Onko se jumiloisikka?
Rörstrandin metsän haapa on kuollut. Ja se kuhisee elämää.
Se seisoo kuin toteemi Rörstrandin sankan suojelumetsän keskellä Pohjois-Paippisissa Sipoossa. Se on siinä, meidän tutkimuskohteemme, liki 12-metrinen haavanpökkelö. Tarkoitus on löytää mahdollisimman monta puussa asuvaa eliöitä, mieluummin ne kaikki.
Puu on 150-vuotias, arvioivat retkikuntamme jäsenet, kovakuoriaistutkija Juha Siitonen Luonnonvarakeskuksesta sekä sammaltutkija Kimmo Syrjänen ja kääväkästutkija Heikki Kotiranta Suomen ympäristökeskuksesta. Se on saanut alkunsa vuoden 1880 suuren myrskyn tietämillä.
Myrsky kaatoi suuren osan Rörstrandin metsästä ja Helsingin puistopuistakin. Tämän puun latvus on rojahtanut maahan vähintään kymmenen vuotta sitten.
Tuoksuu sienimetsältä, menneeltä kesältä. Siitonen pitää haavan happamanmakeasta käymisen hajusta, joka tuo mieleen mämmin tai mäskin. Se tarkoittaa, että puussa voi asustaa lattatylppö ja lukemattomia muita jännittäviä olioita.
Tämä haapa ei tuoksu enää oikein miltään. Se on kuollut, laho.
Sen eliökuntakin on vaihtunut sitten käymisvaiheen, mutta hyvällä tuurilla puusta pitäisi löytyä satoja eliöitä. Kun nilan eli puunkuoren syöjät ovat lähteneet, haavan ovat miehittäneet sienien kyllästämää pintapuuta syövät eliöt.
Siitonen, ”koppismies” nostaa varovasti kaarnaa maahan rojahtaneen latvan päältä. ”Kaksi aaltosepän toukkaa.”
Aaltoseppä on petokuoriainen ja kannibaali. Se syö toisia kuoren alla eläviä hyönteisten toukkia ja myös lajitovereitaan.
Lahossa puussa käy ankara taistelu olemassaolosta. Kun aikuiset aaltosepät kuoriutuvat, ne vain parittelevat ja munivat, eivät syö lainkaan. Siitonen etsii punaisen ja mustan kirjavia kovakuoriaisia: liskokuntikkaita ja punapisarvaajakkaita.
Kimmo Syrjänen kuljettaa luuppia haavan rosoisella ja uurteisella rungolla.
Pökkelön kaarnalla on vielä runsaasti haavalle tyypillisiä sammalia: haapasuomusammalta, kujasammalta, metsäkamppisammalta ja kalliopalmikkosammalta. Valkoiselta maalilta näyttävä täplä on haavanläiskäjäkälä.
Suurennuslasi paljastaa, että kaarnan raoissa kasvaa pikkuriikkisiä nuppeja: varjoneula- ja lahoneulajäkälää. Ne ja rungolla kasvavat tyviruskeiset ja huopanahkajäkälä kertovat Syrjäselle, että Rörstrandin metsässä on hyvä kostea pienilmasto.
Kotiranta loihtii eteemme lumoavan näyn. ”Kun katsoo sateen jälkeen isoa haapaa, voi nähdä satoja pieniä sikarimaisia sulkukotiloita, jotka kiipeävät sammaleista runkoa pitkin ylös.”
Nyt sileäsulkukotiloita ja napakotiloita mönkii mustaksi muraksi muuttuneessa nilassa onton puun pohjalla. Etana- ja kaarnasysikiitiäiset saalistavat kotiloita. Kaarnamöhnässä vilistää kaarna- ja laakatuhatjalkaisia. Ja ruostesepän toukka, peto sekin.
Vielä elävään puuhun iskevät ensimmäisinä sydänpuuta lahottavat käävät. Kotiranta on jo löytänyt meidän haapamme tärkeimmän lahottajan, haavankäävän. Latvusosissa on tuhka- ja pörrökääpiä, kuorikääpiä ja mustasukkakääpiä.
Kun puu kuolee, siihen rantautuvat monet muut sienet. Ne tekevät selvää puun rakennusaineesta eli selluloosasta ja puun pystyssä pitävästä ligniinistä, Kotirannan sanoin puun ”liimasta”.
Kotiranta vertaa puuta teräsbetoniin. ”Selluloosa antaa puulle taivutuslujuuden ja ligniini kovuuden.” Sienten entsyymit muuttavat sekä selluloosan että ligniinin ravinnokseen.
Kotiranta on löytänyt myös joukon tuskin silmällä havaittavia sieniä. Jauhokesikkä on tehokas lahottaja, sukua lattiasienelle. Valkoliivakka, kantohytynupikka, joku homesieni, sirokka, kahvikka, ryppynahakka, karvanahakka. Rungolla on hytyrypykkä mutta se taitaa olla kuollut.
Lahoilla kannoilla ryppäinä kasvava herkullinen mesisieni on monelle tuttu, mutta nyt siitä löytyy vain kaarnan alla luikerteleva rihmasto. Se on kuin koivun ritvastoa, pitkää ja monihaaraista risukkoa. Kotirannan mielestä se muistuttaa haarautuvia kengännauhoja.
Mesisieni tuottaa sinivihreää valoa biologisesti, sen valloittama puu loistaa pimeässä. Kotiranta kertoo, että sota-aikana sotilaat asettelivat mesisienen lahottamia puunpalasia reppunsa päälle, jotta takana tulijan oli helpompi pysyä matkassa.
© Jarmo Wright
Kääpien sekä muiden sienien jäljiltä haapa on ontto, ja linnut löytävät puun.
Tikan ei tarvitse kuin hakata reikä haavan kylkeen, ja sillä on valmis pesä. Puun sisäpinnalla riittää taskuja, joihin pyöräyttää munat.
Tällaisissa haaparahjuksissa pesivät harvinaiset valkoselkätikka ja harmaapäätikka. Niin myös helmi- ja varpuspöllö, palokärki ja tervapääsky ja hömötiainen, yhteensä yli 20 kolopesijälajia tekee pesiä haapaan. Orava ja näätäkin rakentavat usein pesänsä onttoon puuhun.
Nyt pitäisi olla oikeastaan tikkaat, mutta Kotirannalla on onneksi kiikarit. Pökkelön latvaosassa on runsaasti tikan hakkaamia reikiä.
Siitonen määrittää lainakiikareilla tikan kaarnan alta pyydystämien herkkupalojen syömäjälkiä ja ulostuloaukkoja: nelivyökukkajääriä ja hapsijääriä. Hän uskoo, että lepakot ja liito-oravat käyttävät onttoa puuta lepopaikkanaan.
Syrjänen on löytänyt lisää sammalia, kaikkiaan 18 sammalta ja kymmenen jäkälälajia.
Kivikynsisammalta on niukasti. Haapahiippa- ja tikanhiippasammal viihtyvät lahoavan latvuksen oksilla ja lehtoritvasammal pökkelön tyvellä. Paljastuneelle lahoavalle puulle on jo levinnyt yleisiä lahopuusammalia kuten laholimisammal ja pikkulimisammal.
Siitonen ihastelee lieriökärsäkkääksi ristityn kovakuoriaisen tekemiä purun täyttämiä käytäviä puun sisällä. Toiset syömäjäljet ovat jonkin kukkajäärän. Syömäkuvioiden perusteella hän tunnistaa vielä kaksi jäärälajia: monipistehaapsasen ja haapakatkiaisen.
Uusien löytöjen toivossa Siitonen ammentaa lahoa puuta puuvillaiseen hyönteisseulaan ja rumpsuttaa sitä. Isommat palaset jäävät pussin jakavan verkon päälle, karike tippuu pohjalle. Hän kumoaa sen valkoiselle liinalle ja alkaa tonkia.
Karikkeessa pinkoo kennovaleskorpioni. Nimi tulee siitä, että sillä on samanlaiset sakset kuin skorpionilla.
Parin millin mittaisella kahdeksanjalkaisella hämähäkkieläimellä on vauhti päällä. Se saalistaa puun onkaloissa eläviä punkkeja, hyppyhäntäisiä ja sukkulamatoja.
”Nämäkin ovat hyviä”, Siitonen huudahtaa.
Hän on löytänyt karikekasasta rusohelokuoriaisen ja sienipimikän toukkia. Tuolla on runkosysikiitäjäinen, maaperäotus, joka talvehtii lahopuussa. Kaarnatuhatjalkaisella on nimensä mukaisesti monta jalkaa.
”Kantohärkäkin olisi kiva.”
Siitonen pitää sen löytymistä jopa todennäköisenä. Puolitoistasenttinen sinivihreä ja isoleukainen kantohärkä olisi helppo tunnistaa, mutta siitä ei näy merkkiäkään.
SK-video: Tutustu Rörstrandin metsän tunnelmaan.
Heikki Kotiranta ihailee maahan rojahtaneessa latvuksessa kasvavaa hevosenkavion muotoista taulakääpää. Keski-Euroopan ensimmäiset suojelumetsät perustettiin jo 5 000 vuotta sitten nimenomaan taulakäävän suojelemiseksi.
Kun tulitikkuja ei vielä ollut, taulakäävistä vuoltiin ohuita liuskoja ja hakattiin kuohkeaksi möhnäksi, joka toimi sytykkeenä.
”Se oli eränkävijän perustarvike.”
Lopulta Siitonen tekee jymylöydön, karikkeessa pinkoo pienenpieni lude, liekolutiainen, mutta alkaa heti epäillä havaintoaan. Tätä ennen vielä kukaan ei ole löytänyt harvinaista, vaarantuneeksi luokiteltua lutiaista Rörstrandista.
”Pitää tutkia mikroskoopilla.”
Kovassa, kuorettomassa puussa on haapajumin pieniä, pyöreitä, kuin haulikolla ammuttuja ulostuloreikiä. Myös puun sisällä olevat toukkakäytävät ovat pyöreitä.
Haapajumin käytävissä sen toukkien loisena elää hyvin harvinainen kovakuoriaislaji jumiloisikka. Sitä on tavattu Röstrandissa, mutta ei enää tähän aikaan vuodesta.
”Myös lieriökärsäkäs Rhyncolus turbatus ja sienipimikkä Mycetochara axillaris ovat hyviä löytöjä, koska ne elävät vanhoissa havumetsissä lähinnä vain ontoissa haavoissa. Lahosta haavasta riippuvaisia eliöitä on kymmeniä, lähes kaikki uhanalaisia.”
Siitonen haluaisi löytää vielä harvinaisen, ainoastaan lahoissa haavoissa viihtyvän punahärön, mutta urakka taitaa olla toivoton. Viimeinen havainto tuosta läpeensä sinooperinpunaisesta kookkaasta koppakuoriaisesta on muutaman vuoden takaa Evon suojelumetsästä. Mäntsälässä tutkija oli löytänyt punahärön metsän suojelupäätöksen jälkeen tien varteen ilmestyneestä haapapöllipinosta.
Punahäröäkin suurempi ihme olisi komean sarvekkaan ukkokukkajäärän löytäminen, sitä ei ole Suomesta tavattu vuosikymmeniin.
”Yksi kuollut löytyi 1990-luvulla samasta Mäntsälän metsästä kuin punahärö”, Siitonen, uhanalaistoimikunnan jäsen tietää. ”Sukupuutto on kohdannut jo kymmeniä metsien eliölajia.”
Heikki Kotiranta istuu Suomen sieniseuran nimitoimikunnassa jo kolmattakymmenettä vuotta.
Suomessa tavatuista 45 000 eliölajista puolet elää metsissä ja melkein kaikilla on suomenkielinen nimi. Esimerkiksi Britanniassa nimiä ollaan keksimässä vasta nyt. Venäjällä nimet on johdettu tieteellisistä nimistä.
Kotiranta oli keksimässä esimerkiksi hytyrypykän nimeä. Se oli helppoa.
”Sienen alapinta on ryppyinen ja kun lakkia näpäyttää sormella, se hytisee.”
Haapaa ei ole oikein koskaan pidetty arvossa Suomessa, vaikka tutkijoille se on jalopuu. Vihan syynä on haavasta männyntaimiin usein tarttuva kasvitauti, haavanversoruoste. Haavan vesat houkuttelevat myös hirviä, jotka syövät männyntaimet.
Itä-Suomessa Metsähallitus palkkasi 1970–1990-luvuilla miehiä tappamaan paksuja haapoja Kainuun metsistä kaulaamalla, eli kuorimalla puu sen tyvestä. Toinen hävitystapa oli taskuttaminen, jossa rungon tyvelle hakattuihin koloihin kaadettiin torjunta-ainetta, glyfosaattia.
Suomen metsistä enää vain puolisen prosenttia on haavikoita. Rörstrandissa haapoja on vain muutamia kymmeniä.
Kotirannan tuntema metsänomistajakin oli kaatanut metsänsä kaikki kaksi haapaa. ”Ensimmäisessä asui helmipöllö ja toisessa liito-orava.”
Ympäristöministeriö osti Rörstrandin 1990-luvun alussa ”vanhojen metsien suojeluohjelmaan”, kun oli havahduttu siihen, että vanhat metsät olivat häviämässä Etelä-Suomesta. Ensimmäinen harvinaistuvista kasveista ja eliökunnasta raportoiva Punainen kirja oli juuri valmistunut ja osoittanut, että eniten uhanalaislajeja on vanhoissa metsissä.
Juuri haavalla oli erityisen paljon uhanalaisia lajeja. Nykyisin jo liki 1 800 metsälajia on uhanalaislistalla, ja niistä useat kymmenet ovat haavasta riippuvaisia.
Kotiranta uskoo, että jos Rörstrandin metsää ei olisi suojeltu aikanaan, sitä ei enää olisi.
”Niin kävi lähes kaikille vanhoille metsille, jotka jäivät 1990-luvulla suojelun ulkopuolelle. Ne hakattiin pikavauhtia aukeiksi, ja nyt niillä kasvaa puupeltoja.”
Kun vanhoja metsiä ei enää ole, suojellaan vanhoja talousmetsiä.
Siitonen pitää tilannetta ongelmallisena: ”Vanhasta talousmetsästä kehittyy 50 vuodessa luonnontilaisen näköinen metsä, mutta eliöstö ei välttämättä palaa, koska ne edellyttävät jatkuvuutta. Jollei niitä sada taivaalta.”
”Sienet satavat taivaasta”, Kimmo Syrjänen vastaa.
”Mutta vaikka itiöt kulkevat tuulten mukana tuhansia kilometrejä, voi olla, että ne eivät löydä juuri sille sienelle oikeaa puuta. Lopulta kahden saman sienen itiön on löydettävä sama puu ja muodostettava rihmasto ja vasta kun niiden rihmastot yhtyvät, se pystyy muodostamaan itiöemän eli käävän.”
Röstrandissakin muhii sukupuuttovelka. Lajisto köyhtyy ja häviää sitä mukaa kuin vanhat haavat kuolevat eikä uhanalaiselle haapalajistolle löydy oikeanikäistä puuta.
Viime vuosina myrsky on kaatanut paljon puita myös Rörstrandinmetsässä. Kirjanpainajakuoriaiset ovat tappaneet terveitä kuusia.
”Vuonna 2010 näytti, että metsän kaikki kuuset kuolevat”, Siitonen muistelee.
Hellettä kesti yhtäjaksoisesti kuusi viikkoa, kirjanpainajat iskivät kuivuusstressistä kärsiviin kuusiin. Tuhot jatkuivat kolmena seuraavana vuonna, mutta sitten kirjanpainajatuhot loppuivat itsestään.
Muistona hävityksestä metsässä on rytöjä, joiden yli ei pääse kuin kiipeämällä tai ryömimällä.
Meidänkin haapamme vieressä on yksi kirjanpainajan tappama kuusi, taaempana monta konkelossa toisiaan vasten hankautuvaa puuta. Kuin kissat naukuisivat.
Metsänomistajilla on tapana korjata hakkuutähteet ja kuolleet puut nopeasti metsästä. Se on huono asia lahopuista riippuvaisten eliöiden kannalta. Siitonen pelkää, että varsinkin laajamittainen energiapuun korjaaminen voi aiheuttaa dramaattisia muutoksia metsälajistossa.
Paluumatkalla Kotiranta bongaa kuusten ”lastentarhoja”. ”Kun näkee monta kuusta tiukassa jonossa, lähes poikkeuksetta alla mötköttää lahoamisen viime vaiheessa oleva puu.”
Kesän viimeiset mustikat pullistelevat varvuilla. Ne ovat imeneet kosteutta niin, että ovat haljeta. Liki 80 perhoslajia elää toukkina mustikalla. Toukat puolestaan ovat metsojen tärkeintä ruokaa niiden ensimmäisinä elinpäivinä, ”kuin äidinmaitoa”.
Kun toisessa vaakakupissa on metsien tuotto ja toisessa luonnon monimuotoisuus, biodiversiteetti, raha vie yleensä voiton. Punahärön tai jumiloisikan merkitystä on vaikea perustella.
Kotiranta lainaa edesmennyttä ekologia, Olli Järvistä. Tämä totesi, että jokainen eliölaji vastaa työntekijäryhmää yhteiskunnassa.
Uhanalainen laji voi olla esimerkiksi harpunsoittaja, joita ilman yhteiskunta tulee kyllä toimeen. Mutta annas olla, kun bussikuskit ja siivoojat häviävät. Silloin alamme olla ongelmissa.
Täysikokoinen kuva aukeaa klikkaamalla tästä.
Yhden puun asukkaat
Sammalet
Metsäkamppisammal, haapasuomusammal, kalliopalmikkosammal, kujasammal, kivikynsisammal, tikanhiippasammal, haapahiippasammal, metsälehväsammal, kiiltosuikerosammal, metsäsuikerosammal, ryppysuikerosammal, lehtoritvasammal, laholimisammal, pikkulimisammal, pikkukorallisammal.
Jäkälät
Jauhejäkälä, haavanläiskäjäkälä, tyviruskeinen, varjoneulajäkälä, pikkutorvijäkälä, äimätorvijäkälä, nahkajäkälä, polkunahkajäkälä, kehräjäkälä, raidanisokarve, jauheruskeinen, haavanpallerojäkälä, kotelopulloisia, hitutötteröä muistuttava kotelosieni.
Lahottajasienet
Valkoliivakka, jauhokesikkä, kantohytynupikka, home, sirokka, pörrökääpä, tuhkakääpä, hytyrypykkä, haavankääpä, taulakääpä, kuorikääpä, ryppynahakka, karvanahakka.
Kovakuoriaiset
Loisvilistäjä, Leptusa pulchella liekovilistäjälaji, Leptusa fumida liekolivistäjälaji, lahopisarvaajakas, punapisarvaajakas, Quedius xanthopus liskokuntikaslaji, Gabrius expectatus kuntikaslaji, taulakääpiäinen, sysikerri, Epuraea variegata konnakaslaji, Scaphisoma agaricinum kiiltopisaraislaji, Rhyncolus turbatus lieriökärsäkäslaji, etanakiitäjäinen, kaarnasysikiitäjäinen, rusohelokuoriainen, Mycetochara axillaris sienipimikkälaji, hapsijäärä (syömäjälki), kukkajäärälaji (syömäjälki), haapakatkiainen (syömäjälki), monipistehaapsanen (syömäjälki).
Lisäksi
Ristisulkukotilo, napakotilo, kennovaleskorpioni, liekolutiainen, laakatuhatjalkainen, kaarnatuhatjalkainen, metsäjuoksiainen, sileäsulkukotilo.