Suru-uutisia rintamalta 1944 – ”Miten mummi kesti?”

Hanna Jensenin mummi oli yksivuotiaan äiti ja odotti toista lasta, kun hän sai kirjeen rintamalta.

historia
Teksti
Hanna Jensen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

”Olenko näyttänyt sinulle tätä kirjettä?”, äiti kysyy minulta huolettomasti kotonaan Helsingin Lauttasaaressa. Hän ojentaa kaksi keltaista, haurasta paperia.

Ei, en ole nähnyt kirjettä aikaisemmin.

Toisen paperin vasen yläkulma on repeytynyt kymmenen sentin matkalta. Oikeassa yläkulmassa lukee ”Rintamalta 16.8.1944”. Tajuan heti. Siinä kirjeessä kerrotaan mummilleni Elsa Pehkoselle, että hänen miehensä on kadonnut rintamalla, todennäköisesti kaatunut.

Tartun kirjeeseen hanakasti. Olen 44, siinä iässä, jolloin edesmenneiden sukulaisten kohtalot etenkin sodassa kiinnostavat. Mutta päällimmäinen ajatukseni on: Hyvä luoja, mummi oli vain 25-vuotias.

Sinä aikana ei tunnettu kriisiapua. Kun kirje on saapunut, äiti on ollut alle yksivuotias ja mummi uudestaan raskaana.