Sipilän ja Soinin uskonnollisuus – näin se näkyy päätöksenteossa

Tuleva pääministeri tuntuu olevan realisti, sanoo tutkija. Mutta miten paavin puheet vaikuttavat perussuomalaisten johtajaan?
Kotimaa 22.4.2015 07:30
Juha Sipilä ja Timo Soini eduskuntavaalien tulosillassa Pikkuparlamentissa Helsingissä 19. huhtikuuta 2015. © Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Suomi saanee avainministereikseen kaksi miestä, joilla on vahvat uskonnolliset taustat.

Juha Sipilä (kesk) on kertonut kuuluvansa Rauhan Sana -nimiseen herätysliikkeeseen, jonka juuret ovat vanhoillislestadiolaisuudessa. Timo Soini (ps) puolestaan on tunnustuksellinen katolilainen.

Suomessa on perinteisesti ajateltu, että uskonto ja politiikka eivät kuulu yhteen. Kuitenkin poliitikon maailmankatsomus, johon myös uskonto kuuluu merkittävänä osana, vaikuttaa hänen harkintaansa ja päätöksiin.

Heijastuuko Soinin puheista hänen katolinen taustansa, dosentti Mikko Ketola Helsingin yliopistosta?

”Ei se kuulu hänen puheissaan kovin paljon. Joitakin korostuksia kyllä perussuomalaisilla on ollut, jotka tuovat mieleen katolisen kirkon”, Ketola sanoo.