Vähän uljaampi menneisyys
Suomen muinaisista kuningaskunnista ja varhaisesta korkeakulttuurista on vaiettu, kertovat lukuisat nettilähteet. Internetissä eivät leviä vain valeuutiset, vaan myös valehistoria.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
”Pohjoismaiset saagat tiesivät kertoa Suomen valtakunnasta ja sen kuninkaista, jotka mm. valloittivat Skandinavian niemimaan atlanninpuoleisen rannikon, ja perustivat sinne valtion, joka nimettiin valloittajansa, suomalaisten kuninkaanpojan Norrin, mukaan Norjaksi, kuten Snorri Sturlusson kertoo Fundinn Noregr-saagassa. Suomalainen kouluhistoria ei kerro tätä, eikä paljon muutakaan.”