Täysin palvellut
Anestesialääkkeitä, verinäytteitä, tietokoneruudun tuijottamista. Jutta teki uran koe-eläimenä. Päästäänkö eläinkokeista koskaan eroon?
Kun beagle vietiin tutkimushuoneeseen, se osasi käydä makuulle vaahtomuovipatjalle ja asettaa päänsä leukanojaa vasten.
Sen edessä, 70 sentin päässä tietokonenäytöllä, alkoi näkyä ihmisten ja koirien kuvia. Se katsoi kuvia parin minuutin jaksoissa, parikymmentä minuuttia kerrallaan. Silmänliikekamera rekisteröi sen katseen kohdistumista.
Koiraa ei pidetty kiinni, vaan se oli koulutettu pysymään paikoillaan. Palkkioksi se sai namipaloja.
Jutta-beagle oli koe-eläin Helsingin yliopistossa, Viikin koe-eläinkeskuksessa. Se oli mukana koirien käyttäytymisen tutkimuksissa. Jutta joutui myös pistettäväksi: siltä otettiin verinäytteitä ja annettiin rauhoittavaa ainetta. Se nukutettiin tutkimuksessa, jossa testattiin anestesialääkkeen annostusta.
Jutta oli syntynyt vuonna 2007 Saksassa koe-eläimiä kasvattavassa laitoksessa ja elänyt pääosan elämästään Viikissä, kahdeksan beaglen laumassa. Kennelissä oli valkeat seinät, betonilattia, makuupeti ja virikeleluja. Koirilla oli lisäksi seinällinen ulkotarha, josta ei nähnyt maisemia. Ne eivät olleet koskaan käyneet lenkillä. Hoitajat kutsuivat niitä nimillä, jotka kaikki alkoivat J-kirjaimella.
Jutan elämä olisi voinut päättyä lopetuspiikkiin, kun se oli palvellut aikansa. Mutta kun lakimuutos mahdollisti koe-eläimen luovuttamisen lemmikiksi, yliopisto päätti antaa beaglet koteihin vuonna 2015.
Ensin pitää riisuutua alusvaatteisilleen ja pukea päälle laitoshaalarit ja -sukat, myssy, kumikäsineet ja kirurginmaski. Sitten ilmasuihkuun: kehosta puhalletaan pois mahdolliset taudinaiheuttajat. Näin tehdään jokaiselle ihmiselle, joka menee koe-eläintiloihin Viikissä.
Huoneessa haisee miedosti hiiri. Telineissä on läpinäkyviä muovihäkkejä. Yhteen telineeseen mahtuu kymmenen häkkiä päällekkäin ja kahdeksan rinnakkain.
Telineitä on 16, jokaisessa häkissä on hiiriä. Sosiaalisina eläiminä niitä ei saa pitää yksin, paitsi jos ne eivät tule toimeen lajitoverien kanssa. Aika moni on yksin, koska etenkin parittelemaan päässeet urokset tahtovat tapella.
Hiirien elintila on pieni, mutta vielä pienempi se on toisessa huoneessa elävillä rotilla, jotka eivät pysty häkissä kurottumaan takajaloilleen.
Häkit on merkitty erivärisin lapuin ja koodein, jotka kertovat, missä tutkimuksessa mikäkin hiiri on mukana.
Tiede etenee harppauksin, mutta jokin ei ole muuttunut: eläimet häkeissä, tutkimushuoneissa ja leikkauspöydillä.
Menneiden vuosikymmenten eläinkoekuvastoon kuuluivat kanit, joiden silmiä ärsytettiin meikkituotteilla. Viimeisetkin kosmetiikan eläinkokeet loppuivat EU-maissa vuonna 2013, mutta muutoin koe-eläinten käyttö ei näytä hiipuvan.
Teollisuuden kemikaalien ja lääkkeiden turvallisuustestauksiin käytetään eläimiä, mutta valtaosa eläinkokeista on yliopistojen tieteellistä perustutkimusta, paljon myös soveltavaa tutkimusta, kuten lääkekehitystä.
Esimerkiksi syöpää voidaan tutkia ruiskuttamalla hiireen syöpäsolukkoa, minkä jälkeen seurataan hoitojen vastetta.
Helsingin yliopiston koe-eläinkeskuksella on myös oma muuntogeeniyksikkö, jonka kasvattamien hiirien ja rottien perimää on muokattu. Koe-eläin voidaan esimerkiksi altistaa sairastumaan diabetekseen tai Parkinsonin tautiin.
Paine eläinkokeiden vähentämiseksi ja korvaamiseksi kasvaa. Jo vuonna 2010 EU:n koe-eläindirektiivissä kirjattiin lopulliseksi tavoitteeksi päästä niistä kokonaan eroon.
Tavoite näyttää kaukaiselta. Vaikka eläinkokeita on korvattu muilla menetelmillä, geeniteknologian kehitys on jopa lisännyt eläinkokeita.
Viime vuosikymmenellä Suomessa käytettiin vuosittain 100 000–170 000 koe-eläintä, joskaan tuolloin mukaan ei laskettu kaloja kuten nyt.
Toissa vuonna Suomessa tehtiin eläimille 102 575 toimenpidettä: keskimäärin 280 vuoden jokaisena päivänä. Lisäksi melkein 170 000 eläintä eli laboratorio-oloissa ilman toimenpiteitä, osa geenimuunnosta kantaen.
Suomessa 70 prosenttia eläinkokeista tehdään yliopistoissa. Yliopistojen ohella isoimmat koe-eläinlaboratoriot on Luonnonvarakeskus Lukella, lääkeyhtiö Orionilla ja tutkimuspalveluita Kuopiossa tarjoavalla Charles River DRS Finlandilla.
Koko EU:ssa eläinkokeita tehdään vuosittain yli 11 miljoonaa: suuri osa hiirillä ja rotilla, mutta osa myös kaneilla, kanoilla, sioilla, lampailla, koirilla tai kaloilla. Eläinkokeet isoilla apinalajeilla kiellettiin EU:ssa vuosikymmenen alussa, mutta pieniä kädellisiä käytetään tuhansia joka vuosi.
Asenteet kokeita kohtaan kiristyvät. Nyt puhutaan muun muassa seeprakalojen paremmasta kivunlievityksestä ja kananmunien – kuoriutumattomien sikiöiden – käytön etiikasta.
Samaan aikaan maailmassa tehdään kokeita, joiden luulisi jo olevan historiaa.
Toissa vuonna Suomessa tehtiin eläimille 102 575 toimenpidettä: keskimäärin 280 vuoden jokaisena päivänä.
Pitkähäntäiset jaavanmakakit ovat älykkäitä ja sosiaalisia eläimiä, joita Balilla vierailevat turistit kohtaavat retkillään. Niillä on opittuun kulttuuriin viittaavaa käytöstä, kuten eräänlaista kaupankäyntiä: eräällä temppelialueella ne varastavat turisteilta hattuja, aurinkolaseja ja kameroita ”pantiksi” ja luovuttavat ne takaisin herkkupalaa vastaan.
Vuonna 2014 kymmenen makakiapinaa tuotiin testilaboratorioon Yhdysvaltojen Albuquerquessa. Niistä kukin suljettiin ilmatiiviiseen koppiin. Apinan piti olla kopissa kolme tai neljä tuntia, ja viihdykkeenä oli piirrettyjä elokuvia. Koppiin johdettiin pakokaasua Volkswagen Beetlestä.
Makakien käyttö pakokaasukokeessa nosti skandaalin, kun se viime vuonna tuli julkisuuteen. Eurooppalaisen autoalan lobbausjärjestön teettämän kokeen tarkoituksena oli todistaa uuden dieselauton päästöjen haitattomuutta. Eettistä ristiriitaa lisäsi se, että apinoita käytettiin huijauksen välikappaleena: koeautoon oli asennettu päästöjä vääristelevä ohjelmisto.
EU:ssa kädellisten käyttöä koe-eläiminä on pyritty minimoimaan vain vakavimpien sairauksien ja niihin tarkoitettujen hoitojen tutkimiseen.
Yhdysvalloissa apinakokeita tehtiin toissa vuonna enemmän kuin koskaan 1970-luvulta alkavien tilastojen mukaan, lähes 76 000. Mukana on tarpeettomiksi kritisoituja kokeita. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA teki viime vuoteen asti tutkimusta, jossa apinoilla testattiin nikotiiniriippuvuutta.
Suomessa jokainen koe-eläimelle tehtävä toimenpide vaatii luvan aluehallintoviraston alla toimivalta hankelupalautakunnalta, joka punnitsee odotettavaa hyötyä suhteessa eläimen kokemaan kärsimykseen.
Toissa vuonna vajaa puolet toimenpiteistä oli lieviä, kuten verikoe tai kuvantaminen.
Kolmasosassa eläimille aiheutettiin kohtalaista haittaa, esimerkiksi kirurginen operaatio. Helsingin Viikissä koenavetan lehmän kyljessä on voinut nähdä tulpalla suljetun aukon, pötsiavanteen. Se on tehty rauhoitetuille lehmille paikallispuudutuksessa ja sen avulla tutkitaan, millainen rehu on lehmille parasta.
Vakavaa haittaa, kuten kallovamma, koitui 8,5 prosentissa toimenpiteitä. Osaa eläimistä tutkittiin vasta lopettamisen jälkeen.
Eläinten käytön eettiset ongelmat eivät ole ainoa syy pyrkiä vähentämään eläinkokeita.
Myös niiden luotettavuutta on kyseenalaistettu, samoin tehokkuutta suhteessa hintaan.
Sen piti olla turvallinen testi. Vuonna 2006 saksalainen lääkevalmistaja TeGenero testasi lääkettä, joka hoitaisi leukemiaa, nivelreumaa ja MS-tautia. Lääke oli jo osoittautunut apinoille tehokkaaksi ja turvalliseksi.
Kuusi tervettä brittiä sai lääkettä hyvin pienen annoksen, viidessadasosan siitä, mitä koe-eläimet olivat saaneet suhteessa painoonsa.
Muutaman minuutin kuluttua testattavat alkoivat tuntea hengenahdistusta ja räjähtävää tunnetta päässään. He turposivat, alkoivat oksentaa ja ripuloida. Pian kaikki olivat teho-osastolla.
Myös talidomidi vaikutti eläinkokeissa turvalliselta. Raskauspahoinvointiin 1960-luvulla käytetty lääke kuitenkin aiheutti vakavia epämuodostumia syntyville lapsille.
Tällaiset katastrofit ovat harvinaisia, mutta muistuttavat, että eläimet ja ihmiset eivät reagoi samoihin kemikaaleihin samalla tavoin.
Lääke-ehdokkaista yli 85 prosenttia kaatuu siinä vaiheessa, kun niitä aletaan testata ihmisillä. Eläimillä lupaavat lääkkeet eivät tehoakaan ihmiseen, tai eläimelle turvallinen onkin haitallinen ihmiselle.On arvioitu, että eläinkokeet ennustavat kemikaalien haitallisia vaikutuksia ihmisessä vain noin 50 prosentin varmuudella.
Toisaalta eläimille ovat haitallisia monet ihmisille sopivat lääkkeet aspiriinista lähtien. 37 prosenttia ihmisille turvallisista lääkkeistä aiheuttaa syöpää jyrsijässä.
Hyvin pienet sydämet sykkivät Tampereen yliopistolla. Niiden paikka on soluhotelliksi kutsutussa harmaassa kaapissa lääketieteen Arvo-talon neljännessä kerroksessa.
Sydämet ovat halkaisijaltaan puoli senttiä, ja ne kasvavat soluviljelyalustalla.
Ne eivät ole kuuluneet millekään elävälle olennolle, mutta ne koostuvat oikeista ihmisen sydän- ja verisuonisoluista.
”Ihmissolut ennustavat ihmistä. Jos halutaan tehdä koiralääkkeitä tai hevoslääkkeitä, koira tai hevonen ennustaa silloin paremmin”, sanoo professori Tuula Heinonen.
Heinonen johtaa Ficam-tutkimusyksikköä, joka kehittää eläinkokeita korvaavia menetelmiä.
Niille on Heinosen mukaan huutava tarve.
”Eläinkokeiden luotettavuus on kolikonheiton tasoa”, hän sanoo.
Heinonen aloitti uransa 1980-luvulla eläinkokeiden parissa toksikologina: hän työskenteli Työterveyslaitoksella ja testasi hiirillä ja rotilla aineiden syöpävaarallisuutta.
”Silloin ei ollut tietoa, että ihmisen ja eläimen aineenvaihdunnan ja biologisten prosessien ero on niin merkittävä.”
Heinonen saa minisydämien viljelyn kuulostamaan yksinkertaiselta. Pannaan sydänsolut alustalle verisuonirakenteen päälle. Annetaan soluille ruokaa: esimerkiksi aminohappoja, sokeria ja suoloja. Oikeissa olosuhteissa solut alkavat jakautua ja järjestyä omatoimisesti.
”Niitä ei tarvitse mitenkään ohjailla. Ensin muodostuu verisuonistopohja, ja parissa päivässä sydän alkaa sykkiä. Viikossa se on valmis.”
”Eläinkokeiden luotettavuus on kolikonheiton tasoa.”
Sydänsoluja tutkijat ostavat kansainvälisistä solupankeista. Verisuonimateriaalia saadaan lähempää, tien toiselta puolelta Taysin synnytyslaitokselta. Tamperelainen synnyttäjä voi luovuttaa napanuoran tutkimuskäyttöön, jolloin sen soluista voidaan tehdä verisuonisoluja. Rasvaimupotilaat luovuttavat rasvasoluja.
Minisydämellä voidaan nähdä esimerkiksi, miten lääkeaine vaikuttaa sydämen sähkökäyrään ja siitä mitattavaan QT-aikaan. Lääkekehityksessä tämä on hyvin tärkeä tieto, sillä QT-ajan pidentyminen voi altistaa rytmihäiriöille ja pahimmillaan johtaa äkkikuolemaan.
Pelkällä verisuonimallilla pystytään mittaamaan aineen verisuonia supistavaa vaikutusta, mikä on syöpäkasvaimen torjunnassa tavoiteltu asia mutta sikiön kehitykselle kohtalokasta.
Ficam tarjoaa testaus- ja tutkimuspalveluita yrityksille ja tutkimusryhmille. Sydänmalli on hiljattain saanut patentin Euroopassa, ja patentti on haussa USA:ssa ja Kiinassa. Verisuonimalli on jo käytössä.
Suurin puute vaihtoehtoisissa menetelmissä on se, että ne mallintavat vain yhtä osaa monimutkaisessa elimistössä.
Viikin koe-eläinkeskuksen johtaja, professori Pirjo Laakkonen tuntee Ficamin mallit. Hänen mukaansa ne voivat sopia esimerkiksi aineiden haitallisuuden ja turvallisuuden testaamiseen.
”Meidän perustutkimuksemme on kuitenkin hirveän erilaista kuin toksikologia. Heille riittävät yksinkertaisemmat mallit”, Laakkonen sanoo.
Mallien ongelma on se, että pitää tietää, mitä haetaan.
Helsingin yliopiston tutkijat löysivät hiirikokeiden avulla silmän imusuonirakenteen, jota ei aiemmin tunnettu. Siitä voi olla apua silmänpainetaudin hoidossa.
”Löydöstä ei olisi tehty pelkillä solumalleilla”, Laakkonen sanoo. ”Sellaista ei osata mallintaa, jonka olemassaolosta ei tiedetä.”
Syöpälääkekehityksen alhainen onnistumisprosentti ei Laakkosen mukaan johdu välttämättä siitä, että hiiri olisi huono malli. Syövät vaativat yksilöllisiä hoitoja, eikä sama hoito tehoa kaikkiin. Tärkeä edistysaskel ovatkin menetelmät, joissa potilaan omaa syöpäkudosta kasvatetaan laboratoriossa ja siihen kokeillaan täsmälääkitystä.
”Malli on aina malli, solumallit kuten eläimetkin. Pitää olla tietoinen mallin rajoituksista”, Laakkonen sanoo.
Ennen eläinkokeita tietoa hankitaan muilla menetelmillä. Helsingin yliopiston tutkijat julkaisivat juuri solumallin, joka mallintaa aivoja vierasaineilta suojelevaa veri-aivoestettä. Sillä voidaan tutkia aivokasvainten hoitoja, sillä veri-aivoeste estää myös monia lääkkeitä kulkeutumasta verenkierrosta aivokasvaimiin.
Mutta jossain vaiheessa joudutaan menemään eläimeen, kokonaiseen monimutkaiseen organismiin.
”Kaiken sen mallintaminen ei tällä hetkellä onnistu, enkä tiedä, onnistuuko koskaan.”
EU:n tavoite päästä eroon eläinkokeista on Laakkosen mielestä epärealistinen.
”Jos haluttaisiin jostain syystä lopettaa eläinkokeet Euroopassa, niitä tehdään varmasti muualla maailmassa. Sen jälkeen meiltä katoaa kontrolli siihen, miten niitä tehdään.”
Kokonainen ihmiskeho petrimaljalla – monikudosmalli verenkiertoineen – ei ole scifiä. Se voisi korvata eläinkokeet.
Body-on-a-chip. Ihmiskeho petrimaljalla. Voisiko kokonaisen elimistön kasvattaa laboratoriossa ihmissoluista ja siten korvata eläinkokeet?
Aivan scifiä ajatus ei ole.
Tampereen yliopistossa professori Minna Kellomäki johtaa huippuyksikköä, joka kehittelee monikudosmalleja verenkiertoineen ja hermotuksineen.
Jos saadaan kehitettyä oikean kehon reaktioita jäljittelevä malli, eläinkokeita voidaan korvata esimerkiksi sairauksien ja lääkeaineiden tutkimuksessa ja tuotekehityksessä – jos myös viranomaisvaatimukset mahdollistavat tämän.
”Itse luonnollisesti toivon, että pääsisimme ajan mittaan korvaamaan joko kokonaan tai hyvin suuren osan eläinkokeista”, Kellomäki sanoo.
Ficamin Tuula Heinosen mukaan yhteiskunnalle koituisi iso hyöty, jos resursseja käytettäisiin eläinkokeettomiin menetelmiin. Ne eivät välttämättä ole halvempia etenkään kehitysvaiheessa, mutta pidemmän päälle niistä koituisi valtavat säästöt.
Amerikkalaisen Altex-tiedejulkaisun artikkelin hintaesimerkeissä sikiövaarallisuustesti rotilla maksaa 50 000 dollaria, eläinkokeettomalla menetelmällä 15 000 dollaria, kaksivuotinen syöpävaarallisuustesti rotilla 700 000 dollaria, soluviljelyllä 22 000 dollaria.
Lääkekehityksessä suurimmat säästöt tulisivat siitä, että hyvin ennustavilla, ihmissoluista peräisin olevilla malleilla saataisiin nopeammin parhaat lääkekandidaatit jatkoon.
Heinosen mukaan ongelmia on vielä asenteissa.
Eläinkokeilla on pitkä historia. Monen tutkijan työ ja ura perustuvat niihin. Monet arvostetut tieteelliset julkaisut vaativat, että artikkeli pohjautuu myös eläinkokeilla tutkittuun tietoon.
”Ajatus on yhä se, että oikea tieto saadaan eläinkokeista.”
Toinen ongelma on saada menetelmät laajaan käyttöön. Monilla tutkijoilla on hyviä eläinkokeettomia malleja, mutta koska niitä ei ole standardoitu, niitä ei saada muiden hyödyksi.
Tätä Ficam haluaa muuttaa. Yksi sen tehtävä on auttaa tutkijaryhmiä testien validoinnissa ja standardoinnissa. Niitä voitaisiin saada esimerkiksi lain vaatimiin turvallisuustesteihin.
”Eläimet ovat tehneet meille hyvän palveluksen. Mutta sen on aika muuttua”, Heinonen sanoo.
Omakotitalon ulkotarhassa Sipoossa haukkuu kaksi koiraa. Sisällä Jutta-beagle seuraa emäntäänsä Mari Rusasta.
Jutta loikkii ja läähättää, kun Rusanen panee ruokaa sen kuppiin. Vielä 12-vuotiaanakin se intoilee joka ateriasta kuin ei olisi ennen ruokaa nähnyt.
Kun Jutta 8-vuotiaana tuli koe-eläinkeskuksesta Rusasten kotiin, se oli arka mutta utelias, pentumainen.
”Semmoinen hömpöttäjä, että toiset koirammekin vähän ihmettelivät”, Rusanen kertoo.
Jutta hätkähti lähes kaikkea: märkää lunta, sitä, kun hiekka vaihtui nurmeksi, kahvikuppia emännän kädessä.
Rusanen oli kuullut koe-eläinten luovutuksesta tuttavaltaan ja kirjoittanut hakemuksen Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitolle, joka välitti beaglet kokeneille koiranomistajille. Hän sisusti Jutalle oman huoneen: portilla varustetun, sähköjohdoista riisutun. Koska Jutta oli elänyt suljetussa tilassa, sen oli ensin parasta tottua yhteen huoneeseen.
Jutan lihakset olivat alussa heikot. Se piti nostaa pienenkin puron yli. Välillä se jähmettyi paikoilleen eikä suostunut liikkumaan. Tajuntaan tulvi kerralla aivan liikaa uusia hajuja, ääniä ja tuntemuksia.
”Mutta tosi hyvin Jutta otti maailman hanskaan. Puolen vuoden jälkeen se oli jo ihan eri koira”, Rusanen sanoo. Nyt Jutta kulkee reippaasti hihnassa kahden koirakaverin, Leevin ja Kajsan, vierellä ja nousee talon takaa ylös mäkeä tutulle lenkkipolulle. Se on ”suurin piirtein” sisäsiisti ja noudattaa käskyjä ”vaihtelevasti”.
Rusanen on kannustanut Juttaa luottamaan ihmisiin ja toisiin koiriin, iloitsemaan elämästä.
”Se on paljon tärkeämpää kuin osata pari temppua.”