Lämmittelyä Hiedanrannan skeittihallissa Tampereella. Ramppiskeittaus on yksi lajin muodoista, Tokiossa kisataan streetissä ja parkissa.

Hullu temppu

Rullalautailijat kilpailevat ensi kertaa olympiakisoissa vuonna 2020 Tokiossa. Miljardibisnes kasvaa, mutta skeittaajia ahdistaa.

Lämmittelyä Hiedanrannan skeittihallissa Tampereella. Ramppiskeittaus on yksi lajin muodoista, Tokiossa kisataan streetissä ja parkissa.
Kotimaa 23.08.2019 06:00
Teksti Petri Pöntinen Kuvat Ossi Piispanen

Tässä valtavassa altaassa ei koskaan uida.

Muodot ovat outoja. On kaksi pyöreää kuppia, syvässä ja atalassa päädyssä. Teräviä kulmia kutsutaan hipeiksi, pyöreää nystyrää vesiputoukseksi.

”Tuo pieni tasanne, se on love seat.”

 

Heini Luotola iloitsee naisten sarjan SM-voitosta Manserama-tapahtumassa.

Heini Luotola iloitsee naisten sarjan SM-voitosta Manserama-tapahtumassa.

Heini Luotola on 27-vuotias rullalautailija, ja tämä on hänen näyttämönsä, pooliksi kutsuttu allas.

Skeittaus on tuttu näky kaduilla ja rampeissa. Poolia on harva nähnyt. Se on surffausta betonisilla aalloilla. Laudalla liu’utaan, käännytään, lennetään. Liikkeet ovat nopeita, rajujakin.

Vauhtia temppuihin pumpataan päätyjen pyöreistä kupeista.

”Se on ihme liike, kuin jossain huvipuistolaitteessa.”

Keho taipuu, vääntyy kummallisiinkin asentoihin. Vaikeat temput epäonnistuvat usein. Siksi skeittaus vaatii taitoa kaatua, uudestaan ja uudestaan.

Ei nautintoa ilman kipua, sanotaan.

”Toki se välillä vituttaa, kun aamulla nousee sängystä ja käy kipiää joka puolelle.”

Syvä pääty on kolmisen metriä korkea. Kuumottava tunne: putoaminen päälleen voi viedä hengen, ainakin ilman kypärää.

”Täytyy olla niin iso tahto, että pääsee yli kuolemanpelon.”

”Täytyy olla niin iso tahto, että pääsee yli kuolemanpelon.”
Heini Luotola

Skeittihalli piiloutuu graffitein koristeltuun tehdasrakennukseen. Aikoinaan täällä, Tampereen Hiedanrannassa, keitettiin ja kuivattiin sellua.

Viime talvena hallissa käytiin SM-kisat. Illanvietossa Luotola pyysi kaksi kaveria luokseen.

”Laitoin heidät väittelemään, pitäiskö mun lähteä olympiakarsintoihin vai ei.”

Lajin taival olympiakisoihin oli herättänyt tunteita, puolesta ja vastaan.

Kansainvälinen olympiakomitea KOK oli löytänyt kultakimpaleen: kymmeniä nuorison palvomia tähtiä, yli 50 miljoonaa harrastajaa ja satoja miljoonia seuraajia sosiaalisessa mediassa.

Vuonna 2016 KOK päätti ottaa skeittauksen vuoden 2020 kesäkisoihin Tokioon.

Kuviota sotki se, että rullalautailun kaksi kansainvälistä liittoa riitaantui. Myös skeittaajat jakaantuivat. Legenda Tony Hawk hyväksyi, toinen pioneeri Tony Alva tuomitsi hankkeen.

”Boikotoikaa olympialaisia”, Alva julisti.

Kiista tiivistyi kysymykseen: Onko skeittaus enemmän taidetta kuin urheilua?

Välirauha syntyi, kun vuonna 2017 perustettiin World Skate, rullaluistelijoiden ja -lautailijoiden yhteinen liitto. Järjestely takasi, että skeittaajien ääni kuuluu Tokiossa.

Suomessa tapahtui jotain poikkeuksellista.

Olympiakomitealta ei herunut tukea skeittimaajoukkueelle. Rullalautaliitto ja yritykset perustivat olympiaprojektin. Liike-elämän varoin urheilijat pääsivät kiertämään Tokion karsintakilpailuja.

Bisnesmiehet haistoivat hekin lajin suosion: maajoukkueen skeittaajia seuraa somessa yli miljoona silmäparia.

Lähteäkö vai ei?

Lopulta Luotolan oli vastattava, kun puhelin soi. Tarjolla oli olympialaisten karsintakilpailu Long Beachilla, lähelle Los Angelesia.

”Mä päätin lähteä. En ollut koskaan käynyt Jenkeissä.”

 

Jussi Korhonen lentää backside airin Iso-Vilusen poolin syvässä päädyssä.

Jussi Korhonen lentää backside airin Iso-Vilusen poolin syvässä päädyssä.

Surffaajien lempinimi 1970-luvun Etelä-Kaliforniassa oli Z-Boys.

Kun aamun merituuli oli tyyntynyt Santa Monicassa, lainelautailijat kiipesivät kukkuloille – rullalaudat käsissä. He laskivat asfaltilla kuin aalloilla, matalassa asennossa ja aggressiivisesti.

Kuivuuden tyhjentämät uima-altaat olivat vastustamaton houkutin.

Pyöreät kaakelikeitaat olivat muodissa. Ja ne sopivat skeittaukseen täydellisesti. Malli oli kopioitu Suomesta, arkkitehti Alvar Aallon Villa Mairean uima-altaasta Noormarkusta.

Syksyllä 1977 Z-Boysien Tony Alva hämmästytti. Hän teki ensi kertaa aerialiksi kutsutun tempun, lensi altaan reunalta ilmaan.

Do it yourself, tee se itse. DIY-aatteesta tuli tapa elää ja toimia.

Skeittaajat perustivat yrityksiä ja kehittivät välineitä. Pyörissä savi vaihtui rullaavaksi ja pitäväksi uretaaniksi. Pyöriin kiinnittyviin trukkeihin ilmestyivät joustavat kumit. Laudan käänsi altaan reunalla äkkiä ja jyrkästi. Se mahdollisti uusia hurjia temppuja.

Trukeistaan kuuluisa skeittimerkki Independent symboloi nimellään lajin vapautta, riippumattomuutta.

Alakulttuurin ainoa sääntö oli: ei sääntöjä.

Pommittaa, rullata lujaa, saattoi missä vain, milloin vain, miten vain.

Independentin perustaman Thrasher-lehden motto oli Skate and destroy. Skeittaa ja tuhoa. Enemmän kuin vandalismiin iskulause viittasi asenteeseen: etsi tyhjä uima-allas, skeittaa ilman lupaa, poistu paikalta ennen poliisia.

Rullalautailu, juhliminen, päihteiden käyttö, musiikin kuuntelu. Kaikki tehtiin täysillä.

Skeittaajien korvissa pauhasi vimmainen punk.

 

Punk on jäänyt musiikin marginaaliin. Mutta ei skeittauksessa. Se soi nettivideoiden taustalla ja rullalautailijoiden jameissa, vinyyliltä tai livenä.

Heini Luotola on soittanut bassoa punkbändi Uprightissa. Punktaiteilija on tehnyt hänen lautojensa kuolema-aiheiset piirrokset.

”Rähinä ja energisyys”, Luotola sanoo.

”Ne yhdistävät skeittausta ja punkia. Ja sopiva välinpitämättömyys tietyissä tilanteissa.”

Alakulttuureita leimaa auktoriteettikapina. Halu itse etsiä se, mikä on omassa elämässä arvokasta.

Aluksi katuja valloittivat valkoiset miehet skeittilautoineen. Naisia karsastettiin. Tai sitten he hengailivat katsojina. Enää ei ole yhtä alakulttuuria. Miehet ja naiset, teinit ja keski-ikäiset, terveet ja vammaiset, valkoiset ja värilliset skeittaavat.

Jotain pysyvää alkuaikojen hengestä on silti säilynyt.

”Skeittauksessa etsitään hauskapitoa, ollaan hyvässä suhteessa maailmaan.”

 

Kenneli DIY:n ulkopool oli pohjavalua vaille valmis syksyllä 2018.

Kenneli DIY:n ulkopool oli pohjavalua vaille valmis syksyllä 2018.

Sellutehtaan kuivaamossa Tampereella tuoksuu betoni. Harmaan altaan pinta on sileä, juuri sopiva skeittaukseen.

Luotola on ollut talkoolaisena ja palkollisena skeittiparkkien rakennustyömailla.

”Valu on huipentuma, jota kaikki odottaa.”

Betonin käsittely vaatii erityistä ammattitaitoa. Valetaan, leikataan, muotoillaan. Pintaa hierotaan kolmella erilaisella liipalla.

Jokainen valu on omanlaisensa.

”Lopputulos on aina uniikki. Jotkut DIY-paikat ovat arvaamattomia tai rouheita.”

”Se on toisaalta sitä meininkiä, osa fiilistä.”

Paras tieto on skeittaajilla, niin materiaaleista kuin muodoista. Itse oppineet rullalautailijat ovat perustaneet Suomeen yrityksiä, jotka rakentavat skeittiparkkeja.

”Ei se niin toimi, että kaupungin ukkeli tilaa valmiit elementit ja asettelee ne jotenkin.”

”Ekat valut tehtiin pullopantein. Ei ollut vettä eikä sähköä.”
Teemu Grönlund

Kaikki alkoi protestista.

Vuonna 2008 Tampere oli julkaissut suunnitelman 13 skeittipuistosta. Kun poliitikot eivät lunastaneet lupausta, skeittaajat lähtivät urbaanille tutkimusmatkalle.

Löytyi Tulitikkutehdas, hylätty tehdasmiljöö.

Omistajan luvalla alueelle alkoi nousta skeittipuisto. Tehdasraunioille kerääntyi tiivis yhteisö: skeittaajia, työttömiä, punkkareita, graffititaiteilijoita, muusikoita, tavallisia kaupunkilaisia.

Rakennettiin, juhlittiin, lämmiteltiin nuotiolla – ja kerättiin rahaa.

”Ekat betonivalut maksettiin pullopantein”, Teemu Grönlund muistelee.

”Ei ollut valmiina sähköä eikä vettä.”

Skeittaajat olivat perustaneet yhdistyksen, Pirkanmaan Kaarikoirat.

Grönlund vaihtoi uran syöpätutkijana kansalaisaktivismiin. Hän alkoi lobata kaupungin päättäjiä.

”Viisi vuotta piti tehdä pohjatöitä, että meitä alettiin kuunnella.”

Vuonna 2014 kaupunki rakennutti Iso-Vilusen, kansainvälisen luokan skeittipuiston. Samaan aikaan Tulitikkutehdas oli jäämässä asuinalueen alle. Uusi halli löytyi, kun kaupunki avasi lopettaneen sellutehtaan ovet Hiedanrannassa.

Alkoi toinen DIY-projekti, Kenneli, nyt osin julkisin varoin. Työttömiä, skeittaavia nuoria opetteli valamaan skeittipuistoja ammattirakentajien ohjauksessa.

Viidestätoista työntekijästä kaksitoista työllistyi alalle vuonna 2017.

Skeittikouluja, tilavuokrausta, rakennusprojekteja, tapahtumia, kilpailuja, konsultointia, koulutusta, työpaikkoja. Protesti on muuttunut liiketoiminnaksi, jotta toiminta voi jatkua.

”Ennen tein ilmaista työtä. Nyt lähetän laskun”, Grönlund sanoo.

Seuraavaksi tehtaaseen rakennetaan street, katuskeittaajien halli. Edulliset vuokrat ja avoin ilmapiiri ovat houkutelleet alueelle myös muita yhdistyksiä ja yrityksiä.

Aikanaan entisen sellutehtaan ympärille nousee 20 000 asukkaan kaupunginosa.

”Tuotamme kaupungille palveluja”, Grönlund sanoo.

”Juuri tällaisista tiloista on huutava pula. Ihmiset pääsevät tekemään ja osallistumaan.”

 

Heini Luotola tyylittelee laybackin, nojaa kädellä poolin reunaan.

Heini Luotola tyylittelee laybackin, nojaa kädellä poolin reunaan.

Skeittipuistot piiloutuvat kauas lähiöihin ja teollisuusalueille. Rullalautailu on silti aidoimmillaan kaupungin sykkeessä, keskustojen muuttuvassa asvalttiviidakossa.

Uusien paikkojen, spottien, metsästys koukuttaa.

Skeittaaja katsoo kaupunkia toisenlaisin silmin. Jahtaa kaarevia ja kaltevia muotoja, joilla tehdä temppuja. Etsii metallisia tai marmorisia pintoja, joilla liu’uttaa laudalla tai rouhia trukeilla.

Rullalautailu muuttaa esineiden ja tilojen merkityksiä.

Kävelijälle pitkä kaide rappusten vieressä luo turvaa. Skeittaajalle sen lasku on rohkeuskoe.

Katujen seikkailijat elävöittävät kuollutta kaupunkia: siltojen alusia, aukioita, parkkihalleja.

Mutta he herättävät myös pahennusta. Metelöivät, kuluttavat pintoja, säikyttävät jalankulkijoita. Joskus pieni skeittiparkki voi taas hillitä menoa huumeita ja neuloja vilisevissä puistoissa.

Skeittaajat esittävät tempuillaan kriittisen kysymyksen: kuka hallitsee kaupunkia?

Suomessa julkinen tila kuuluu pääosin kaikille. Maailmalla skeittausta on rajoitettu enemmän, kielloin ja lautailua estävin stopparein. Harrastusta on kriminalisoitu, langetettu koviakin sakkoja.

Kaupunki on rahan ja bisneksen keskus. Rullalautailija näyttäytyy vastakohtana. Huvittelijana, joka käyttää tiloja ilmaiseksi, tuottamatta mitään.

Käsitys markkinataloutta vastustavasta alakulttuurista on kuitenkin romantisoitu.

Skeittaus on aina kietoutunut kaupallisuuteen.

”Jos meinasi ryöstää isosti, piti maksaa isosti skeittaajille.”
Jussi Korhonen

Yksi temppu räjäytti pankin.

Vuonna 1999 Tony Hawk kiepautti ilmassa kaksi ja puoli kierrosta, 900 asteen tempun. Hurja, vaarallinen urheilusuoritus ikuistui television suorassa lähetyksessä Yhdysvalloissa.

Hawk edusti lajin ilmavoimia, ramppiskeittausta.

Voitot toivat julkisuutta ja dollareita. Urheilu elätti, myös Euroopassa. Jussi Korhonen kiersi kymmenen vuotta ammattilaisena ramppikilpailuissa.

”2000-luvun alussa oli tarjolla helppoa rahaa. Kilpailu ei ollut niin kovaa.”

Hawkista tuli multimiljonääri – ei urheilijana vaan liikemiehenä. Hänen maineensa myi, laudoista vessapaperiin. Todellinen sampo olivat Hawkin mukaan nimetyt videopelit.

Skeittaajille tyyli oli ollut kaikki kaikessa. Tyyli, jolla rullasi ja temppuili. Tyyli, jolla pukeutui.

Kohta skeittikenkiä ja -pelejä ostivat nekin nuoret, jotka eivät rullalautailleet.

”Skeittaus muuttui globaaliksi viihdeteollisuudeksi ja populaarikulttuuriksi”, Korhonen sanoo.

Skeittaajat olivat suosineet harrastajien omistamia liikkeitä. Nyt halpamarketit kauppasivat tuotteita. Myös urheiluvarustejätit kiinnostuivat markkinasta, jossa liikkui miljardeja euroja.

Mainossopimukset rikastuttivat ammattilaisia.

Skeittaajan mukaan nimetty pro-kenkämalli saattoi tuoda miljoonapotin.

Nike yritti rahastaa pikavoittoja. Skeittaajat boikotoivat yritystä.

”Jos meinasi ryöstää isosti, piti maksaa isosti takaisin skeittaajille”, Korhonen sanoo.

Vuonna 2002 yhtiö julkisti Nike SB:n, skeittikengän. Rullalautailijoiden kehittämä, myynnissä skeittiliikkeissä. Yhtiö kylvi rahaa näyttäviin nettivideoihin ja kasasi ammattilaisista tiimin.

Lopulta Nike lunasti maineen autenttisena skeittimerkkinä, ainakin massojen silmissä.

Tällä vuosikymmenellä muotivillitys on tasaantunut. Samaan aikaan alakulttuuri on lähentynyt valtavirtaa, pukeutuminen yhdenmukaistunut.

Korhonen skeittaa yhä, 44-vuotiaana.

”Friikkejä on vähemmän.”

”Olemme tylsistyneet ja vanhentuneet, sillä niin monen on pitänyt tienata tällä leipänsä.”

 

Tommi Matalamäki tekee wallriden seinää pitkin Kennelin ulkopoolissa.

Tommi Matalamäki tekee wallriden seinää pitkin Kennelin ulkopoolissa.

Skeittaa tai kuole.

Teksti on painettu mustan pipon nurjalle puolelle. Myssy on sponsorituote, lautavalmistaja Statumin.

Heini Luotola on luultavasti ensimmäinen suomalainen nainen, jolla on lautasponsori.

Hän skeittaa Vansin kengillä. Pohja on ohut ja pitävä. Klassikkomerkki herättää tunteita. Jo 1980-luvulla punkkarit soittivat ja skeittarit rullasivat Vanseilla.

Vuodessa kuluu viisi lautaa. Kenkiä paljon enemmän, yksi pari kuukaudessa. Nykyiset punaiset tennarit ovat jo reunoista rispaantuneet.

Olympialaisiin tähtäävän Luotolan on säästettävä varat Vanseihin: tuhat euroa vuodessa.

Vasta menestys avaa rahahanat.

Suomea edustaa yhdysvaltalainen Lizzie Armanto, jonka isä on suomalainen. Armanto nauttii 20 000 euron apurahaa Olympiakomitealta. Hän on Vansin ammattilaistiimin jäsen, miljonääri ja maailmanmestari.

Luotola on itsensä tärkein sponsori. On syötävä ja maksettava vuokra.

”Pitää yrittää kerätä rahaa jostain.”

”Josko vaikka saisin duunia paikallisesta skedekaupasta.”

Hän keskittyy täysipäiväisesti rullalautailuun. Yliopisto-opinnot ovat tauolla. Takana on muutto Jyväskylästä Tampereelle, Suomi-skeittauksen pääkaupunkiin. Täällä on parhaat olot harjoitella, niin sisällä kuin ulkona.

Yksi vaihtoehto on asettua lajin syntysijoille.

”Venicessä Los Angelesissa on perhe, joka haluaa palkata au pairin skeittaavalle pikkupojalle.”

”Se voisi olla hyvä diili.”

 

Skeittaajat odottavat omaan vuoroaan hyllyllä, poolin reunalla.

Skeittaajat odottavat omaan vuoroaan hyllyllä, poolin reunalla.

Luotola vietti kesäkuussa viikon Etelä-Kaliforniassa. Kilpailu oli sokki.

Naisten olympiakarsinta Long Beachilla alkoi aamuyhdeksältä. Silmiä painoi aikaero, jalkoja harjoittelu. Tunnelmaa latisti lähes tyhjä katsomo aidan takana.

Kilpailua varten valettu pool oli valtava, kookkaampi kuin yksikään aiempi.

Alkuerässä aikaa oli kolme minuuttia. Yhtä aikaa skeittaisi kolme naista. Riski törmätä oli suuri.

”Kyllä siellä oli semihädässä.”

 

Heini Luotola on skeitannut 16 vuotta, yli puolet elämästään. Silti tuntuu, että ura on vasta alussa.

Lapsuuden maisemissa, Saarijärven Lannevedellä, oli yksi asfalttitie ja kaksi miniramppia. Hurjia temppuja ei maalla harjoiteltu.

”Mä olin jumissa, vartuin pikkukylässä.”

Maailmalla ammattilaisilla on yksityisiä parkkeja. Suomessa olympiakisat on viesti päättäjille: laji on tullut jäädäkseen. Rullalautailijoiden toiveissa on kolme kansainvälisen luokan skeittiparkkia ulos ja sisälle, lähelle kaupunkien keskustoja.

Luotolalla on vuosi aikaa lunastaa olympiapaikka. Kamppailua kilpasisarien mutta myös itsensä kanssa.

Olisiko laadittava tarkat harjoitusohjelmat aikatauluineen?

Aloitettava säännölliset kuntosalitreenit?

Hankittava valmentaja?

Vaikeinta on sopeutua urheilun eetokseen. Pisteytykseen, vertailuun, kilpailemiseen.

Luotola on tottunut sessaamaan, rullalautailemaan porukalla. Musiikki pauhaa, ajantaju katoaa. Onnistunut temppu palkitaan kehuin, nyrkkitervehdyksin ja hakkaamalla lautaa maahan.

Have fun or go home. Pidä hauskaa tai mene kotiin – siitä periaatteesta pidetään kiinni.

”Jengi liekittää toinen toisiaan.”

”Kun on rento fiilis, luovuus pääsee esille. Silloin on myös peloton.”

 

Laudan luurankografiikka on poptaiteilijan Ville Angervuoren käsialaa.

Laudan luurankografiikka on poptaiteilijan Ville Angervuoren käsialaa.

Syyskuussa Heini Luotola lentää Brasiliaan. MM-kisat ovat myös olympiakarsinta, jossa jaetaan ylimääräisiä ranking-pisteitä.

Sao Paolossa on paljon pelissä.

Tokioon pääsee 20 parasta miestä ja naista. Kolmen urheilijan maakiintiö pitää ovea auki monelle skeittaajalle, myös Luotolalle.

Hän on osallistunut kahteen karsintaan, Yhdysvalloissa ja Kiinassa.

Sääntöjen mukaan arvosteluun vaikuttavat temput, tyyli, flow ja kokonaisuus. Mutta kärkeen ovat yltäneet ne, jotka ovat tehneet hurjimmat ja hulluimmat temput.

Olympiakisoissa rullalautailulle saattaa käydä kuin lumilautailulle: teknistä, tylsää, totista.

Kiinan karsintakilpailun voittaja oli 13-vuotias ja hopeamitalisti 17-vuotias.

Viidenneksi sijoittunut Sky Brown on skeittauksen kuumia nimiä. 11-vuotias lapsitähti, Britannian toivoja Tokiossa.

Piskuinen Brown on Niken nuorin sponsoriurheilija.

 

Juttuun on haasteltu myös tutkija Mikko Kyrönviitaa Tampereen yliopistosta ja Chasing the Spot -olympiahankkeen vetäjää Samuli Heinoa. Lähteenä käytetty myös Iain Bordenin kirjaa Skateboarding and the City.

Sisältö