Suomalainen sotalaiva ensi kertaa Afrikan vesillä – Miinalaiva Pohjanmaa purjehti Adeninlahdelle

SK:n arkistoista: Pohjanmaa suojasi ruokakuljetuksia Somaliaan ja jahtasi merirosvoja.
Kotimaa 3.1.2016 09:45

Keitä tällä kertaa? Kalastajien, merirosvojen, salakuljettajien ja reittikuskien veneet muistuttavat toisiaan – ja vaihtavat usein rooliaan. © Hannu Pesonen

Miinalaiva Pohjanmaa romutetaan. Viisi vuotta sitten se osallistui Atalanta-operaatioon, jonka tarkoituksena oli turvata elintarvikekuljetukset Somaliaan ja torjua merirosvous Afrikan sarvessa. Toimittaja Hannu Pesonen oli mukana, kun Pohjanmaa saapui Djiboutin satamaan tammikuun lopussa 2011.

Suojelun tarpeessa. Adeninlahdella kulkevat kauppalaivat ovat Somalian rannikon merirosvojen tärkeintä riistaa.

Suojelun tarpeessa. Adeninlahdella kulkevat kauppalaivat ovat Somalian rannikon merirosvojen tärkeintä riistaa.

DJIBOUTI, ADENINLAHTI – Konekiväärin takaa näkyy vain sininen viivasuora horisontti. Välillä muita korkeampi aalto kaartaa taivaanrannan kummuksi.

Komentokannen vahtimiehen aurinkolasit taittavat Adeninlahden aaltojen sokaisevimman välkkeen. Parinsadan metrin mittainen rahtilaiva, pitkä kylki ruosteenpunaista ja mustaa, liukuu kaukana näkökentän poikki. Toinen seuraa.

Miinalaiva Pohjanmaa etenee 29. tammikuuta 2011 lopputaivaltaan kohti Afrikan sarvessa sijaitsevaa Djiboutia. Siellä sijaitsee EU:n merikuljetusten suojeluhankkeen Operaatio Atalantan maatukikohta, josta Suomen merivoimien lippulaiva hakee pian ensimmäisen tehtävänsä.

Muutama tunti aiemmin alus on ottanut ensikosketuksen Afrikan rannikkoon Doralehin öljysatamassa, yli kolme viikkoa aiemmin Upinniemestä alkaneen siirtymämatkan jälkeen.

Yhtäkkiä vahtimies valpastuu. Nopea puuvene, skiffi, kiitää keula korkealla vaahtoa halkoen Pohjanmaan keulan editse. Mustia päitä keikkuu laidasta laitaan.

Tyypillinen vene, joita Somalian rannikolta partioivat merirosvot usein käyttävät.

Onko kyse merirosvoista? Ei. Ehkä.

”Skiffejä käyttävät myös paikalliset kalastajat. Veneiden kalastusvälineet näyttävät kaukaa singoilta, joten erehdyksiä tulee”, sanoo Pohjanmaan päällikkö, Operaatio Atalantan suomalaisosastoa johtava komentaja Mika Raunu kiikaroidessaan komentosillalla.

Tämä skiffi näyttää viattomalta.

 

Operaatio Atalanta on Euroopan unionin ensimmäinen merillä toimiva kriisinhallintahanke.

EU Navfor on jäsenmaiden sota-aluksista koottu laivasto, ja sen puitteissa EU on suojellut joulukuusta 2008 lähtien Maailman elintarvikeohjelman WFP:n avustuskuljetuksia Somaliaan ja turvannut kauppamerenkulkua Adeninlahdella ja Intian valtamerellä.

Somalian rannikon tukikohdistaan iskevien merirosvojen hyökkäily on tällä alueella kiivainta maailmassa.

Yhtään Operaatio Atalantan saattamaa WFP:n alusta ei ole kaapattu, mutta merirosvot ovat oppineet nopeasti hakemaan saaliinsa muualta. Kansainvälisistä suojelutoimista huolimatta laivakaappaukset ovat kiihtyneet parin viime kuukauden aikana.

Pelkästään tammikuussa rosvot kaappasivat kuusi alusta. Kaikkiaan merirosvojen vankeina on nyt 30 alusta ja yli 700 miehistön jäsentä, laskee EU Navfor. Määrä on selvästi enemmän kuin vuosi sitten.

Merirosvot siirtävät toimintaansa rannikolta avomerelle sekä etelämmäksi, aina Mosambikin edustalle asti. Sota-alusten on seurattava perässä.

EU Navforin toiminta-alue on valtava, neljä miljoonaa neliökilometriä eli kaksitoista Suomea. Laivasto-osasto koostuu nyt viidestä fregatista ja Pohjanmaasta.

”Aivan kuin Euroopan alueella olisi kuusi poliisiautoa ottamassa kiinni rikollisia”, Raunu vertaa. ”Kauppalaivoja on valtavasti, sotalaivoja vähän. Emme tule juuri näkemään toisiamme.”

EU:n alukset eivät tosin ole ainoita valvojia. Samoilla vesillä partioivat Yhdysvaltain, Naton, Kiinan, Venäjän, Japanin, Etelä-Korean, Malesian ja Intian sota-alukset.

 

Suomalainen kriisinhallintajoukko Intian valtamerellä (SKJI) on poliiseista pienimpiä, muttei merkitykseltään vähäisin: omalla toiminnallaan se vapauttaa suurempia Atalantan sota-aluksia aavoille ulapoille.

”Tehtävämme on alkuvaiheessa suojata kauppameriliikennettä Adeninlahdella. Hyvin nopeasti alamme myös suorittaa alusten saattotehtäviä. Ne ovat päätehtäviämme, merirosvojen takaa-ajo ja vangitseminen eivät. Käsitän kyllä, miksi mielikuva on syntynyt”, komentaja Mika Raunu sanoo.

”Jos Afganistanin rauhanturvahanketta kuvailtaisiin siten, että siellä ollaan Taleban-jahdissa, se ei herättäisi suurta innostusta yleisössä. Mutta merirosvojahti-käsitteeseen liittyy romantiikkaa”, hän hymähtää.

Kaikkeen on silti varauduttava.

Aluksen sirpalesuojausta on lisätty. On rakennettu aurinkosuojia, hiekkasuodattimia, lisäilmastointi miehistötiloihin, paremmat satelliittiyhteydet, pää- ja apukoneet huollettu.

Omavaraisuus on tärkeää: käänteisosmoosilaite tuottaa merivedestä 10 000 litraa makeaa vettä vuorokaudessa, lääkintävalmius vastaa terveyskeskuksen sivuvarustusta, pihvilihaa on pakkasessa.

Miinat tosin on poistettu kyydistä.

”Sotalaivat on tehty siten, että niillä voi ampua kauas. Nyt onkin edessä uhka, että meitä ammutaan konekiväärillä sadan metrin päästä. Toisaalta ei ole vedenalaista uhkaa eikä ilmauhkaa.”

 

Djiboutin satama lähestyy.

Kahden kumiveneen tuntumaan kerääntyy kymmenkunta miestä. Pohjanmaan suojaus- ja tarkastusjoukkue valmistautuu maihintuloon.

Juuri tämä ryhmä lähtee tarkastamaan vieraita aluksia ja veneitä, nousevat tarvittaessa rahtialuksiin suojausosastoiksi sekä valvovat alusta satamassa. Työ on äärimmäisen fyysistä; yksin aseistus ja varustus painavat 25 kiloa. Joukko koostuu huippukoulutetuista erikoismiehistä.

Sotilaiden lähettäminen kauppa-aluksille on juridinen haaste, Raunu myöntää.

”Kun suomalainen sotilas nousee Panaman kauppalaivan kannelle, hän on Panaman lainsäädännön alainen. Toisin sopiminen edellyttää lippuvaltiosopimusta, eikä sellaisia Suomella ole. Mutta meidän tehtävämme on suojella saattueita, ja jos tositilanteessa on tarve lähettää miehiä alukselle, teen sen.”

WFP:n avustusalusten saattaminen ja suojaaminen on haastava tehtävä myös saattueiden suunnittelijoille. WFP:n vuokraamat alukset ovat hitaita, huonokuntoisia ja epäluotettavia ja lähtevät usein reitilleen aikataulusta myöhässä.

”Se ei välttämättä ole kenenkään syy. Riittää, että Mombasassa sataa – silloin laivan kansiluukkuja ei avata, ettei vilja kastuisi. Eikä alusten kunto ole ihme, sillä ne on vuokrattava kohtuukustannuksin. Jos vaikka Finnlinesilta kysyttäisiin, vuokraisitteko aluksen Mogadishuun, se tuskin pikkurahalla lähtisi.”

Pohjanmaan keula puhkoo helposti loivia maininkeja.

Intian valtameren koillismonsuunin navakat tuulet ovat tyyntymässä, ja lähiviikkoina ne laantuvat lähes tyystin.

Enää ei kannella tai ahtaissa sisätiloissa tarvita sellaista ”merijalkaa” kuin alkumatkasta hyisellä Itämerellä: höykytys oli melkoinen, suuri osa noin 90 hengen miehistöstä merisairasta – varsinkin se kolmannes joukosta, jolle meri on tähän asti ollut tuttu lähinnä ruotsin- tai tallinnanlaivan käytäviltä.

Pohjanmaa lähti Atalanta-operaatioon Upinniemestä 5. tammikuuta 2011.

Pohjanmaa lähti Atalanta-operaatioon Upinniemestä 5. tammikuuta 2011.

Tulomatka sujui silti hyvin, ja Raunua huvittaa tiedotusvälineissä noussut kohu aluksen evävakaimen rikkoutumisesta. Yli 30 vuotta vanhan aluksen merikelpoisuutta epäiltiin.

Kyse on kuitenkin lisävarusteesta, joka helpottaa elämää mutta jota ilman alukset ovat tulleet toimeen vuosisatoja.

”Sotalaivoissa on kahdennettuja ja kolmennettuja järjestelmiä, jotka mahdollistavat häiriytymättömän toiminnan. Ja ainahan sotalaivassa on joku paikka rikki, se on ihan normaalia. Meillä on pitkä kokemus laivasta. Tiedetään mitä siinä on, ja mihin voi luottaa. Jos Kosovossa Pasi-miehistönkuljetuspanssarivaunu ajaa ojaan, ei koko tehtävä vaarannu. Mutta jos laiva pysähtyy, koko operaatio seisahtuu.”

Kaikki toiminta laivassa pyörii kolmessa vahdissa: vahti, varavahti ja lepovuoro, neljä tuntia kerrallaan. Vaikka tulevaa tehtävää harjoiteltiin joka päivä, miehistön paineensietokyky ja tehtävien omaksuminen osoittautuivat hyviksi, Raunu kiittää.

Tuleva tyyni keli helpottaa elämää ja oloa laivalla, mutta ei Pohjanmaan tehtävää. Kun aallokko madaltuu, skiffien kulku avomerellä on helpompaa. Merirosvojen hyökkäyksiä kirjattiin tammikuussa yli 30, ja lähikuukausina tahti todennäköisesti vain kiihtyy.

”Nyt on ikään kuin meidän vappumme: ihmiset laskevat veneensä vesille. Merirosvous noudattaa tilastollisesti täysin monsuuneja. Kun tuuli tyyntyy, merirosvous kasvaa ja suojaustarve lisääntyy. Siksi me olemmekin täällä juuri nyt. Toukokuussa pois lähtiessämme etelämonsuuni alkaa voimistua, aallot nousevat kuusimetrisiksi ja merirosvous vähenee taas.”

Pohjanmaan partiovesillä liikkuu muutenkin kirjavaa seurakuntaa: kalastajia, pakolaisia, ihmissalakuljettajia, khat-huumetta kuljettavia dhow-purjealuksia.

Kerran ruotsalainen sotalaiva tapasi Adeninlahdella aluksen, joka ajelehti satojen kamelien lastissa ilman miehistöä.

 

Afrikan rannikko siintää jo. Autiomaan karuja hiekkakukkuloita, valkeita matalia rakennuksia jotka kasvavat hitaasti kaupungiksi: Djibouti.

Raunulle näky on tuttu, hän valmistautui Pohjanmaan operaatioon toimimalla neljä ja puoli kuukautta ruotsalaisessa Carlskrona-aluksessa esikuntatehtävissä. Muille näky on uusi: kun laiva pari päivää sitten kulki Suezin kanavan läpi, olivat kaikki ensikertalaisia.

Satamanosturien alla odottaa punaisten ja keltaisten valtavien legopalikoiden muuri. Palikat kasvavat konttiriveiksi, jotka toisensa jälkeen täyttävät asfalttikenttää. Niitä lastataan ja puretaan aluksista, joiden kaltaisten hätäkutsuun Pohjanmaakin lähikuukausina tarvittaessa vastaa.

Aasian ja Euroopan markkinat yhdistävän Adeninlahden meriliikenteen mittasuhteet ovat valtavat. Sen ja Suezin kanavan kautta Aasian kulkee viidesosa koko maailmankaupasta. Se tarkoittaa satoja konttialuksia päivässä.

”Yhteen isoon konttialukseen mahtuu 14 000 konttia. Rekkaan mahtuu yksi kontti. Suomessa on 36 000 rekkaa. Yhden konttialuksen lastin kuljettamiseen tarvittaisiin siis lähes puolet Suomen rekoista”, Raunu vertaa.

Merivoimien lippulaivan osallistumista Atalantaan on arvosteltu: rahaa palaa 12 miljoonaa euroa puolessa vuodessa, eikä nopeaa menestystä ole luvassa.

Merirosvous ei lakkaa, ennen kuin kuriin saadaan sen perussyy, Somalian 20 vuotta jatkunut sekasortoinen sisällissota: eri asejoukkojen valvomassa maassa ei ole toimivaa hallitusta, työpaikkoja tai uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Kaapatuista kauppa-aluksista vain ani harva purjehtii EU-maan lipun alla.

Panttivangeistakin hyvin pieni osa on EU-maiden kansalaisia. Ja alueen liikennemääriin verrattuna sittenkin erittäin pieni prosentti aluksista kaapataan.

Eikö olisi hyödyllisempää turvata Suomen omaa merialuetta? Kuinka moni suomalainen kauppalaiva ylipäätään kulkee Adeninlahden läpi?

”Kolme vuodessa. Mutta suomalaisten omistamasta merirahdista alueen halki liikkuu varmaan ainakin viidesosa”, Raunu vastaa. ”Ja pitää muistaa, että merirosvouksen ja sen uhan aiheuttamat kustannukset lankeavat kaikkien kuluttajien maksettaviksi, suomalaistenkin.”

Merirosvous on nostanut vakuutusmaksuja rajusti. Rahtikontin kustannukset Aasiasta Eurooppaan ovat tavallisesti noin tuhat euroa, nyt sen päälle maksetaan noin 70 euron lisämaksu.

Adeninlahden strateginen merkitys merenkululle ja maailmankaupalle on niin suuri, että sen meriliikenteen häiriöt heijastuvat vakavina hyvin nopeasti Suomeen asti.

”Kyse ei ole vain siitä, että meidän tiikkihuonekalumme jäävät tulematta, vaan että kaikki Suomeen tuotavat teollisuuskomponentit myöhästyvät kolme viikkoa.”

Raunun mielestä Suomi onkin mukana historiallisessa operaatiossa. Suomen rauhanturvatoiminta alkoi vuonna 1956 Suezilla. Vaikka konflikti tapahtui maalla, sen juuret olivat merellä – Suezin kanavassa.

”Ympäröivä maailma ei voinut seurata sivusta, kun korvaamaton meriväylä ja sen vapaa käyttö olivat uhattuna. Ja nyt taas maailman mielenkiinto kohdistuu Suezin kanavaan. Kyllä Suomenkin on kannettava vastuunsa kansainvälisen merenkulun vapaudesta. Ja toiseksi, Suomen merivoimat ei ole aikaisemmin saanut vastaavaa kansainvälistä kokemusta. Pitkä sotilaallinen merioperaatio on meille uusi tilanne, eikä tätä voi kirjoista oppia tai opettaa.”

 

Luotsi on jo noussut laivaan.

”Port fifteen. Amidship”, ylimatruusi Jarkko toistaa ohjeita komentosillalla.

Puolustusvoimien nykykäytäntö edellyttää, että riskialttiissa rauhanturvatehtävissä miehistöstä käytetään mediassa vain sotilasarvoa ja etunimeä.

Ylimatruusi Jarkko ohjaa Djiboutin satama-altaaseen ensimmäisen suomalaisen sotalaivan, joka osallistuu sotilaalliseen operaatioon Afrikan vesillä.

Suomen merivoimien ensimmäinen todellinen tulikoe toisen maailmansodan jälkeen alkaa.

Miinalaiva Pohjanmaan viimeinen tunti Djiboutissa ennen lähtöä tositoimiin sujuu hallitun kiireisesti. Maanantai-ilta etenee kohti yötä. Tykkialiupseeri, kersantti Emma tarkistaa komentokannen aseistusta.

Kahden satamapäivän jälkeen koko 90 hengen miehistö tuntuu haluavan jo äkkiä merelle, olipa työpaikka sitten komentosillalla, konehuoneessa tai keittiössä.

”Pohjanmaa liittyy minuutti yli puolenyön EU:n ensimmäiseen merellä tapahtuvaan kriisinhallintahankkeeseen Operaatio Atalantaan. Olemme mukana historiallisissa tapahtumissa. Suomen rauhanturvatoiminta alkoi vuonna 1956 Suezilla, ja jälleen kerran maailman mielenkiinto kohdistuu Suezin kanavaan”, muistuttaa komentaja Mika Raunu tähtitaivaan alle käskynjakoon kokoontunutta joukkoaan.

”Jos meriliikenne Suezin kautta häiriytyy, kyse ei ole pelkästään siitä että meidän tiikkihuonekalumme jäävät tulematta, vaan että kaikki Suomeen tuotavat teollisuuskomponentit saapuvat perille kolme viikkoa myöhässä”.

Pääkone käynnistyy, luotsi on noussut alukseen. Laivan ensimmäinen upseeri, kapteeniluutnantti Thomas Gentz tarttuu puhelimeen ja antaa irrotushälytyksen.

Pohjanmaan harmaa runko irtoaa laiturista ja kääntyy kohti Adeninlahtea, joka odottaa heti satama-altaan ulkopuolella. Atalanta suojaa maailman elintarvikeohjelman WFP:n avustussaattueita Somaliaan ja turvaa kauppamerenkulkua merialueella, jossa merirosvojen hyökkäily on kiivainta maailmassa.

Pohjanmaan ensimmäinen tehtävä on noin kuuden päivän mittainen partiointi- ja suojaustehtävä Adeninlahden merikäytävällä IRTC:llä.

IRTC on viiden merimailin levyinen kansainvälisen meriliikenteen suojakäytävä, jota kaikkien Adeninlahden poikki kulkevien kauppakaivojen suositellaan käyttävän.
Kaikki eivät käytä. Merirosvojen hyökkäyksiä on kirjattu yksin tammikuussa yli 30.

Lähikuukausina tahti todennäköisesti vain kiristyy, sillä koillismonsuunin navakat tuulet tyyntyvät helmikuussa. Kun aallokko madaltuu, pienten veneiden kulku avomerellä on helpompaa.

”Nyt on ikään kuin meidän vappumme: ihmiset laskevat veneensä vesille”, Raunu toteaa. ”Tilastollisesti merirosvous kiihtyy selvästi, ja suojaustarve kasvaa.”

Parikin viikkoa kestävän meritehtävän aikana Pohjanmaan sisuksiin muodostuu oma itseriittoinen pienoismaailmansa. Koneiden on kestettävä, juomaveden riitettävä, ruoan maistuttava, lääkkeiden oltava saatavilla.

Miinalaivassa on kaksi täysin samanlaista konehuonetta.

”Jos yksi menetetään, toinen voidaan ottaa tilalle. Konevalvomon elektroniikka on uusinta mallia, mutta kaiken voi tarvittaessa hoitaa myös käsipelillä”, toteavat konemiehet ylikersantti Jari ja ylimatruusi Timo.

Konehuoneen lämpötila pysyy ”mukavasti alle 40 asteessa”. Kannen hiekanerottimet pitävät huolta, ettei hiekkamyrsky hierrä koneita ja elektroniikkaa.

Elintärkeä käänteisosmoosilaite tekee koko ajan merivedestä 10 000 litraa makeaa vettä vuorokaudessa. Ihan aidolta maistuu.

”Vain satamassa vettä ei tehdä. Terveysriski on liian suuri kun satama-altaisiin tyhjennetään ties mitä.”

 

Pohjanmaassa on paljon kapeita käytäviä, korkeita kynnyksiä ja jyrkkiä portaita. Matkan edetessä ulkoilman lämpötila ja kosteus kasvavat.

”Aluspalvelun erikoisriskit kuten kaatumiset ja putoamiset sekä lämpösairaudet”, arvioi päällikkölääkäri Vesa tulevat painopistealansa.

Miinakannen lääkehytti on mini-terveyskeskus, jossa Vesan lisäksi toimii toinen lääkäri ja kaksi sairaanhoitajaa.

”Vastaa suomalaisen terveyskeskuksen sivuvarustusta. Tehdään perusverikokeita, hampaiden tilapäispaikkaukset, lastoitukset.”

Käytössä on kolme kuutiota lääketilaa, kahdeksan jääkaappia.

”Pyrimme minimoimaan täydennystarpeen. Kun toimimme kaukana merellä, nopein tapa saada jotain lisää ei ole erityisen nopea. Hyvin tärkeää on myös varautua siihen, ettemme hoida vain omaa väkeä. Joku muu alus voi lähettää potilaan, voimme joutua auttamaan merihätään joutuneita tai jopa kiinniotettuja rikollisia. On iso haaste pitää ulkopuoliset erillään siten, etteivät he vaaranna aluksen ja miehistön turvallisuutta fyysisesti, hygienian tai tartuntojen osalta”, Vesa muistuttaa.

Hygienia on myös keittiön päähuolia. Kaikki laivaan tulevat elintarvikkeet tarkistetaan laiturilla. Jokainen pahvipakkaus avataan ja kopistellaan. Alukseen nousijat kastavat kenkänsä desinfiointiliuokseen. Skorpioneja tai torakoita ei haluta laivaan, puhumattakaan elektroniikkakaapeleita jyrsivistä rotista.

 

Lusikat kilahtelevat messissä, kermainen lohikeitto maistuu lounaalla. Kersantti Juha-Pekka latoo vasta leivottuja oliivifocaccioita tarjoilutiskille. Keittiön suoritukset ovat taiteilua tuoreen, jäisen ja kuivan tavaran välillä. Jokainen tietää, miltä tomaatti näyttää ja maistuu kaksi viikkoa oston jälkeen.

”Ensin käytetään tuoretavarat, sitten siirrytään säilykemaailmaan. Pakasteet tarjoavat puskuria”, tiivistää Juha-Pekka.

Hyvää kotimaista laivaruokaa muiden maiden keittiöiden silauksella, Juha-Pekka määrittelee linjan.

”Asiakaskuntaa on kuunneltava herkällä korvalla. Mutta ei tämä joukko ole äidin hellan vierestä. Voidaan syödä vieraampaakin.”

Yhdeksän miestä kokkaa kolmessa vuorossa. Aamiainen, lounas, päivällinen, kaksi erittäin suosittua yöpalaa, joille kerääntyy vahtivuorolaisten lisäksi muitakin: hiljaista hetkeä keittiössä ei juuri ole.

Merenkäynti luo lisähaasteita.

”Jos kauhat roikkuvat koukuistaan 90 asteen kulmassa, tietää että työ on tehtävä varman päälle. Muuten veitsen tai höyryävän kattilan kantaja on vaaratekijä itselleen.”

 

Noin 90 hengen miehistöstä melkein kolmasosalle merielämä on uusi kokemus.

Yhteistä kaikille on, että arkisiin asioihin kuluu aina enemmän aikaa kuin maissa. Se vaatii kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Myös omaa tilaa ja yksityisyyttä on vähän.

”Mutta sen oppii ottamaan. Kun vetää verhon punkan eteen, on omalla alueellaan. Se riittää”, toteavat kerrosvuoteillaan loikovat vapaavahtilaiset.

Monelle on uutta sekin, että sotalaivalla on runsaasti yhteisiä töitä. Pelkkä oman tehtävän suorittaminen riitä.

Harva jynssää kotonaan mopilla lattiaa joka päivä, mutta Pohjanmaalla jokaisella on oma siivousvastuualueensa. Merimiesromantiikka kärsii, viihtyisyys kasvaa.

Vielä on ollut enemmän ihmeteltävää kuin ahdistusta. Sitäkin tulee, sotilaspastori Marko tietää.

”Mutta täällä olevien keski-ikä on korkeampi kuin monessa muussa rauhanturvatehtävässä. Miehistöllä on elämänkokemusta, kykyä ja halua eritellä ja puhua asioista. Käyn syvällisiä keskusteluja päivittäin. Niitä kertyi jo koulutuksen aikana enemmän kuin edellisessä rauhanturvatehtävässäni Tšadissa yhteensä.”

 

Juttu on ensi kerran julkaistu SK:ssa 6/2011. Sen loppuun on lisätty kaksi juttua, jotka on julkaistu Suomenkuvalehti.fissä 1.2.2011 ja 10.2.2011.

Puolustusvoimien video Pohjanmaasta.