Sipilän hallitus kaventaa eduskunnan valtaa – Virkamiehille miljardien eurojen uusi ”kehitysyhtiö”

Kehitysyhtiö Vaken tuottojen jakamisesta päätettäisiin jatkossa valtion talousarviossa.
Kotimaa 14.11.2016 14:06
Valtion omistajaohjauksesta vastaa pääministeri Juha Sipilä (kesk). © MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus on saanut valmiiksi lakiesityksen, jolla halutaan muuttaa valtion omistusta ja omistajaohjausta.

Käytännössä Sipilän hallitus luo uudella lailla valtion ”kehitysyhtiön”, johon siirretään ensi alkuun yhteensä 2,4 miljardin euron arvosta valtioyhtiöiden osakkeita.

Kehitysyhtiö Vakessa mukana olevat yhtiöt ovat eri osuuksin Altia, Arctia, Ekokem, Kemijoki Oy, Neste, Morning, Posti, Raskone ja Vapo.

Näiden yhtiöiden kohdalla valtio luopuu suorasta omistuksesta. Samalla se menettää suoria osinkotuottoja, jotka ovat nyt siirrettäviksi suunniteltujen osakkeiden osalta yhteensä 72 miljoonaa euroa.

 

Uusi laki kaventaa myös eduskunnan valtaa, sillä kehitysyhtiön tulovirrat olisivat jatkossa valtion budjettitalouden ulkopuolella.

Esimerkiksi siirrettävistä osakkeista ei jatkossa tuloutuisi valtiolle suoraan myyntituloja, joita esimerkiksi Ekokemin osakkeista tuli Fortum-kaupan myötä 200 miljoonaa euroa.

”Osakkeiden myyntitulot olisivat kehitysyhtiön tuloslaskennan piirissä, ja realisoituvasta myyntivoitosta kehitysyhtiö maksaisi veroa valtion lisäksi kunnalle ja seurakunnalle”, lakiesityksessä kirjoitetaan.

 

Lakiuudistus ei ole mikään pikkumuutos. Valtion yhtiöiden arvo on merkittävä, ja pörssiomistusten yhteenlaskettu markkina-arvo on liikkunut noin 18 miljardissa eurossa.

Valtion 64 yhtiöstä on kilissyt osinkotuloja ja pääomanpalautuksia valtion kassaan vuosina 2007–2015 yhteensä 10,5 miljardia euroa ja osakkeista noin 4,6 miljardia euroa.

Kehitysyhtiö Vaken osinko- ja myyntituotoista päätettäisiin jatkossa valtion talousarviossa, jonka valmistelevat valtiovarainministeriön virkamiehet. Lopullisen hyväksynnän antaisi istuva hallitus.

Virkamiesten ja hallituksen voimin päätettäisiin vuosittain kehitysyhtiö Vakesta valtionkassaan maksettavat summat.

Sipilän hallitus perustelee uutta kehitysyhtiötä ja lakimuutosta siten, että uudet säännökset antaisivat valtiolle joustavammat mahdollisuudet tehdä yritysjärjestelyjä, lisätä investointeja ja nopeuttaa uuden yritystoiminnan kehittymistä.

Lain lausuntokierroksella muun muassa lainsäädännön arviointineuvosto ihmetteli uuden yhtiön perustamista. ”Epäselväksi on jäänyt kehitysyhtiön tarpeellisuus”, riippumaton ja itsenäinen neuvosto totesi.

Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2017 alussa, jos eduskunta sen hyväksyy.