Sisäministeri Holmlund saa kansan ja poliisien tuen

Kotimaa 26.9.2008 12:22

Ylen teettämän tutkimuksen mukaan kansa antaa miltei yksimielisesti tukensa erovaatimusten kohteeksi joutuneelle sisäministeri Anne Holmlundille.anne holmlund ja mikko paatero

Sisäministeri Anne Holmlund ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero yhteisessä tiedotustilaisuudessa torstaina 25. syyskuuta.

Kauhajoen tragedian syntipukkeja etsittäessä on vaadittu sisäministeri Anne Holmlundin (kok) eroa.

Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemän kyselyn mukaan Holmlundin eroa vaatii kahdeksan prosenttia kyselyyn vastanneista, mutta 82 prosenttia on sitä mieltä, että Holmlundin ei tarvitse luopua sisäministerin salkusta. Joka kymmenes vastaaja ei ota kantaa eroasiaan.

Myöskään Suomen poliisijärjestöjen liiton mielestä Holmlundilla ei ole mitään syytä erota tehtävästään. Liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen pitää poliisin ja poliisiasioista vastaavan ministerin syyttelyä Kauhajoen tapahtumista erittäin lyhytnäköisenä toimintana, joka ohjaa huomion pois todellisista syistä.

Suhosen mukaan on ilmiselvää, että lasten ja nuorten kasvatukseen olisi pitänyt kiinnittää huomiota entistä enemmän. Hän toteaa, että yhteiskunta on voinut huonosti jo pidemmän aikaa ja ihmettelee, miksei kukaan kuitenkaan vaadi opetusministerin tai peruspalveluministerin eroa.

Julkisuuteen antamassaan tiedotteessa hän painottaa, että virheet on tehty jo monta hallitusta sitten. Poliittista tahtoa virheiden korjaamiseen ei ole löytynyt myöhemminkään. Asiantuntijoiden hätähuudoista huolimatta kasvatusta tukeviin ratkaisuihin ei ole löytynyt rahoitusta. Samalla kun maan hallitus maksaa valtion velkaa, se syventää velkataakkaansa maansa nuorisolle.

”Jos tämä ei ole edesvastuutonta, mikä sitten”, kysyy Suhonen.

Poliittinen kysymys

Sen sijaan Åbo Akademin poliitiikan tutkija Kimmo Grönlundin mielestä on luonnollista vaatia ministerin eroa, jos hänen koetaan epäonnistuneen tehtävässään.

Grönlundin mielestä ampumatragediasta ei kuitenkaan pidä tehdä puoluepoliittista kysymystä, poliittinen kylläkin.

”Ampumatapaus on poliittinen kysymys siinä mielessä, että oman hallinnonalansa ministeri on poliittisesti vastuussa siitä, mitä hänen alallaan tapahtuu. Jos koetaan, että poliisihallinto on epäonnistunut, eikä aselupakäytäntöä ole muutettu lupauksista huolimatta tarpeeksi nopeasti, silloin ministeri on vastuussa. On aivan luonnollista, että hän silloin myös eroaa”, sanoo Grönlund.

Perhe ensisijaisesti vastuussa

Helsingin Sanomain kulttuuritoimituksen kokoama HS-raati esitti perjantaina näkemyksiään tragedian ”syyllisistä”.

Raadin vastaajista 54 prosenttia oli sitä mieltä, etteivät poliittiset päättäjät ole vastuussa Kauhajoen koulusurmista. Sen sijaan kolmannes vastaajista penää poliitikkoja vastuuseen tragediasta.

”Kyllä kaveri on ihan itse kouluunsa kävellyt ja tulen avannut ja polttopullot heittänyt. Emme voi piilottaa häntä systeemin taakse”, sanoo tietokirjailija ja pappi Jaakko Heinimäki.

”Vastuullisia ovat ensisijaisesti perhe, sitten vasta yhteisö, yhteiskunta, ympäröivä kulttuuri-ilmasto”, arvioi kirjailija Anja Snellman.

Kuvataiteilija Silja Rantasen mielestä suomalaiset ovat kollektiivisesti vastuussa yhteiskunnan moraalikoodista.

”Moraalikoodimme kulmakivi on täydellinen arvorelativismi ja se, että mitään ei saisi kieltää”, Rantanen sanoi.

Kaikki uhrit tunnistettu

Uhrien henkilöllisyys saatiin lopullisesti varmistettua torstain ja perjantain välisenä yönä. Tunnistus vaati dna- ja hammastietoja, koska osa uhreista oli palanut pahoin. Tutkinnanjohtaja Jari Neulaniemen mukaan tunnistus on sataprosenttinen.

Oikeuslääketieteellinen tutkimus jatkuu tunnistuksen jälkeen, joten ruumiita ei voida vielä luovuttaa omaisille. Poliisipappi ja -psykologi saivat eilen vietyä viimeiset suruviestit uhrien omaisille.

Krp julkaisi kuvia koulun sisätiloista

Keskusrikospoliisi julkaisi kuvia Kauhajoen ammattikorkeakoulun sisältä ensimmäisen kerran perjantaina. Kolmessa rikospaikkakuvassa näkyy mm. luokkahuone, jossa surmatyöt pääosin tapahtuivat, aulatila, sekä huone, josta on ammuttu laukauksia ulospäin.

Kuvat löytyvät mm. Uuden Suomen ja Ilta-Sanomien sivuilta.

Rikospaikan tekninen tutkinta sekä kuulustelut jatkuvat lähipäivien ajan.

Aselaki uusiksi

Kauhajoen tapahtumat ovat herättäneet keskustelua käsiaseita koskevan lupamenettelyn tiukentamisesta. Julkisuuteen ehti mm. tieto, että poliisi olisi keskeyttänyt käsiaselupien myöntämisen Pohjois-Savossa.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kuitenkin kumoaa tiedon.

”Olen saanut asiasta selvityksen Kuopion poliisipäälliköltä Kari Heimoselta. Pohjois-Savossa ei ole tehty mitään varsinaista päätöstä lupien myöntämisen keskeyttämisestä. Kyse on siitä, että lupamenettelyssä noudatetaan erityistä tarkkuutta, jolloin käsittely voi viivästyä”, Paatero sanoi.

Paateron mukaan sisäministeriöstä on lähdössä kaikille poliisipiireille kirjelmä, jossa tähdennetään nykyisten lupaohjeitten tiukkaa ja tarkkaa noudattamista.

Käsiaseiden lupamenettelyssä tarvitaan vastedes vähintään kahden poliisin työtä. Tämä uusi määräys sisältyy yhtenäistämisohjeisiin, jotka sisäministeriö lähettää poliiseille viimeistään maanantaina, jolloin aloitetaan myös aselain uudistamishanke.

Nelosen Sairaala-sarjaan
materiaalia Saaren tapauksesta

Nelosen hiljattain alkaneeseen dokumentaariseen Sairaala-sarjaan on kuvattu luonteeltaan yleisluontoista materiaalia Matti Saaren kouluammuskelutapauksesta, kertoo Uusi Suomi.

Sairaala-sarjaa kuvataan päivittäin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa lokakuun puoleenväliin asti. Kauhajoen kouluampuja Matti Saari sekä yksi ammuskelussa loukkaantunut tuotiin Taysiin tiistaina. Saari kuoli sairaalassa hieman ennen viittä iltapäivällä.

”Olemme yhdessä sairaalan kanssa tehneet sen päätöksen, että Kauhajoen traagiset tapahtumat pidetään erillään tästä sarjasta”, Nelosen kotimaisten ohjelmien ohjelmapäällikkö Kristiina Werner-Autio sanoi.

Tiistaina kuvattu materiaali on Werner-Aution mukaan luonteeltaan yleistä kuvausta siitä, mitä sairaalassa tapahtuu suurhälytyksen sattuessa.

”Päätöstä käyttää tätä materiaalia ei ole vielä tehty. Jos materiaalia käytetään, asiaa tullaan käsittelemään juuri siltä kannalta, millainen päivä sairaalan työntekijöillä on, kun suurhälytys annetaan”, Werner-Autio sanoo.

Kuraattoripalvelut
kaikkiin kouluihin

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vaatii, että oppilaan oikeus oppilashuoltopalveluihin turvataan pikaisesti lailla.

Palvelut on tarjottava myös toisen asteen oppilaitoksissa opiskeleville, jotka nykyisin saavat niitä vielä huonommin kuin peruskoulujen oppilaat.

Koulukuraattorien työ on Talentian mielestä myös mitoitettava kohtuulliseksi siten, että yhden kuraattorin vastuulla on enintään 700 oppilasta.

Tiedonvaihdon ongelmat

Viranomaisten tiedonvaihdon ongelmat eivät ole tietosuojan syytä, sanoo tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mielestä vika on siinä, että tiedonvaihdosta ei ole säädetty riittävästi lakeja. Virkamiesten tulisi hänen mukaansa kartoittaa, keiden kanssa he tekevät yhteistyötä ja tarvitaanko sen helpottamiseksi uusia lakeja.

Kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr) kysyy perjantaina jättämässä kirjallisessa kysymyksessään, miksi poliisilla on rajoittunut pääsy nettiin.

Kasvi katsoo, että rikosten ennaltaehkäisy ja tutkinta edellyttävät tietoverkkoyhteisöjen kulttuurin ja toimintatapojen ymmärtämistä.

Kauhajoen tapahtumien yhteydessä on käynyt ilmi, etteivät poliisit voi työpaikkansa tietokoneilla seurata internetin suosittuja yhteisösivustoja tai videopalveluita. Kasvi kysyy, miksi näin on toimittu.

Kooste
SK netin toimitus

Kuva
Matti Björkman / Lehtikuva

Keskeiset lähteet ja otteet
STT:n uutisia eri viestimissä
Helsingin Sanomat
Aamulehti
Savon Sanomat
YLE Uutiset
MTV3
Uusi Suomi
Ilta-Sanomat

Keskustelu
Jokela, Kauhajoki: Miksi taas?

SK netin blogeissa
Pohjanmaasta, webistä ja sosiaalisesta kontrollista (Marko Maunula, Tiellä Valkoiseen taloon, 25.9.2008)
Viikon Valopää: Mikko Paatero (Matti Simula, PolKom.fi, 25.9.2008)
Kiusaaminen vai konsolipelit (Kalle Kinnunen, Kuvien takaa, 24.9.2008)
Eduskunta järkyttyi (Matti Simula, PolKom.fi, 23.9.2008)

Kauhajoki-uutisointia SK netissä
Voiko pahuuden kitkeä pois ihmisestä? (SK netti 4.10.2008)
Miten ehkäistä uudet hirmuteot? (SK netti 3.10.2008)
Matti Saari halusi ”aina murhata mahdollisimman paljon ihmisiä” (SK netti 1.10.2008)
Miksi rattijuoppo Matti Saari sai aseluvan? (SK netti 29.9.2008)
Ilta-Sanomien mukaan Matti Saaren aseen takavarikoinnista oli jo annettu määräys (SK netti 27.9.2008)
Sisäministeri Holmlund saa kansan ja poliisien tuen (SK netti 26.9.2008)
Kauhajoen koulusurmaaja Matti Saari: käytös muuttui viikonloppuna (SK netti 25.9.2008)
Kriisipsykologi Soili Poijula: Aseen helppo saatavuus keskeinen tekijä (SK netti 25.9.2008)
Jokela-selvitys edennyt ennätysmäisen hitaasti (SK netti 25.9.2008)
Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat: KRP tehostaa netin valvontaa (SK netti 25.9.2008)
Olavi Sydänmaanlakka : ”Kyllä tämä oli nähtävissä” (SK netti 24.9.2008)
”Vaarallinen syrjäytymisen muoto syntynyt Suomeen” (SK netti 24.9.2008)
Vihjepuhelin avattu, uhrien omaisille ilmoitettu, käsiaseiden kiellossa ongelmia (SK netti 24.9.2008)
Miksi lapsesta kasvaa paha (SK netti 24.9.2008)
”Hengenheimolaiset löydetään yhä varmemmin netistä” (SK netti 24.9.2008)
Kauhajoen surmaaja: Matti Juhani Saari (SK netti 24.9.2008)
Jokelan jälkeen satoja nettiuhkauksia (SK netti 23.9.2008)
11 uhria (SK netti 23.9.2008)
”Videoista oli soitettu jopa ulkomailta asti” (SK netti 23.9.2008)
”Hyvinvointivaltion alasajolla on seurauksensa” (SK netti 23.9.2008)
Poliisi kuulusteli epäiltyä ennakolta (SK netti 23.9.2008)
9 kuollutta (SK netti 23.9.2008)
Poliis: Uhreja on useita, ampujaa viedään sairaalaan (SK netti 23.9.2008)
Surmasiko kouluampuja itsensä? (SK netti 23.9.2008)
Netin keskustelupalstoilla arvaillaan jo ampujaa (SK netti 23.9.2008)
Poliisi: Kauhajoella ehkä useita kuollut (SK netti 23.9.2008)
SK netin kuvagalleria
Jokelan terapeuttiset kuvat (SK netti 16.11.2007)

Nuoret ja väkivalta -teema SK netissä
Neurologi: Nostakaa jo viinaveroa! (SK netti 3.9.2008)
Psykologi: Tietokonepelien yleistyminen lisäsi aggressiivista käyttäytymistä (SK netti 2.9.2008)
Poliisi: Nuorten väkivalta ei ole kasvanut, vielä (SK netti 1.9.2008)
Stakes: Väkivalta yleistynyt peruskoulun yläluokkalaisten keskuudessa (SK netti 26.8.2008)
Taas teinisurma: Miksi nuori mies tappaa? (SK netti 16.8.2008)
Miksi nuori mies tappaa? (SK netti 24.7.2008)
Matka suomalaiseen väkivaltaan: Musta hetki (pdf; SK 31/2006)
Psykiatri Jari Sinkkonen: ”Lapset on hoidettava kotona” (SK netti 20.11.2007)
Jokela: Tappava ase (SK netti 7.11.2007)