Keisari Baltzarin uudet vaatteet
Ohjaaja Veijo Baltzaria ympäröi pitkään hiljaisuuden spiraali ja vahva julkinen tuki. Ei ihme, etteivät ahdistelun uhrit uskaltaneet kertoa kokemuksistaan.
Ohjaaja Veijo Baltzar pidätettiin syksyllä epäiltynä ihmiskaupasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Helsingin Sanomat raportoi ohjaajan manipuloineen nuoria tyttöjä vuosien ajan kulttimaisissa olosuhteissa, jotka näyttäytyivät ulospäin teatteritoimintana.
Ennen Baltzarista kirjoitettiin hyvin toisenlaisia juttuja. Vanhoja lehtiä selatessa muodostuu kuva yhteiskunnallisesti aktiivisesta toimijasta, joka edisti romanien tasa-arvoa, mutta kun lukee toimittaja Samuli Suonpään esiin kaivaman haastattelun Anna-lehdestä vuodelta 1996, Baltzarin vanha julkisuuskuva asettuu erikoiseen valoon.
Muistan artikkelin hyvin. Kirjoitin ylioppilaaksi samana vuonna ja hain opiskelemaan kirjallisuutta, vaikka olisin ensisijaisesti halunnut Teatterikorkeakouluun. Pidin kuitenkin pääsyäni tavoitellulle dramaturgilinjalle epätodennäköisenä, ja luettuani kyseisen jutun koulussa opettaneesta Baltzarista totesin mielessäni, että pääsyprosenteista viis, ei se olisi minulle oikea paikka ollutkaan.
En haaveillut menosta, jota artikkelissa kuvattiin: 55-vuotias Baltzar poseerasi lukion toista luokkaa käyvän tyttöystävänsä kanssa ja kertoi vuolaasti haluavansa naisensa nuorina.
Sukupolveni kasvoi maailmaan, jossa keski-ikäisen ohjaajan suhde alaikäiseen tyttöön oli sanattomasti hyväksytty.
Kuuluin Annan lukijakuntaan, koska lehti oli kunnostautunut naisten asioita ajavana julkaisuna. En tuntenut taidealan ihmisiä enkä ketään, joka olisi opiskellut taidekorkeakoulussa, joten mielikuvani koulusta muodostuivat median ja julkisen keskustelun pohjalta.
Kukaan ei tuolloin kutsunut Baltzaria hebefiiliksi tai pedofiiliksi. Haastattelusta ei tullut kohujuttua. Poliitikot eivät päivitelleet Baltzarin menoa. Ei edes artikkelin kirjoittanut Tuula Kasanen.
Kun sama haastattelu herätti tänä syksynä ihmisissä puistatusta, sisällön sävyä selitettiin 1990-luvun toimituskulttuurilla – naistenlehdissä luotettiin siihen, että lukija osaa vetää omat johtopäätöksensä. Niin me teimmekin.
En ollut ainoa teini-ikäinen Annan lukija, ja me kasvoimme maailmaan, jossa keski-ikäisen ohjaajan suhde alaikäiseen tyttöön oli sanattomasti hyväksytty. Baltzar esitteli teiniseuralaistaan avoimesti kaikkein arvovaltaisimmilla foorumeilla, myös linnan juhlissa.
Baltzarin pidätyksen myötä lukuisat poliitikot ovat joutuneet vastaamaan kysymyksiin koskien ystävyyttään ohjaajaan, sillä hänen toimiinsa on myönnetty summia, joista suurin osa taiteentekijöistä voi vain unelmoida.
Opetus- ja kulttuuriministeriö ja sen alainen Taiteen edistämiskeskus Taike ovat tukeneet Baltzarin hankkeita lähes 250 000 eurolla. Kymmenen viime vuoden aikana hänen toimintaansa on annettu yli 600 000 euroa. Kulttuurineuvokseksi hänet nimitettiin vuonna 2011. Paria vuotta aiemmin Baltzarille oli ehdotettu professorin arvonimeä, vaikka hänellä oli jo rikosrekisteri.
Baltzar oli saanut vuoden ehdollista vankeutta petoksesta ja sakkotuomion virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hän oli Teatterikorkeakoulussa lupaillut naisille pääsyä kansainvälisen näyttelijäntyön kurssille sillä ehdolla, että he yöpyivät samassa hotellihuoneessa hänen kanssaan.
Ruotsalaislehdistössä Baltzar nimettiin Suomen omaksi ”kulttuuripersoonaksi” viitaten Ruotsin akatemian jäsenen puolisoon, Jean-Claude Arnault’hon, joka tuomittiin vuonna 2018 raiskauksesta. Arnault oli vuosikymmenten ajan käyttänyt hyväkseen asemaansa Ruotsin akatemian harmaana eminenssinä ja antanut ymmärtää, ettei apurahoja tippunut, ellei hänelle osoittanut seksuaalista anteliaisuutta.
Myös hänen kohdallaan tällaisen käytöksen mahdollisti vähitellen syntynyt hiljaisuuden spiraali: ihmisillä on tapana etsiä mediasta vinkkejä siitä, mistä on sallittua puhua julkisesti, ja omaa mielipidettä muovataan yleisesti hyväksyttyä mallia kohti. Vaikeneminen siis ruokkii vaikenemista, jos ihminen uskoo kuuluvansa kokemuksineen tai mielipiteineen vähemmistöön.
Baltzarin kohdalla hänen toimintansa sai vahvan julkisen tuen. Ei ihme, että uhrit eivät uskaltaneet kertoa ohjaajan vallan väärinkäytöstä.
Seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla vasta Me too -liike mursi ikiaikaisen hiljaisuuden ja muutti julkisen keskustelun suuntaa niin, että uhrit ovat tohtineet puhua kokemuksistaan. He tarvitsevat silti yhä rohkaisua, ja Baltzarin tapauksessa on syytä perehtyä tarkkaan siihen, miten hän pystyi jatkamaan hyväksikäyttöään vuosikymmeniä.