarkkinoihin.

Todennäköisesti tämänkin ikäluokan asema paranee, kun he ehtivät olla pidempään työelämässä.

Tutkimuksen valossa työelämä ei ole sanottavasti muuttunut pirstaleisemmaksi. Määräaikaisuuksia ja pätkätöitä on ollut aiemminkin, mutta täystyöllisyyden aikana niistä on kenties hermoiltu vähemmän.

Suomalaisten palkansaajien työurat ovat viime vuosikymmenten aikana pikemminkin vakaantuneet.

Talouskriisejäkin on ollut aina, Pyöriä muistuttaa. Suunnilleen kymmenen vuoden välein.

Silti palkansaajat ovat tutkimusten mukaan nyt aiempaa enemmän huolissaan työpaikkojensa puolesta. Iso muutos on tapahtunut 1990-luvun laman jälkeen.

”Kokemus työelämän epävarmuudesta on aikaisempaa yleisempää. Nimenomaan kokemus, ei välttämättä se, että elämä ja työ elämä olisivat epävarmempia, mutta se kokemus on silti tärkeää.”

Aikaisempiin sukupolviin verrattuna yhä useampi työskentelee jonkinlaisessa asiantuntijatehtävässä.

Työt seuraavat mukana kotiin ja vapaa-ajalle, ja se on muuttanut suhdetta työhön. Irrottautuminen on vaikeaa.

Jaksamisesta ja hyvinvoinnista on alettu puhua paljon.

Yksi luokan tytöistä toimi tanssijana ja tanssinopettajana, kunnes liian kova tahti romahdutti terveyden vuonna 2014, kerrotaan hänen yrityksensä verkkosivuilla. Nyt hän on kouluttautunut palautumisen asiantuntijaksi.

Hänellä on hyvinvointiyritys.

Takarivin tytöllä on liila toppi, itsevarma hymy, hiukset auki.

Hän pääsi tehtaassa vietetyn välivuoden jälkeen opiskelemaan yliopistoon valtio-oppia.

Ensimmäinen oman alan harjoittelu oli YK:ssa, Bonnissa Saksassa. Palkkaa ei saanut, rahat elämiseen piti tienata etukäteen. Hän teki töitä puhelinvaihteessa, yhteensä viisi vuotta.

”Siinä on neljä liikaa.”

Matala palkka tarkoitti sitä, että tunteja kului opiskelujen sijaan töissä.

Harjoittelua seurasi vielä toinen kotimaassa, Suomen ympäristökeskuksessa. Opiskelukavereista osa saattoi tehdä kolmekin harjoittelua.

Valmistumisen jälkeen hän pääsi oman alansa töihin, avustamaan Suomen puheenjohtajuuskautta Euroopan Unionissa.

Matkustuspäiviä kertyi vuodessa yli 80. Bryssel, Wien, Madrid, Pariisi. Työ oli vaativaa, nopeatempoista. Ja määräaikaista, se loppui helmikuussa.

Uusi paikka löytyi nopeasti. Palkka laski ja kyseessä on vuoden pätkä, mutta toimenkuva motivoi, se on vaikuttamista päätöksentekoon ympäristökysymyksissä. Ja mahdollisuudet tulevaisuudessa näyttävät lupaavilta.

Työ on tärkeää, mutta ei asia, jonka olisi tietoisesti asettanut perheen perustamisen edelle. Vaikka osa etäisistä tutuista tuntuu ajattelevan niin.

”Siitä mulle nousee karvat pystyyn. Ei se ole varsinaisesti mikään valinta.”

Koti on kämppisten, entisten opiskelukavereiden kanssa Helsingin Katajannokalla. Lähivuosien suunnitelmat ovat monella ystävistä auki.

Luokkakuvassa ison pehmoleluilveksen kanssa istuva poika kuoli vuonna 2013.

Jos 6B vastaisi tilastoja, ainakin muutama olisi tällä hetkellä työelämän ulkopuolella. Osa opiskelemassa vielä, joku hoitamassa lasta kotona ja joku työttömänä.

Osaa on vaikea saada kiinni, muutamasta ei löydy tietoja.

Yhtä tytöistä ei tavoitettu luokkakokoukseenkaan muutama vuosi sitten. Osoitteen mukaan hän asuu Pirkanmaalla. Sieltä löytyy hänen nimellään toiminimi, lastenhoitoalalta.

Kaksi ei vastaa puhelimeen eikä tekstiviestiin. Toinen asuu samalla paikkakunnalla kuin lapsena, hänestä tuli äiti nuorena. Toinen taas toisessa pienessä kunnassa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä.

Nuoruus ei suojaa vakavilta terveys- tai muilta ongelmilta.

Punainen huivi päässä kuvassa istuva tyttö vastaa puhelimeen kesken remontoinnin. Tällä kertaa veljen keittiöstä, mutta hän on alalla myös työkseen. Varmasti tulevaisuudessakin, oman työn jäljen näkeminen on niin palkitsevaa.

Kolmisen vuotta sitten hänelle tehtiin avosydänleikkaus. Toipuminen vei puoli vuotta, mutta nyt puhelimessa on iloinen ääni.

Yksi pojista, luokkakuvan nurkassa ison pehmoleluilveksen vieressä istuva, kuoli vuonna 2013.

 

”Kuuletsä mun äänen? Mulla on handsfree”, sanoo mies puhelimessa. Hän on toinen niistä, jotka sattuivat olemaan poissa koulusta, kun luokkakuva otettiin.

Tuuli kohisee, lokit kirkuvat.

Peruskoulun jälkeen hän halusi valokuvaajaksi ja lähti ammattikouluun opiskelemaan alaa. Työnäkymät saivat kuitenkin jättämään ammattitutkinnon kesken. Oli toinenkin syy. Pokeri oli alkanut kannattaa.

”Neljä vuotta mä sitten tein toimeentuloni internetpokerilla.”Hän jatkoi pelaamista armeijan aikana. Siellä päätyi kuitenkin laivastoon, siis merille. Kiinnostus heräsi.

”Sillä tiellä mä olen. Tällä hetkellä mulla on merikapteenin lopputyön kirjoitus menossa.”

Tuntuuko ala omalta, tekeekö siellä mieli pysyä jatkossakin?

”No joo ja ei.”

Merenkulkualalla meni joitakin vuosia sitten läpi sopimus, jolla nuorten suomalaisten perämiesten työehtoja heikennettiin samalle tasolle kuin EU:n ulkopuolelta tulevilla on.

Monen palkka tipahti puoleen.

Tarkoitus oli, että aloittelevien perämiesten työllistyminen helpottuisi. Uudistus ei ehtinyt osua häneen, mutta silti harmittaa.

Lisäksi pandemia muutti matkustajaliikenteen tulevaisuuden kertaheitolla epävarmemmaksi.

Jo kolme vuotta mies on kuitenkin työskennellyt talvisin jäänmurtajilla.

Instagramissa hän julkaisee komeita kuvia mereltä. Auringonlaskuja, laivaväylien halkomia jääkenttiä, nopeutettuja videoita miehistä työskentelemässä kannella.

Töihin vaikuttaa tulevaisuudessa myös toinen globaali kehityskulku, ilmastonmuutos.

Jäätä on Suomessa vähemmän ja se on heikompaa, murtajia ei tarvita ehtä paljon kun aiemmin. Jäänmurtajien kausi on lyhentynyt jo keskimäärin kuukaudella.