Tohtorit suomen kursseille

Tuoreista tohtoreista iso osa on jo ulkomaalaisia, mutta professoreista enää harva. Yliopistoissa pohditaan, kuinka niihin houkutellut osaajat myös pidetään Suomessa.

kotimaa 22.07.2021 18:00
Karoliina Paananen
Helsingin yliopiston päärakennus.
Helsingin yliopiston päärakennus. © Vesa Moilanen/Lk

Suomessa on keskusteltu pitkään kansainvälisten huippuosaajien houkuttelemisesta, ja yliopistoihin ulkomaalaisia työnhakijoita riittää: opetushallinnon Vipunen-tilaston mukaan vuonna 2019 yhteensä 75 prosenttia yliopistojen työnhakijoista oli ulkomaalaisia, ja vuonna 2020 heidän osuutensa työntekijöistä oli 26 prosenttia.

Mutta mitä pidemmälle akateemisilla uraportailla edetään, sitä pienemmäksi ulkomaalaisten työntekijöiden osuus jää.

Vuonna 2020 kaikissa Suomen yliopistoissa ensimmäisen tutkijaportaan (väitöstutkijat) henkilökunnasta ulkomaalaisia oli 39 prosenttia ja toisen (tutkijatohtorit) 33. Kolmannella portaalla (esimerkiksi yliopistonlehtorit) vastaava luku oli 15 prosenttia, neljännellä (esimerkiksi professorit) enää yhdeksän.

 

Keskeinen kehityskulkua selittävä syy on kielitaito, kertoo Tieteentekijöiden liiton erityisasiantuntija Miia Ijäs-Idrobo.

Sisältö